”Toivon, että selviän, mutta mikäli en selviä, niin sinä selviät.”
Näin syöpää sairastanut Riina Saastamoinen kirjoitti tyttärelleen Taralle loppuvuodesta 2019. Tara oli tuolloin 9-vuotias.
Toive paranemisesta ei toteutunut. Lokakuussa 2019 todettu rintasyöpä levisi aggressiivisesti alkuvuodesta 2020 leikkauksesta ja sytostaattihoidoista huolimatta. Saattohoito alkoi toukokuussa 2020.
– Riinalla oli lääkärikäynti Taysissa, ja olin itse sillä välin uimassa Kalevan uimahallissa. Kun tulin sieltä pois, Kalevan kirkon kohdalla sain Riinalta soiton, että hänet on määrätty saattohoitoon, Riina Saastamoisen puoliso Pertti Vesterholm muistelee.
Kylmäkosken kappalaisensa toiminut Riina Saastamoinen kuoli 47-vuotiaana 16. kesäkuuta 2020 toiveensa mukaisesti kotonaan Toijalassa.
Suurin onni oli äitiys
Tytär Tara oli koko sairauden aikana tietoinen tilanteesta.
– En aluksi ehkä ollut kypsä tai ottanut sitä niin vakavasti, mutta ymmärsin kyllä, että äiti voi kuolla, Tara kertoo.
Äiti ja tytär juttelivat sairauden aikana paljon. Myöhään yöhön jatkuneissa keskusteluissa äiti kertoi Taralle elämässä eteen tulevista asioista ja Tara äidille koulupäivän kuulumisista. Sillä välin Pertti teki olohuoneessa palapeliä. Tuosta ajasta muistuttavat Titanic-laivaa ja riikinkukkoa esittävät palapelit kodin seinällä.
– Saatoin tehdä palapeliä aamukolmeen saakka, ja he vaan jatkoivat puhumista. Keskustelut olivat varmaan tosi tärkeitä Riinalle, kun hän sai käydä läpi elämää ja olla yhdessä Taran kanssa. Äitiyden kokeminen oli Riinalle suurinta onnea, Pertti kertoo.
Riina kirjoitti sairauden aikana Taralle, ”äidin omalle pupulle”, elämänohjeita pieneen vihkoseen. Sieltä löytyy oma lukunsa myös Pertille.
– Vihko on tosi tärkeä Taralle, Pertti kertoo.
Koulussa saa nauraa
Tara on nyt 11-vuotias. Ikävä ei ole koko ajan mielessä, mutta hän kertoo miettivänsä joskus, miten äiti tekisi vastaavassa tilanteessa. Suruun auttaa puhuminen.
– Jos tuntee tosi paljon surua, kannattaa puhua jollekulle aikuiselle, käsitellä omia tunteitaan ja itkeä, jos itkettää. Siinä ei ole mitään väärää. Jos huoli pakkautuu pään sisälle, siitä ei tule enää mitään, Tara sanoo.
Tara saattaa nykyisin tuntea olonsa surulliseksi, jos päivä on ollut muutenkin vaikea. Kerran ikävä iski Toijalan Satamassa.
– Halusin kotiin, koska ajattelin sen helpottavan oloa – ikään kuin äiti olisi kotona.
Myös ensimmäinen joulu ilman äitiä sai mielen alakuloiseksi.
– Pari päivää itkin koko ajan, ellen ollut koulussa, Tara muistelee.
Taran mukaan luokkakaverit ovat auttaneet unohtamaan raskaalta tuntuvat asiat. Tara on Arvo Ylpön koulun 5A-luokalla.
– Haluan sanoa suuret kiitokset mun luokalle. Luokan kanssa kaikki koulupäivät ovat kivoja. Siellä saa nauraa paljon ja aina oppii jotain positiivista.
Pertin jaksamisen lähtökohtana on oma hyvinvointi. Aamuisin hän tekee tunnin verran kehonhuoltoa, joka perustuu tiibetiläiseen aamuvoimisteluun. Mieltä virkistävät pianonsoitto, musiikinkuuntelu ja omat musiikkiprojektit. Joka toinen viikko hän käy Parkanossa laulattamassa Korsukuoron nimellä esiintyviä mieslaulajia. Korsukuoro on esiintynyt myös Akaassa.
– Toivon jaksavani Taran kanssa useita vuosia, kun oma hyvinvointi on kunnossa, Pertti kertoo.
Lukutoukka ja tarinankertoja
Tara harrastaa laskettelua, uintia, pyöräilyä ja rullalautailua. Äitinsä lailla hän on myös kova lukemaan kirjoja.
