Sari Ollenberg toteutti unelmansa omasta kirpputorista

Kirppis Emalian sisustuksessa näkyy Sari Ollenbergin kädenjälki. Kuva: Milla Mäkipää

Kirppis Emalia aloitti toimintansa Viialassa 1. päivä maaliskuuta. Päivittäin avoinna oleva kirpputori on yrittäjä Sari Ollenbergin mukaan houkutellut paikalle avajaisten jälkeen jo yli tuhat maksavaa asiakasta.

– Hyvin on toiminta lähtenyt käyntiin. Vilkasta on ollut ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, Ollenberg iloitsee.

Ollenbergin mukaan kirpputorilla ei ole ollut kertaakaan hiljaista hetkeä. Ostoksilla on aina vähintään muutama asiakas.

Kirppis Emalian myötä yrittäjyys tuli uutena asiana Ollenbergille, joka on ammatiltaan toimistosihteeri. Unelma omasta kirpputorista on kuitenkin elänyt jo vuosia. Ollenberg kertoo itsekin ostavansa lähes kaiken kierrätettynä.

– Kai se unelma on syntynyt sen takia, että pidän niin paljon kirppistelystä, Ollenberg pohtii.

Unelma sai ensimmäisen kerran konkretiaa kaksi vuotta sitten, kun silloin Emalian tiloissa toimineen kirpputorin pitäjä ehdotti Ollenbergille toimitilan ostamista. Silloin palaset eivät vielä loksahtaneet kuitenkaan kohdilleen.

Uusi mahdollisuus koitti tänä talvena, kun Ollenberg huomasi toimitilan ovessa olevan lapun vuokratietoineen. Tällä kertaa kaikki saatiin yksityiskohtia myöten sovittua.

– Siitä sitten alkoi firman perustaminen ja valtavat paperityöt, Ollenberg hymyilee.

Kolme viikkoa avainten luovutuksesta vietettiinkin jo Emalian avajaisia.

Oma kädenjälki koristaa kirpputoria

Käsitöitä harrastavalla Ollenbergillä oli selvä visio siitä, miltä hän halusi Emalian näyttävän.

– Rekvisiittaa olen tänne jo vähän rakentanut, mutta se on vielä vaiheessa. Halusin laittaa omia käsitöitä esille ja tuunata kassatiskiä vähän erikoisemmaksi.

Kirpputorin somistaminen jatkuu Ollenbergin mukaan vielä lähitulevaisuudessa. Vetonaulana näyttää toimivan Ollenbergin omatekemät miniatyyrit, joista asiakkaat usein kyselevätkin.

– On epätodennäköistä, että laittaisin niitä myyntiin. Tällä hetkellä ne ovat vain koristeena, Ollenberg kertoo.

Kuvassa yksi Ollenbergin tekemistä miniatyyreista. Kuva: Milla Mäkipää

Myös askartelutoimintaa on kyselty asiakkaiden puolelta, mutta Ollenberg kertoo aika- ja tilaresurssien estävän näiden toteutumisen.

Toisen työntekijän palkkaaminen voisi tulevaisuudessa olla Ollenbergin mukaan mahdollisesti edessä.

Asiakaspalaute on voimavara

Yrittäjän arki on tuonut Ollenbergille uusia opeteltavia asioita.

– Paperityöt ovat olleet kaikista haastavampia, Ollenberg toteaa.

Myös kassajärjestelmään Ollenberg sai vain kymmenen minuutin perehdytyksen. Siitä kuitenkin selvittiin mallikkaasti jo ensimmäisinä aukiolopäivinä, vaikka väkeä ja maksutapahtumia riitti sadoittain.

Kuukauteen on riittänyt myös monia onnistumisen hetkiä. Vaikka kirpputorin perustaminen on pakottanut Ollenbergin tekemään pitkää työpäivää, on asiakaspalaute tehnyt työstä merkityksellisen.

– Sitä positiivista palautetta on tullut kasvotusten lähes joka toiselta asiakkaalta. Se antaa hirveästi jaksamista ja uskoa tähän toimintaan, Ollenberg kiittää.

Kirppis Emaliassa on yli 70 myyntipöytää. Kuva: Milla Mäkipää

 

Juttua muokattu 20.3. kello 13.04: Ollenberg huomasi liiketilan ovessa lapun vuokratietoineen, ei myyntitietoineen. Ollenberg on liiketilassa vuokralla.