Tätä kirjoittaessani eletään lokakuun viimeistä päivää armon vuonna 2013. Yöllä on ollut useampia asteita pakkasta, vielä aamupäivälläkin on ruoho kuurassa. Lumesta täällä eteläisessä Suomessa ei ole tietoakaan. Enkä minä sitä kaipaakaan.
Toisin oli lapsuusvuosina joskus kauan sitten. Lunta odotettiin kuin lahjaa taivaasta, sillä olisi pitänyt päästä hiihtämään. Kun lopulta päästiin, melkein elettiin suksien päällä. Kouluun hiihdettiin, välitunnilla laskettiin mäkeä, kotiin päästyä syödä hotkaistiin jotakin ja paineltiin mäkeä laskemaan niin pitkäksi aikaa kuin päivän valoa hiukankin riitti.
Uskomatonta, miten hiihtoinnostus katosi yhdessä sukupolvessa. Omia lapsiani ja heidän ikätovereitaan ei juuri suksille nousu napannut. Kaiketi syy on siinä, että suksille ei ollut enää käyttöä kulkuvälineinä; hiihtämisestä tuli pelkkä harrastus.
Suomen urheilumenestys hiipui samassa tahdissa hiihtoharrastuksen kanssa ja sai lähes kuoliniskun surullisen kuuluisissa Lahden MM-kisoissa. Viimeisiä menestyneitä hiihtäjäsankareitamme onkin sitten mestattu pitkään ja hartaasti. Mutta sitkeitä ovat; vasta Mika Myllylä on saatu hengiltä. Kun tiedetään, miten laajaa dopingaineiden käyttö huippu-urheilussa on ollut ja on, Myllylän, Isometsän, Kirvesniemen ja Immosen piinaaminen löysässä hirressä vuosikausia on ollut kohtuutonta. En missään tapauksessa hyväksy dopingin käyttöä tai halua puolustella sitä, mutta on otettava huomioon, että rikosoikeudellisessa mielessä dopingin käyttö ei ole rikos. Urheiluliittojen sääntöjen vastaista se sen sijaan ehdottomasti on. Normaali käytäntö eli kahden vuoden kilpailukielto olisi ollut riittävä rangaistus armottoman julkisen tuomitsemisen ohella.
Tuskin missään muussa maassa on dopingkäryjen ympärillä käyty tällaista loputonta piirileikkiä. Viisitoista vuotta tapahtuneen jälkeen näitä kavereita, jotka vielä ovat sinnikkäästi elossa, kiskotaan oikeuden eteen syytettyinä väärästä valasta. On tämä juttu ollut varsinainen rahasampo tuomareille ja asianajajille.
Norjalaiset ovat hiihtolajeissa ylivoimaisina menestyjinä ja dopingista putipuhtaana kansana paistatelleet kansainvälisen talviurheilun huipulla. Miten lienee, voiko jostakin maasta nousta loputtomasti ylivoimaisia yksilöitä ilman vippaskonsteja? Ehkä. Hiihtokuningas Björn Dählien ura loppui selän pettämiseen. Hyvin samanlaisiin ongelmiin päättyi aikanaan painonnostaja Kaarlo Kangasniemen dopingaineilla höystetty kilpaura.
Jamaikalaisia sprinttereitä kärähti kerralla iso joukko, ei sentään Usain Bolt. Kaverien käsivarret ja hartiatkin ovat kuin kehonrakentajilla. Entäpä sitten pyöräilijät? Lähes kaikki takavuosien Ranskan ympäriajon voittajat ovat kärähtäneet dopingista. Onkohan kukaan saanut puolen vuoden ehdonalaista kilpailukiellon lisäksi? Ja viidentoista vuoden vainoa?
Virkeyttä syksyn harmauteen kaikille akaalaisille ja tsemppiä Harri Kirvesniemelle ja Jari Isometsälle: teidän ansiostanne olen saanut kokea monta hienoa hetkeä hiihtokisoja seuratessani. Pitäkää kaikesta huolimatta lippu korkealla, minulle olette nyt ja aina suomalaisen talviurheilun sankareita. Kuten sinäkin, Mika Myllylä, lepää rauhassa.
Anni Tiura
Kirjoittaja on akaalainen emäntä.
Ensi viikolla sarjassa kirjoittaa Elematicin talousjohtaja Eero Virtanen
