Virolaisessa seurakunnassa näin jotain, joka Akaassa meiltä puuttuu

Profile Image of Lukijalta

Pirkko Nord.

Olin Kristillisen Työväen Liiton matkalla Viron Saarenmaalla elokuun lopussa. Matkamme pääkohde oli Orissaaren Pyhän Ristin seurakunta, joka on Kristillisen Työväen Liiton ystävyysseurakunta.

Meidät vastaanotti seurakunnan pappina toimiva Gustav Kutsar sekä vapaa-ehtoisina toimivia seurakuntalaisia. Tuliaisena veimme kahvia, teetä ja keksejä ynnä muuta. Siellä keräsimme myös ”kolehdin” seurakunnalle heidän seurakuntansa korjausrahastoon, ja liitto lahjoitti huomattavan summan rahaa kyseiseen rahastoon.

Seurakuntatoiminta on vapaaehtoisten seurakuntalaisten varassa, ja pappikin suorittaa alueen muissa kirkoissa jumalanpalveluksia. Tapasimme myös Pyhän Ristin seurakunnan iloisia talkoolaisia, jotka olivat hyvään yhteiseen asiaan sitoutuneita. Ihan meinasi kateeksi käydä se, kuinka he olivat seurakuntaansa sitoutuneita.

Meidän omassa seurakunnassamme tämmöinen yhteisöllisyys puuttuu. Koko ajan uudistetaan, eivätkä seurakuntalaiset pysy ollenkaan uudistuksessa mukana. Kun heille mainitsee seurakunnassa toimivien eri henkilöiden nimiä, eivät he tiedä keitä he ovat tai mitä he tekevät seurakunnassa.

Meillä on seurakunnan työntekijöitä, jotka ovat virka-vapaalla, opintolomalla tai muulla. Ainoastaan kanttorit ja suntiot ovat onneksi niitä, jotka eivät ole vaihtuneet sekä lastenhoitajat, puutarhuri ja erikoisammattimiehet.

Viimeinen neljä vuotta on ollut täynnä erilaisia uudistuksia esimerkiksi strategia Ovet auki. Kysymys kuuluu, missä ovet ovat auki? Ei jumalanpalvelus aina ole lähinnä olevissa kirkoissa sunnuntaisin, joten eivät seurakuntalaiset aina tiedä eivätkä muista, missä on mahdollisesti sunnuntaina pidettävä jumalanpalvelus. Ei heillä ole myöskään omaa autoa käytettävissä, mikä mahdollistaa osallistumisen eri alueella pidettävään jumalanpalvelukseen. Tieto ei myöskään tavoita seurakuntalaisia, koska ei ole ollut varaa tilata paikallislehteä, tietokoneesta tai älykännykästä puhumatta.

Uudet strategiat merkitsevät sitä, että on tarkoitus luopua vanhoista toimintatavoista. Kysymykseni kuuluu, unohtuvatko seurakuntalaiset, olenko jarruna uudistuksille?

Paikallislehti kirjoittaa seurakunnan huonosta ilmapiiristä, mutta on Akaan seurakunnassa paljon hyvääkin. Siitä ei ikinä kirjoiteta, vaan ainoastaan kaivellaan monen vuoden takaisia asioita. Kirkko on vakaa ja pysyy, ja me tarvitsemme sitä. On paikka, minne mennä surujen ja ilojen hetkellä. Haluan, että kirkkoni on lähellä ja sunnuntaisin kirkonkellot soivat muistuttaen tervetulleeksi kirkkoon jumalanpalvelukseen.

Pirkko Nord

Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen