Juttelin taannoin tyttären pesäpallopelin aikana kentän laidalla erään äidin kanssa, jonka tyttö ja poika pelaavat molemmat pesistä. Hän kertoi kummankin heistä vuorollaan käyneen kokeilemassa jalkapalloa Tampereen kortteliliigassa, mutta kumpikin oli todennut nopeasti että ”en halua, että kukaan koskee minuun, kun pelataan”.
Jäin miettimään tuota jo silloin, ajatus oli jotenkin erikoinen mutta samalla puhutteleva. Voisiko jalkapalloa pelata niin, etteivät pelaajat koske toisiinsa? Vaatimus tuntuu ensin aika epärealistiselta, mutta toisaalta kun pelin tarkoitus on vain kuljettaa pallo maaliin, miksi pitäisi koskea muuhun kuin siihen palloon?
Pesisäidin kertomus on tullut viime viikkoina useasti uudestaan mieleen, kun on itsellekin pitänyt selvittää, miksi jääkiekossa edes kotikisat eivät saaneet ruudun ääreen saati naapurikylän halliin. Laji on itselle muuttunut epämiellyttäväksi, ja yksi suurimpia syitä on jatkuva fyysinen kahvaaminen, rajut taklaukset ja jopa nyrkeillä tappeleminen. Tällaisen pelin ja rajuuden ihannointi tuo lisäksi kannattajakulttuuriin vastenmielisen maun.
Jalkapallossa niin ikään vastustajan fyysinen estäminen on koko ajan pelin fokuksessa, ja pelaajien toiminta kulkee jatkuvasti rangaistusrajalla. Sen varjolla myös filmaaminen eli loukkaantumisten näytteleminen on kuvottavan tympeä osa erityisesti sitä niin sanotusti parasta huippujalkapalloa.
Lajien parissa maailmanlaajuisesti miljoonat lapset kasvavat tähän kulttuuriin. Samalla olemme huolissamme heidän todellisuudentajunsa hämärtymisestä. Sormi osoittaa helposti nettiä ja videopelejä, mutta entäs ne tosimaailman pelit? Miksi pelikentällä on sallittua ja hienoa tehdä asioita, jotka kentän ulkopuolella johtavat rikossyytteeseen?
Näennäistä yritystä on parempaan, jääkiekossa taklaaminen sallitaan pojille vasta 14 ikävuodesta alkaen. Miksi? Naiset pystyvät pelaamaan aikuisinakin jääkiekkoa taklaamatta ja keskittymään jalkapallokentällä palloon. Naisten pallopelejä monet (miehet) pitävätkin sitten tylsinä, ja ne jäävät niin rahoituksessa kuin media-ajassa marginaaliin. Miksi?
Pallopelien fyysisyyttä voidaan väittää väistämättömäksi, mutta se on toisaalta vain valinta. Jos säännöt olisi laadittu niin, että vastustajaan ei saa koskea, sitten pelattaisiin niin. Peliväline pyrittäisiin edelleen ottamaan haltuun, mutta ilman tönimistä, taklaamista, koukkimista, paidasta repimistä tai käsille hakkaamista. Miltä tällainen peli näyttäisi? Kiinnostaisiko se useampaa vai harvempaa lasta tai aikuista kuin nykyiset versiot joukkuepalloilulajeista?
Meillä toki on jo tällaisia lajeja. Mainittu pesäpallo, Akaassa tuttu lentopallo ja jääpeleistä vaikka jääpallo ovat lajeja, joissa huomio on pallossa, taidossa ja taktiikassa, ei vastustajan vahingoittamisessa. Onneksi tarinan tenavat löysivät oman lajinsa nerokkaan kansallispelimme parissa, mutta moni tulee tönityksi ja taklatuksi valtalajeissa, vaikka ei haluaisi. Ja alkaa ehkä itse tehdä samoin, koska niin vaan kuuluu tehdä.
Olli Ristimäki
Kirjoittaja on viestinnän ammattilainen ja perheenisä.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
