Liian moni koiranomistaja kuljettaa hauvaansa välinpitämättömästi ja epäturvallisesti autossa

Sastamalainen yrittäjä Petteri Ikonen on erikoistunut mittatilaustyönä tehtävien koirien kuljetushäkkien rakentamiseen. Hän muistuttaa, että oikeaoppinen häkki merkitsee koiralle elämänlaatua.
Sastamalalainen yrittäjä Petteri Ikonen on erikoistunut mittatilaustyönä tehtävien koirien kuljetushäkkien rakentamiseen. Hän muistuttaa, että oikeaoppinen häkki merkitsee koiralle elämänlaatua.

Lemmikkieläimet kuten koirat yleistyvät. Niille on tarjolla jo monipuolinen valikoima vakuutuksia. Suomalaisten maailmankuva on laajentunut; eläinrakkaat ihmiset satsaavat kissojensa ja koiriensa hyvinvointiin. 2020-lukua on, että sairastunut tai loukkaantunut lemmikki hoidetaan terveeksi ja kuntoon. Yksioikoinen lemmikkieläimen lopettaminen on jäänyt menneisyyteen. Ihmiset liikkuvat paljon, mutta muistavatko he silti huolehtia myös kattinsa tai hauvansa turvallisuudesta autoillessaan? Yllätys, yllätys: koiranomistajat laiminlyövät surullisen yleisesti koirien turvalaitteiden käytön.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen arvioi, että erityisesti koirien autossa kuljettamisessa on paljon puutteita.

– Koiranomistajat käyttävät huonosti henkilöautoissa matkustettaessa koirien turvalaitteita.

Taskinen huomauttaa, ettei maassamme ole säädetty lakia lemmikkien, kuten koiran kuljettamisen varalta.

– Turvalaitteiden käyttö perustuu siis ihmisten motivointiin ja suostutteluun.

Taskinen viittaa parin vuoden takaiseen Liikenneturvan tekemään Huomaavaisuus ja yhteispeli liikenteessä koirien kanssa liikkuessa -kyselyyn, jonka vastaukset eivät mairittele käytäntöjä, arkitodellisuutta koirien matkustamisessa autoissa. Taskinen uskoo, että nykytilanne on vastaavan kaltainen.

Tuolloiseen Liikenneturvan kyselyyn vastasi runsaat 1 300 henkilöä. Vastaajista 96 prosentilla oli itsellä tai hänen perheellään koira. Mukana olleista 94 prosenttia kuljetti koiraa tai koiria autolla.

Kun haastatelluilta kysyttiin, miten koira yleensä matkustaa autossa, 28,5 prosenttia kertoi hauvan olevan tukevassa metallihäkissä, joka on kiinnitetty turvavöihin tai auton rakenteisiin. 10,4 prosenttia vastaajista turvautui kevyeen kuljetuskoppaan tai muovihäkkiin. 27,2 prosenttia sanoi pitävänsä haukkua auton avoimessa takatilassa, verkon takana tai irtonaisessa häkissä.

Samanaikaisesti peräti 57,8 prosenttia vastaajista kertoi, että koira voi joskus häiritä ajamiseen keskittymistä.

Liikenneturva korostaa, että koiran tulisi käyttää henkilöautossa matkustaessaan sille sopivaa turvalaitetta. Niitä ovat turvavyövaljaat tai kuljetushäkki tai -laatikko.

– Tärkeintä on muistaa varmistua, että koira on autossa matkustaessaan aina kiinni tai se matkustaa kiinteästi autoon kiinnitetyssä tukevassa häkissä. Kyse on sekä lemmikin että matkustajien turvallisuudesta. Jo muutaman kilon painoisen pikkuhauvankin törmäyspaino on jo viidenkympin vauhdissa 40-kertainen, Tuula Taskinen herättelee.

– Koiraa ei kannata pitää autossa irrallaan. Kiinnittämällä koiran takapenkille tai tavaratilaan varmistetaan, ettei eläin pääse häiritsemään kuljettajaa, eikä hauva sinkoudu onnettomuustilanteessa kenenkään päälle, Taskinen lisää.

Tiedot onnettomuuksista uupuvat

Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuustutkija Arja Holopainen kertoo, etteivät tutkijalautakunnat kerää systemaattisesti tietoa koiran tai muiden lemmikkien matkustamisesta ajoneuvossa, eivät näin ollen myöskään turvahäkeistä tai turvavaljaista.

– Emme siis valitettavasti tiedä, kuinka moni eläin on onnettomuusajoneuvossa matkustanut, tai miten ne ovat matkustaneet: vapaana, valjaissa vai turvahäkissä, Holopainen sanoo.

