Kylmäkosken kappalainen Riina Saastamoinen on kuollut

Kylmäkosken kappeliseurakunnan kappalainen Riina Saastamoinen kuoli 47-vuotiaana nopeasti edenneeseen syöpään tiistaina 16. kesäkuuta. Saastamoinen aloitti  Kylmäkosken kappalaisena Akaan seurakunnassa vuonna 2010.

Riina Saastamoisen aviomies Pertti Vesterholm kertoo, että syöpä todettiin viime vuoden lokakuussa. Aloitettu sytostaattihoito tehosi etäpesäkkeisiin mutta heikensi maksan toimintaa, minkä takia hoito jouduttiin toukokuussa lopettamaan. Kesäkuussa aloitettu uusi sytostaattihoito ei tuottanut toivottua tulosta. Vesterholmin mukaan loppuvaiheessa syöpä levisi aggressiivisesti.

Riina Saastamoinen kuoli kotonaan Toijalassa perheensä, Pertti-puolisonsa, 9,5-vuotiaan Tara-tyttärensä ja äitinsä Lahja Hieton, ympäröimänä. Myös Brysselissä työskentelevä kaksosveli Jarkko Saastamoinen kiiruhti aikaistetulle kesälomalle ehtiäkseen hyvästelemään siskonsa. Sairaalasta kotiin pääseminen oli Riina Saastamoisen toive.

– Hän oli kaksi päivää sairaalassa oireiden takia mutta halusi kotiin, ja toteutimme hänen toiveensa. Riina kuoli tiistaina kello 18.30 hyvin rauhallisesti, Pertti Vesterholm kertoo.

Riina Saastamoinen aloitti Akaan seurakunnassa Kylmäkosken kappalaisena vuonna 2010. Kuva Tarja Antola

Alkuperäistä artikkelia on muokattu. 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?