Akaaseen kaksi vuotta sitten perustettu Akaan Pyöräilijät on saanut lyhyessä ajassa 90 jäsentä. Paikkakuntalaisten lisäksi yhdistykseen on kurvannut pyöräilyn harrastajia muun muassa Lempäälästä ja Kangasalta. Yhdistyksen puheenjohtaja Juha Hokka on mielissään, että toiminnasta kiinnostuneita on ollut niin paljon.
– Luultiin, että jotakin 40 jäsentä tulisi, mutta toisin kävi.
Akaassa oli aktiivisia harrastajia jo ennen yhdistystä. Yhdistyksen perustamiseen päädyttiin sen jälkeen, kun joukko harrastajia kävi kaupungin edustajien juttusilla maastopyöräilyreiteistä.
– Meille selvisi, että kaupungin on helpompaa viedä niitä meidän kanssamme eteenpäin, kun yhteistyökumppanina on yhdistys eikä yksityishenkilöitä, Hokka kertoo.
Joukossa kokeneita konkareita
Vastaavia yhdistyksiä on Pirkanmaalla isommissa kaupungeissa, kuten Tampereella ja Hämeenlinnassa. Myös naapurikaupungista Valkeakoskelta se löytyy. Akaan yhdistyksessä on niin maantiepyöräilyä kuin maastopyöräilyä harrastavia.
– Maastopyöräily on pikkuisen suositumpaa kuin maantiepyöräily, mutta tosi moni harrastaa molempia. Meillä on myös gravel-pyöräilijöitä eli heitä, jotka harrastavat hiekkateitä.
Jäsenistöstä ei ole erikseen tehty ikäkartoitusta, mutta Hokan mukaan aivan nuoria on muutama ja loput ovat täysi-ikäisiä.
– Meillä on joukossa myös todella kokeneita konkareita. He myös pyöräilevät eniten, koska eläkkeellä on aikaa harrastaa, Juha Hokka sanoo.
Rohkeasti kimppalenkille
Akaan Pyöräilijät järjestää kaikille matalan kynnyksen maastokimppalenkkejä ympäri vuoden. Ne lähtevät joka keskiviikko joko Toijalasta rautatieasemalta tai Viialasta Akaa Areenalta. Maantielenkeille lähdetään puolestaan tiistaisin tai torstaisin. Lisäksi viikonloppuisin järjestetään retkiä ja pidempiä kimppalenkkejä.
Lenkkien lisäksi yhdistys jatkaa yhteistyötä kaupungin kanssa, jotta Akaaseen saataisiin lisää virallisia pyöräilylenkkejä.
– Viime kesänä yhdessä kaupungin kanssa avattu Toijalan sataman reitti oli ensimmäinen askel, Juha Hokka toteaa.
Vain iso mäki puuttuu
Akaa on pyöräilyn kannalta monipuolinen paikka harrastaa. Hyviä lenkkejä riittää niin maantiepyöräilyyn, maastopyöräilyn harrastajille kuin gravel-pyöräilijöille.
– Akaasta lähtee hyvä tieverkosto moniin eri suuntiin. Maastopuolella tilanne on vieläkin parempi, sillä täällä pääsee aika nopeasti maaston puolelle.
Akaan alueen polkuverkosto on hyvin ajantasaisesti kartoitettu Trailmap-palveluun, joka löytyy netistä.
– Vinkkinä kiinnostuneille, että kannattaa katsoa Strava Pyörä Lämpökartta -toiminnon kautta. Mitä punaisempana polku tai tie loistaa, sitä enemmän sen kautta on liikkunut polkijoita ja sitä todennäköisemmin se on hyvä reitti, Juha Hokka neuvoo.
Hokan mukaan myös hiekkatieverkostot ovat hyvät.
– Järjestämmekin 7. lokakuuta ensimmäistä kertaa Akaa 100 hiekkatiepyöräily -tapahtuman. Akaastahan löytyy näin kansainvälisesti ilmaistuna sata mailia hiekkatietä.
Ainoa, mitä Akaasta ei löydy, on iso mäki. Akaa on tasaista seutua, ja niinpä akaalaiset pyöräilijät käyvätkin ”lainaamassa” Valkeakosken Korkeakangasta, kun halutaan kokeilla voimia mäkipyöräilyssä.
Miten aloittaa pyöräily?
Pyöräilyharrastuksen aloittamisesta kiinnostuneille Juha Hokka vinkkaa, että yhdistykseen voi ottaa yhteyttä jo silloin, kun vasta miettii pyörän ostamista. Yhdistysväki antaa vinkkejä ja tarvittaessa voi vaikka kokeilla eri pyöriä.
– Ei tarvitse odottaa kevääseen, jos haluaa lähteä meidän kanssamme lenkeille. Pyöräilyn voi aloittaa nytkin. Kun aloittaa syksyllä pimeällä ja liukkaalla, kesällä on sitten helppoa ajaa.
Yhdistyksen lenkeille voi tulla minkälaisella pyörällä vain, kunhan kypärä on olemassa. Hokka sanoo, että harrastajilla on myös sähköpyöriä, eikä sekään ole mitenkään kiellettyä.
– Esimerkiksi maastoon lähtijöistä on monesti puolella sähköpyörä. Maastossa ajaminen on raskasta, joten sähköpyörä madaltaa kynnystä lähteä mukaan. Olen itsekin kokeillut sähköpyörää maastossa, ja kyllä sekin ihan työstä käy, Hokka toteaa.
Maasto nollaa pääkopan
Juha Hokka näkee pyöräilyharrastuksessa pelkkää plussaa. Hän sanoo, että uusien paikkojen ja maisemien löytäminen on yksi harrastuksen hyvistä puolista.
– Maantietä on kivaa ajaa kimpassa myös siksi, että se on yhteisöllistä. Meillä on mukavaa yhdessä ja aloittelijatkin otetaan lämpimästi vastaan. Ajamme niin, että kaikki pysyvät mukana. Maastossa saa puolestaan pääkopan nollattua, jos sattuu olemaan vaikeampi polku. Ja ainahan sieltäkin tarttuu mukaan elämyksiä, kun sattuu ja tapahtuu.