Maaliskuun 8. päivä vietettiin kansainvälistä naistenpäivää. Työnantajani noteerasi tämän monien muiden tapaan seminaareilla ja vastuullisuuttamme tässäkin asiassa korostavalla markkinoinnilla. Ja hyvä näin, sillä pakotin itseni kuuntelemaan esityksiä ja ajattelemaan tasa-arvokysymyksiä. Nyt siis valkoinen korkeakoulutettu heteromies kirjoittaa tasa-arvosta. Tästä ei hyvä seuraa, mutta suon itselleni mahdollisuuden yrittää.
Harmiksenne en aio selitellä miehen ja naisen euron eroavaisuuksia, en aio kirjoittaa miesten ja naisten töistä, en ottaa kantaa historiassa epäreilusti jaettujen vanhempainvapaiden luomiin eläkekertymätappioihin, enkä muutenkaan astua tasa-arvokeskusteluansaan. Jos sen tekisin, en sieltä kolhuitta palaisi.
Arvostamani ruotsalainen naissukupuolta oleva kollegani toi naistenpäiväesityksessään hieman yllätyksellisesti esille huijarisyndrooman (Impostor Syndrome). Hän totesi tämän olevan yleinen ilmiö henkilöille, jotka saavat työskennellä vahvasti vastakkaisen sukupuolen miehittämässä toimintaympäristössä. Tässä tapauksessa Maria työskentelee johtajana hyvin miesvaltaisessa yrityksessä.
Huijarisyndrooma ei tietenkään ole mitenkään sukupuoleen sidottu ja väitän, että me kaikki voimme tunnistaa sen omassa elämässämme. Lyhykäisyydessään se on harhaluulo siitä, että et ole riittävä johonkin porukkaan, suorittamaan jotain tehtävää tai vaikka harhaluulo oman ulkonäön riittävyydestä.
Monesti juurikin tämä harhaluulo tekee meistä liian nöyriä puolustamaan omia etujamme, ja näin se vaikuttaa meidän kykyyn saavuttaa päämääriämme ja johtaa lopulta eriarvoisuuteen. Jatkan edelleen näiden naisten päivän innoittamien ajatusteni parissa.
En näe mitä hyötyä tästä huijarisyndroomasta voisi olla, joten pidän tärkeänä sen hoitamista. Laulussa sanotaan: ”Ei lapsena häpeää tunneta, ennen ku joku luokas nauraa.” Ulkoinen arvostelu siis luo riittämättömyyden tunnetta. Meidän pitäisi olla hyvin monialaisia supersankareita, jos haluaisimme loistaa kaikilla mahdollisilla muiden luomilla mittareilla, ja tämä on mahdotonta.
Sen sijaan voimme määritellä oman supersankarimme, jolla on työkaluvyössään ne ominaisuudet, joita minä haluan edustaa. Näiden ominaisuuksien tai asioiden pohjalta tulisi luoda omaan arvopohjaan perustuva tulostaulu, minkä pohjalta sitten arvioidaan omaa onnistumistamme ja kehitystämme. Esimerkiksi voin hävitä tennispelin ja silti taputtaa itseäni olalle pelattuani ottelussa hyvin ja tehtyäni oikeita asioita oman vaatimustasoni edellyttämällä tasolla.
Kaupunkimme johto ja osa meistä noteerasi Akaan saaman tunnustuksen vuoden aikana elinvoima-asemaansa eniten parantaneena pirkanmaalaisena kuntana. Elinvoimaisuus on kaupungille tärkeää ja jatkuva parantaminen on ainoa keino elinvoimaisuuden parantamiseen. Tunnustuksesta ei mennyt aikaakaan, kun ensimmäiset akaalaiset vähättelivät saavutusta vertaamalla meitä pääkilpailun voittaneisiin kuntiin.
Me emme voi olla Pirkanmaan elinvoimaisin kunta tänä vuonna emmekä sitä ole tulevina lähivuosinakaan. Mutta meidän pitää huolehtia, että asetamme elinvoimaisuuden jatkuvan parantamisen sisäiseen tuloskorttiimme ja juhlia kunnolla, kun vuodesta toiseen saamme siihen sarakkeeseen hyvän arvosanan. Nöyristelystä on pitkässä juoksussa hyvin vähän hyötyä!
Jari Rantanen
Kirjoittaja on koneinsinööri Viialasta
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
