Pyhäinpäivänä moni kävi sytyttämässä läheisensä haudalle kynttilän. On tärkeää, että on paikka, jossa saa muistella poisnukkunutta rakasta. Kun laskemme haudalle kynttilän, tahdomme kertoa, että vaikka läheinen ihminen ei enää ole keskellämme, hän ei ole unohtunut. Rakkaus ei katkea, vaikka elämänlanka katkeaa. Yhteys on yhä olemassa.
Loppusyksyn muuttuessa alkutalveksi hautausmaa loistaa pimenevissä illoissa tasaisen lempeästi. Isänpäivänä muistetaan isiä ja isoisiä. Itsenäisyyspäivänä lyhdyt palavat sankarihaudoilla osoitukseksi siitä, että me emme unohda esi-isiemme työtä ja perintöä. Joulukuun päivien edetessä hautausmaan kynttilät lisääntyvät tasaiseen tahtiin. Ehkä ne ovat kuin joulukortteja ikuisuuteen. Upeimmillaan kirkkomaa on jouluaattoillan hämärtyessä, kun se loistaa kuin valomeri. Suureen juhlaan kuuluvat tärkeänä osana edesmenneet rakkaat. Siitä merkkinä tuhannet valot loistavat Pohjoisen taivaan alla.
Erityisesti juhla-aikoina mielissämme ovat edesmenneet rakkaat. Ehkä mietimme, mitähän he puuhaavat taivaassa nyt. Vaikka moni ei enää usko ”niin kuin kirkko opettaa”, silti ajatus taivaasta on monelle lohduttava. Ajan tuolla puolen on olemassa ihana paikka, jossa ei ole tämän ajan vaivoja. Kielikuvissa tuota paikkaa kuvataan usein ikuisena jouluna tai valonmaana. Ajatukseen taivaasta liittyy myös vahvasti lupaus jälleennäkemisestä perille päässeiden kanssa. Joskus vielä kohdataan.
Kirkko opettaa, että taivas on totta jo nyt. Ikuinen elämä on alkanut jo kasteessa, kun ihminen on liitetty osaksi Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Tästä näkökulmasta oikeastaan rajaa tämän ja tuonpuoleisen välillä ei ole. Vaikka elämme vielä kuoleman varjon maassa, jossa kohtaamme paljon käsittämätöntä kärsimystä, Kristuksen yhteydessä saamme kokea taivaan valoa jo tässä ajassa. Hän tuo lohdutuksen ja toivon synkimpiinkin hetkiin. Vaikeina aikoina kantaa lupaus siitä, että kerran se, mikä on vielä vajavaista, tulee täydelliseksi maanpäällisen matkan jälkeen taivasten valtakunnassa. Siellä ei ole kuolemaa, eikä murhetta, ei valitusta eikä vaivaa. Siellä Jumala itse asettuu asumaan kansansa keskelle ja pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.
Kuitenkin Jumalan valtakunta murtautuu esiin jo tässä maailmassa. Jotkut kuoleman lähellä käyneet ihmiset ovat kertoneet kohdanneensa rajan toisella puolen todellisuuden, jonka rinnalla tämä elämä on tuntunut kuin varjolta tai näytelmältä. Monet ovat nähneet kirkkaan valon, kuolleen läheisen, enkeleitä tai Jeesuksen. Toiset kertovat jumalallisesta rauhasta tai rakkaudesta, joka ympäröi heidät. Rajakokemuksia ovat kokeneet kaikenlaiset ihmiset ympäri maailman, myös pienet lapset ja syntymäsokeat. Usein ne ovat muuttaneet ihmisen elämänarvoja pysyvästi ja poistaneet kuolemanpelon. Ehkä rajakokemukset antavat järkeen nojaaville nykyihmisille välähdyksen toisesta todellisuudesta, Jumalan valtakunnasta, joka onkin ihan lähellä.
P.S. Hautausmaa on hyvä kohde iltakävelylle.
Sirpa Piirto
Kirjoittaja on Kylmäkosken kappeliseurakunnan kappalainen
