Kirkkoherra Ali Kulhia jäi yllättäen virkavapaalle – Sijaisena toimii Kylmäkosken kappalainen Leena Sorsa

Kylmäkosken kappalainen Leena Sorsa ehti toimia Punkalaitumen vs. kirkkoherrana vuoden verran ennen siirtymistään Akaaseen. Kylmäkoskella hän aloitti syyskuussa 2021. Kuva: Tarja Antola

Akaan seurakunnan kirkkoherra Ali Kulhia on jäänyt virkavapaalle kirkkoherran tehtävästä, Kulhian sijaisena toimiva Kylmäkosken kappalainen Leena Sorsa kertoo. Sorsa sai tiedon siirtymisestään kirkkoherran sijaiseksi yllättäen viime viikon lopulla ollessaan ohjaamassa rippileiriä.

– Tuomiokapituli on määrännyt minut kirkkoherran sijaiseksi. Notaarin tekemä viranhaltijapäätös varmistuu vasta tiistaina kolmen päivän odotusajan jälkeen, mutta tuskin päätös tulee muuksi muuttumaan, Leena Sorsa arveli Akaan Seudulle maanantaina.

Sorsan toimenkuvassa mainitaan, että tarvittaessa hän sijaistaa kirkkoherraa.

– Sikäli asia ei ollut yllätys, mutta sijaisuuden alkaminen nyt ei ollut ennen viime viikolla saamaani määräystä tiedossa.

Sijaisuus jatkuu maaliskuun loppuun

Leena Sorsa on määrätty kirkkoherran sijaiseksi maaliskuun loppuun. Sorsa ei osaa ottaa kantaa siihen, tuleeko sijaisuus saamaan jatkoa.

– Olen vain saanut määräyksen tehtävään tuomiokapitulilta, en tiedä tullaanko määräystäni jatkamaan, Sorsa totesi.

Virkavapaalle Kylmäkosken kappalaisen tehtävistä

Samalla kun Sorsa määrättiin kirkkoherran sijaiseksi, hän jäi virkavapaalle Kylmäkosken kappalaisen tehtävistä.

– Määräyksen mukaan en hoida kahta virkaa samaan aikaan. Jos kyse olisi muutaman päivän sijaisuudesta, tuomiokapituli ehkä määräisi toisin. Kylmäkosken asiat saadaan hoidettua ja tämän kuukauden ajan pärjätään kyllä. Vähän voi hommat hidastua, Sorsa arveli.

Kylmäkosken kappelineuvosto valitsi Leena Sorsan Kylmäkosken kappalaiseksi huhtikuussa 2021. Kirkkoherran työ on Sorsalle tuttua, sillä hän ehti toimia Punkalaitumen vs. kirkkoherrana vuoden verran ennen siirtymistään Akaaseen.

– Punkalaitumen seurakunta on pieni ja toki jokaisessa seurakunnassa on omat rakenteet, joten kyllä hetken kestää, että saan asioista kiinni. Tällä seurakunnan joukolla kuitenkin ilman muuta selvitään, Sorsa vakuuttaa.

Akaan Seutu ei tavoittanut Ali Kulhiaa kommentoimaan virkavapaalle jäämistään.

Kommentointi on suljettu.