Holopainen toteaa, että vuosina 2004 – 2021 tutkijalautakunnat ovat seitsemässä kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa kirjanneet riskeihin, että vapaana matkustamossa tai tavaratilassa ollut koira on aiheuttanut lisävaurioita joko ajoneuvolle tai koiran pahan loukkaantumisen tai kuoleman.

– Sinänsä tätäkään tietoa ei kerätä systemaattisesti, koska tutkijalautakuntien tutkimissa onnettomuuksissa tarkastellaan systemaattisesti vain ihmisen kuolemaa tai loukkaantumista, Holopainen tarkentaa.

Vakuutusehdot eivät vaadi turvalaitteita

LähiTapiola Pirkanmaan korvausjohtaja Tapio Kärkelä sanoo, ettei autoilijoilta vaadita koiraa kuljetettaessa turvavyötä eikä -häkkiä.

– Turvalaitteiden käyttäminen on koiranomistajasta tai autonkuljettajasta kiinni.

Kärkelän muistiin ei nouse tapausta, jossa vakuutusyhtiöltä olisi auto-onnettomuuden tiimoilta haettu korvausta koiran ihmiselle aiheuttamasta vahingosta.

– Sellaisia korvauksia on kyllä haettu vahingoista, joissa koira on matkan aikana pureskellut verhoiluja. Tällaisista harmeistakin vältyttäisiin, jos koiralle olisi asianmukainen kuljetushäkki.

- Häkin olemukseen vaikuttavat koiran rotu ja koko. Koiran on pystyttävä häkissä istumaan, oikaisemaan itsensä, kääntymään ja nukkumaan, Petteri Konen kertoo.
– Häkin olemukseen vaikuttavat koiran rotu ja koko. Koiran on pystyttävä häkissä istumaan, oikaisemaan itsensä, kääntymään ja nukkumaan, Petteri Ikonen kertoo.

Käytäntö ja kokemus opettavat

Sastamalainen yrittäjä Petteri Ikonen valmistaa mittatilaustyönä koirien oikeaoppisia kuljetushäkkejä. Hän on pitkänlinjan koiraurheiluharrastaja, joten käsistään kätevänä tekijänä mies on hyödyntänyt kaiken kokemuksensa muun muassa autohäkkien rakentamiseen.

– Kun tein omalle rottweilerille kuljetushäkin kymmenisen vuotta sitten, kaverini halusivat saada pian samanlaisen. Aluksi valmistin yksittäisiä, uniikkeja häkkejä, mutta sittemmin päätin, että minähän voin tehdä kuljetushäkeistäni brändituotteita ja saada niistä elantoani. Näin syntyi tuotemerkkini Pomox.

Niin kotimaata kuin Eurooppaakin ristiin ja rastiin autoillut Ikonen on pannut merkille, ettei suurikaan osa suomalaisista kanna aitoa vastuuta koiran turvallisuudesta autolla taivallettaessa.

– Ihmisten olisi tarpeellista ymmärtää, kuinka vaikkapa kookas koira pyörii auton sisätiloissa, jos auto alkaa pyöriä.

Ikonen muistuttaa, että autot ovat erilaisia, mutta myös koirat ovat yksilöitä. Hänen mukaansa turvallisin ratkaisu on rakentaa häkki koira- ja autokohtaisesti.

Ikosella on kuljetushäkkien raaka-aineina teräksiset huonekaluputket ja ykköslaadun vanerit.

– Jo kuljetushäkin suunnittelun on lähdettävä koiran rodusta, hauvan koosta. Koiran on pystyttävä istumaan, ja sen on voitava oikaista itsensä, kääntyä ja nukkua häkissä, eli häkin on oltava riittävän tilava. Lisäksi vesi- ja ruokakupin on mahduttava häkkiin. On muistettava, että häkki merkitsee koiralle pesää.

Ikosen mukaan korkeatasoinen ja käyttäjäystävällinen häkki on toteutukseltaan turvallinen. Koira ei saa vaurioittaa itseään, eli siinä ei voi olla teräviä osia. Häkin ilmastoinnin on toimittava. Pohjan on oltava vesitiivis, jotta kaatuneet vedet tai ruoat eivät ala homehduttaa pintoja. Häkki on pystyttävä kätevästi puhdistamaan ja siivoamaan.

– Minulle tärkeä asia on, ettei häkistä lähde minkäänlaisia ääniä ajon aikana. Äänettömyys on myönteinen asia niin koiralle kuin matkustajille.

Ikonen kiteyttää, että oikeaoppinen kuljetushäkki on koiralle hyvinvoinnin lähde.

– Jos koira joutuu olemaan pitkän aikaa häkissä, eikä se voi siellä liikkua, koiran motoriikka jäykistyy, kangistuu. Myös nukkumattomuus on huono juttu.

Ikonen herättelee, että koira on monen ihmisen paras ystävä. Jo siksi koira ansaitsee parasta turvaa myös automatkoille.

MATTI PULKKINEN