– Soturikissoista minulla taitaa olla koko sarja, Tara kertoo.
Tara kirjoittaa itsekin tarinoita. Kahden tytön seikkailuista kertova Unohtumaton elämäni on käynyt myös kustantajalla arvioitavana. Julkaisukynnys ei ylittynyt, mutta Tara sai tekstistä arvokasta palautetta.
– Isänä olen ylpeä Taran kirjallisuusharrastuksesta, Pertti myöntää.
Pari ruokalajia menee tunteisiin
Isä ja tytär ovat eläneet kaksin arkea kohta kaksi vuotta.
– Tällä elämänkokemuksella arki alkoi vaan sujua. Minusta Tara on varttunut esimerkillisesti, hän on fyysisesti ja henkisesti tasapainossa ja koulu menee mukavasti. Elämä on aika normaalia, Pertti sanoo.
Pertti osaa lohduttaa tytärtään myös niissä tilanteissa, joissa aiemmin olisi käännytty äidin puoleen. Haastattelupäivänä isä sai vakuuttaa tyttärelleen, että kampaamokäynnin jäljiltä hiukset ovat täydelliset eivätkä liian lyhyet. Pertti katsoo nykyisin Taran seurana myös saksalaista televisiosarjaa Lemmen viemää, joka oli ennen Taran ja äidin yhteinen juttu.
Pertti tekee perheen kotityöt. Tara hoitaa kasvit ja pitää oman huoneensa työpöydän siistinä. Ruuanlaittovastuu on Pertillä, kun taas Tara tykkää tehdä makeita leivonnaisia. Myös Pertti on opetellut leipomista yhdessä Taran kanssa.
Isälle on tärkeää, että ruoka on kasvavalle nuorelle monipuolista.
– Olen pyrkinyt huolehtimaan siitä, että on kasviksia, vihanneksia ja lämmintä ruokaa. Kyllä meillä pitsoja ja tortillojakin syödään, mutta monipuolisuuteen pyritään, Pertti kertoo.
Taran mielestä isältä parhaiten onnistuvat tonnikalapasta, siskonmakkarakeitto ja makaronilaatikko. Pertti muistuttaa opetelleensa tekemään myös gnocchi-tuoremakkaravuokaa.
– Iskä osaa ihan hyvin laittaa ruokaa, mutta pari ruokalajia menee tunteisiin. En ole ikinä ollut mikään kalafani, kun taas iskä saattaa joskus tarjoilla viisi päivää putkeen kalaa. Silloin olen ollut vähän nyrpeänä, Tara kertoo.
Antiikin Kreikka tutuksi
Vaikka Pertti ja Tara elävät arkea kaksin, Pertti ei tunne olevansa kasvattajana yksin. Tukena ovat Pertin aikuiset tyttäret Laura ja Meri perheineen, joista toinen asuu Espoossa ja toinen Jyväskylässä. Molemmissa perheissä on kaksi poikaa, jotka ovat iältään 11, 13, 7 ja 5 vuotta. Taralle läheisiin ihmisiin kuuluu myös äidinäiti, 88-vuotias Lahja-mummi Hämeenlinnassa. Tärkeä kaveri on myös Espoossa asuvan siskonperheen Nelma-koira, joka tulee kesällä hoitoon Toijalaan.
Isällä ja tyttärellä sanomista ja kinaa tulee pikkuasioista.
– Nykyisin iskä on saanut toiseksi nimekseen ärsyttävä, koska hän on toisinaan vähän ärsyttävä. Liittyy varmaan murrosikään, Tara tuumaa.
Taran mielestä isä on hyvä mutta samalla erityisen ärsyttävä, kun hän valmentaa kokeisiin. Musiikinopettajana työskennellyt Pertti on kokenut tehtävän antoisana.
– Nyt minullekin on selvää, mitä antiikin Kreikka on, koska innostuin lukemaan historiaa Taran kanssa kilpaa ja teimme toisillemme kysymyksiä. Tämä on poikinut lähes satavarmasti myös meille Kreikan-matkan, Pertti kertoo.
Perheellä ei ole erityisiä suunnitelmia äitienpäiväksi, mutta Tara arvelee tekevänsä äitienpäiväkortin Lahja-mummille.
– Jos tätä juttua lukee joku, joka on menettämässä tai menettänyt vanhempansa, haluan kannustaa siihen, että jokaisella on varmaan joku, jolle voi tehdä kortin. Sen voi tehdä myös kuolleelle vanhemmalle. Siinäkään ei ole mitään väärää, Tara sanoo.
Lue myös:
Kommentointi on suljettu.