Rakastan asioiden mittailua, ja mittailtavaa riittääkin innokkaalle nykymaailmassa. Viimeisen vuoden aikana olen ollut kiinnostunut enenevissä määrin hiilijalanjälkeni mittaamisesta, koska haluaisin elämäntapaani kohtuullistamalla hidastaa osaltani ilmastonmuutosta.
Hiilijalanjälkilaskurit ja -mittarit ovat kuitenkin pettymys mittaamista rakastavalle, mitä enemmän niihin tutustuu. Laskureiden tarkoitus ei tietenkään ole tuottaa absoluuttista tietoa jokaisen päästön kohdalla vaan keskiarvoja antamaan suuntaa. Laskurit ovatkin jo innostaneet minua vähentämään eläinperäisten tuotteiden käyttöä, jolla on merkitystä sekä hiilidioksidipäästöille että luontokadolle.
Laskurit ovat ilahduttaneet huomatessani, että tavaroiden ja vaatteiden oston kanssa pihistely ei ole pelkkä rahan säästökeino vaan myös todellinen ilmastoteko. Vaate- ja tekstiiliteollisuus kun tuottaa WWF:n mukaan noin 4–10 prosenttia globaaleista ilmastopäästöistä.
Olen myös nyökytellyt tyytyväisenä uutta tiivistä taloamme mitä tulee lämmityskustannuksiin, mutten ole varma, kuinka jättimäinen rakennusaikainen päästöpommi laskureissa jaetaan ja monelleko vuodelle.
Talomateriaaleistakaan ei olla kiinnostuneita laskureissa, vaikka esimerkiksi hirsitalon hiilikädenjälki jatkaa hiilivarastona toimimista niin pitkään kun pystyssä tönöttää. Myös muut hiilikädenjäljet on unohdettu laskureista.
Ahkeran jätteenlajittelun ja kierrätyksen arvo on Vantaan energian teettämän selvityksen mukaan 288 hiilidioksidikiloa vuodessa.
Päästöjen vähentäminen on sujunut kohtuullisesti harjoittelemalla uusia näkökulmia kuluttamiseen ja vielä enemmän käytäntöä harjoittelemalla.
Mutta sitten saapuu pimeä talvi ja alan haaveilla Muumien talviunista tai Nuuskamuikkusen hatkoista etelään. Pikamuodista säästyneet eurot tekee mieli kuluttaa pikamatkaan etelään lentäen.
Sitran Elämäntapatestiä naputellen etsin vaihtoehtoja, mistä minun pitäisi luopua, jotta mahtuisin ilmastotavoitteiden 2500 kilon hiilidioksidipäästön vuositavoitteeseen lentojeni kanssa. Nykyisen elämäntapani lisäksi pitäisi luopua autoilusta, vuosittaisesta laivamatkasta ja alkaa täyspäiväiseksi vegaaniksi.
Koen täysin ansaitusti huonoa omaatuntoa lentämisestä. Onneksi asioilla on tapana lutviutua, tai ainakin ihmisellä on kyky selitellä asioita parhain päin. Kauppamiehetkin ovat haistaneet markkinaraon ja lentomatkustamista voi nykyään kompensoida keinoilla, joista voi olla montaa mieltä, ja näkyvätpä suomalaisetkin yritykset kauppaavan päästökompensointia muun muassa puiden istutuksella.
Päästökompensoinnin ekosysteemin ymmärtäminen on minulle huomattavasti haastavampaa kuin lähimetsän ekosysteemin ymmärtäminen. Yhden suomalaisen männyn istutus ja kasvu 100 vuoden aikana sitoo hiilidioksidia noin 594 kiloa. Lentopäästöjen laskureista riippuen tarvitaan siis 1,5–3 mäntyä kompensoimaan lentomatkaa Kanarialle.
Ei muuta kuin hihat ylös, kaivamaan männyn alkuja talon sokkelin vierestä ylös ja istutus tontin vanhalle laitumelle. Simsalabim, ilmastosynnit on hyvitetty!
Tinja Lahdenmäki
Kirjoittaja on äiti, yrittäjä perheyrityksessä sekä basisti.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
