”Koska olen pohjattoman kiinnostunut kuulemaan ja ymmärtämään ihmisten tarinoita!” Näin vastasin terapiaseminaarissa 10 vuotta sitten kysymykseen mikä psykoterapiassa kiehtoo. Tänä syksynä on tullut keskimääräistä enemmän keskusteltua perheenjäsenten erilaisista rooleista. Puheeksi on noussut ihmisten erilaiset tavat olla ihmissuhteissa ja käyttäytyä eri ihmisten kanssa ja erilaisissa tilanteissa. Ja ala kiehtoo edelleen, totesimme kollegan kanssa viime viikolla.
Lapsuudenperheen merkitys aikuisiän minuudelle on suuri. Käyttäytymisen ja olemisen muodot eivät yleensä ole tietoisia ratkaisuja. Meihin on sisäänrakennettu jo kasvuvaiheessa sekoitus temperaa, sosiaalista ympäristöä ja kokemuksellista tapaa olla toisten ihmisten kanssa. Iän ja elämänkokemuksen myötä me lisäämme sosiaalisiin hetkiin myös tietoisia ratkaisuja.
Saatamme pohtia, miksi jossain seurassa koemme merkittävää haurautta, toisessa seurassa olemme itsevarmempia ja kolmannessa tietyllä tapaa turvassa ja olo on kepeä. Peilaamme jatkuvasti ympäristöämme ja teemme alitajuisiakin tulkintoja olemisemme muodoista. On aika hyödyllistä tehdä itsetutkiskelua ja oppia ymmärtämään mitä oman toiminnan taustalla on. Siinä ei kylläkään valmiiksi tule ikinä, opintomatkalla löytyy aina vaan uutta ja ihmeellistä.
Aikuisiällä monia hämmentää omat lapsuudenperheensä roolit, koska aika ajoin niissä suhteissa näyttäytyy tapoja menneiltä vuosikymmeniltä. Janoamme arvostusta sukulaiselta, jolta emme sitä lapsena saaneet joko ikäjärjestyksen tai elämäntilanteen vuoksi. Saatamme kokea pettymystä vuosikymmeniä vanhoista tilanteista, koska niitä ei ole osattu puhua auki. Tulemme nähdyksi erilaisena kuin olemme tänä päivänä tai ainakin koemme tulevamme tai koemme olevamme. Ja toisinaan itse kukin tekee sen virhearvioinnin, että olettaa tietävänsä mitä toinen ajattelee ja miten toinen eri asioihin suhtautuu. Päätämme että joku suhtautuu järjellä ja toinen tunteella ja saatamme kokea siitä jopa surua tai kiukkua, koska itse tekisin toisin. Tästä olettamuksien ketjusta unohtui vain asian äärelle pysähtyminen ja kysyminen, puheeksi nostaminen.
Perheissä on hirvittävän usein tietynlaista syntipukkiajattelua. Se on usein myös tiedostamatonta, mutta pinnan alla tuomassa oman mausteensa ihmissuhteiden ristiriitoihin. Syntipukin viitta saatetaan langettaa sille perheenjäsenelle, joka nostaa keskusteluun epämieluisia pohdintojaan esimerkiksi suvun vaietuista tarinoista. Toinen syntipukki on toimintatavoiltaan poikkeava henkilö, erilainen. Syyllisen etsiminen itsen ulkopuolelta on mielen yksi keino suojautua liian kipeältä todellisuudelta.
Keskustelujen, pohdintojen ja ymmärtämisen tavoitteena on perheen toimiva sisäinen dynamiikka ja turvallinen, ongelmien selvittämistä salliva ilmapiiri. Kasvava sukupolvi elää yhteiskunnassamme aikaa, jolloin keskustelut ovat suotavia ja terapiassa käyminen yleistä. Kun vuorovaikutustaitomme tästä hieman kohenevat, niin uskallan väittää että ihmisten väliset kitkatekijät vähenevät.
Katariina Kähkölä
Kirjoittaja on sosiaalialan yrittäjä ja psykoterapeutti
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa
