En usko, että jotkut ovat sen erinomaisempia vanhempia kuin toiset, vaan vanhemmuuteen liittyy paljon myös tuuria. On aika paljon yksinkertaisempaa olla vanhempi lapselle, jolle sosiaaliset tilanteet ovat helppoja ja koulu sujuu, kuin lapselle, jolla on vaikka oppimisvaikeuksia, mielenterveys- tai neurologisia haasteita. Vielä jos on saanut hyvät eväät omasta lapsuudestaan, on aika vahvoilla vanhemmuudessa ihan ilman omaa ansiotaan.
Vanhemmuus ei myöskään ole mikään sarja tiettyjä suoritettavia toimenpiteitä, jotka aiheuttavat juuri oikeanlaisia seurauksia. Pikemminkin kasvatus on kuin puutarhanhoitoa, jossa lähtökohdat ja olosuhteet voivat kaikesta huolenpidosta huolimatta yllättää.
Vanhemmuus merkitsee työtä, ja ennen kaikkea sietämistä. Lapset ja nuoret haluavat kivaa elämää ja vapautta, ja sen rajoittaminen harmittaa sekä lasta että vanhempaa. Vuosien kuluessa sääntöjen opettaminen ja valvominen tuottavat kuitenkin tulosta ja myös arvostusta kasvavassa nuoressa. Jatkuvaa tasapainoilua onkin sitten ymmärtää, mitkä asiat ovat missäkin ikävaiheessa lapsen vallassa ja missä kohtaa vanhemman asettamia rajoja vielä tarvitaan. Kun lapsi kasvaa, jos vanhempi vaan on valmis siihen, samalla kasvaa myös vanhempi itse.
Toki on tilanteita, joissa vanhemman on pakko reagoida nopeasti, mutta jälkeenpäin lapselle voi kyllä selittää mistä oli kysymys. Lapsi ei ehkä heti ymmärrä, mutta oppii luottamaan siihen, että aikuisen käytöksessä on logiikkaa. Silloin kun harmittaa, tilanteen sekä lapselle että vanhemmalle aiheuttamista tunteista kannattaa puhua.
Entä se rakkaus sitten? Ei senkään osoittaminen ole aina helppoa, mutta siinä nykyvanhemmat ovat taatusti aiempia sukupolvia valovuoden edellä.
Erika Löövi
Kirjoittaja on kahden nuoren aikuisen äiti ja KTM.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
