Kulutusluotto tuo joustoa arkeen

Kulutusluotto on laina tai luotto, joka käytetään nimensä mukaisesti arjen kulutukseen. Sitä voidaan hakea silloin, kun tavoitteena on tehdä isompia hankintoja tai remontoida asuntoa. Kulutusluotto voidaan käyttää myös matkailuun tai sen avulla voidaan saada joustoa arjen rahankäyttöön.

Vakuudettoman lainan ja joustoluoton hakuprosessi onnistuu kokonaisuudessaan netissä, mikä tekee hakemisesta helppoa. Mikäli lainan tarve on kiireinen, voi olla mahdollista saada kulutusluotto heti myöntämisen jälkeen tilille, jolloin hankintoja pääsee tekemään nopeasti.

Ennen kulutusluoton ottamista kannattaa kuitenkin laskea budjetti, ja lainasumma kannattaa suhteuttaa oman talouden mukaan. Näin takaisinmaksu sujuu ongelmitta, eikä laina rasita omaa taloutta liikaa.

Kulutusluotto voi olla laina tai joustoluotto

Kulutusluotot ovat erilaisia lainoja ja luottoja, joita haetaan arjen kulutukseen. Lainasummat ovat tyypillisimmin muutamien tuhansien eurojen suuruisia, mutta lainaa voidaan hakea myös tätä pienempiä tai suurempia summia. Käyttötarkoituksia on monia, ja kulutusluottoa voidaan hakea esimerkiksi asunnon remonttia, matkaa, auton ostoa tai vain arjen kulutusta varten.

Useimmiten kulutusluotto on vakuudeton laina tai joustoluotto. Joskus se voi olla myös vakuudellinen laina, mutta tällaisen lainan hakuprosessi on jo hitaampi ja vaatii hakijalta lainan pantiksi sopivia vakuuksia.

Vakuudeton laina ja joustoluotto voidaan puolestaan myöntää täysin ilman vakuuksia, mikä tekee hakuprosessista nopean. Joustoluotto on luottokortin tavoin jatkuvaluonteinen luotto, jossa takaisinmaksettu luotto on aina uudelleen käytettävissä.

Vakuudeton laina on puolestaan kertaluontoinen, joten lainasumma maksetaan kokonaisuudessaan tilille, minkä jälkeen sitä lyhennetään kuukausittain, kunnes laina on kokonaisuudessaan maksettu pois.

Kulutusluottoa haetaan netissä

Vakuudettoman lainan ja joustoluoton hakeminen tehdään netissä, eikä niiden ottaminen edellytä käyntiä pankin konttorissa. Lainan myöntämisessä hyödynnetään automaattista päätöksentekoa, minkä ansiosta tiedon saa lähes välittömästi hakemuksen lähettämisen jälkeen.

Kulutusluottoa hakiessa on erityisen tärkeää täyttää lainahakemus huolellisesti, jotta hakuprosessi etenee sujuvasti. Päätös luoton myöntämisestä tehdään hakulomakkeessa annettujen tietojen perusteella, joten on tärkeää, että ne ovat oikein.

Lainaa tai luottoa on mahdollista saada silloin, kun hakija täyttää lainanmyöntäjän hakijoille asettamat kriteerit. Useimmiten vaatimuksena on vähintään 18-vuoden ikä, mutta joskus vaatimus on korkeampi. Hakijalla tulisi myös olla säännölliset tulot lainan takaisinmaksua varten sekä puhtaat luottotiedot.

Takaisinmaksu joustavasti oman talouden mukaan

Kulutusluoton hakija voi yleensä vaikuttaa itse siihen, missä ajassa laina maksetaan takaisin. Pienempien vakuudettomien lainojen takaisinmaksuajat ovat tyypillisesti muutamia vuosia, mutta lainasumman ollessa suurempi voi sen sopia myös huomattavasti pidemmäksi.

Joustoluotto eroaa lainasta siten, että se on jatkuvasti käytössä oleva luotto. Joustoluottoa hakiessa määritetään tietty luottoraja, jonka puitteissa luoton käyttäjä voi nostaa rahaa luottotililtä omalle tilille. Käytettyä luottoa maksetaan osissa pois ja tämä summa on tarvittaessa käytettävissä uudelleen. Korkoa kertyy vain siitä osuudesta, mikä on nostettu luottotililtä.

Tarjolla voi olla myös lyhennysvapaita kuukausia, jotka tuovat lisäjoustoa takaisinmaksuun. On kuitenkin hyvä huomioida, että myös lyhennysvapailta kuukausilta kertyy korkoa maksettavaksi.

Harkitse ja laske budjetti ennen lainan ottamista

Kulutusluotto voi auttaa tekemään hankintoja, jotka muuten vaatisivat pidempää säästämistä. Ennen kulutusluoton ottamista kannattaa asiaa kuitenkin harkita tarkkaan. On hyvä laskea oman talouden tasapaino, ja ottaa lainaa vain siinä tapauksessa, että sen takaisinmaksu ei tule tuottamaan ongelmia.

Oman talouden tilanne selviää parhaiten laatimalla budjetti, johon kirjataan ylös tulot ja menot. Mikäli kaiken jälkeen rahaa jää vielä yli, voi harkita hankintojen tekemistä kulutusluoton avulla.

Lainasumma kannattaa suhteuttaa siten, että sen takaisinmaksu omilla tuloilla ei tuota ongelmia. Koska korkoa maksetaan koko laina-ajalta, kannattaa kulutusluotto aina maksaa mahdollisimman nopeasti pois.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?