Korona on ollut maailmanlaajuisesti kaiken läpi leikkaava ilmiö lähes kaksi vuotta. Koko sen ajan kansalaisille on asetettu rajoituksia ja velvollisuuksia, jotta pandemiasta yhteisvastuullisesti selvittäisiin.
Suurin osa ihmisistä on vastannut vaatimuksiin, mutta samalla on noussut esiin äänekäs vähemmistö kyseenalaistamaan joko koko pandemian olemassaolon tai ainakin rokotteet ja rajoitukset sen ratkaisukeinoina.
Sinänsä normaalin päättäjien kritisoinnin lisäksi hämmästyttävän moni on tarttunut suoranaisiin salaliittoteorioihin, vaikka heillä ei tähän asti olisi ollut vaikeuksia uskoa ja luottaa yhteiskunnan instituutioihin ja tieteeseen.
Keskustelu asiassa on rajua ja polarisoitunutta. Sosiaalinen media ja muut verkkoalustat tarjoavat kaikille mahdollisuuden ilmaista mielipiteensä sekä julkaista ja jakaa tietoa. Osallisuuden mahdollisuus on sinänsä rikkautta, mutta nimenomaan koronaan liittyviä uskomuksia lausutaan nyt ääneen usein ilman lähteitä tai osatotuuksiin nojaten.
Nämä väitteet moni uskoo, koska lähdekritiikki vaatisi omaa vaivaa. Vastaavaa käyttäytymistä on aikaisemmin nähty lähinnä maahanmuuttokeskustelussa, johon on tähän asti kiteytynyt huono keskustelu- ja julkaisukulttuuri sekä sananvapauden väärinkäyttö ja -ymmärtäminen.
Korona on herättänyt julkaisijoiksi tai kommentoijiksi myös sellaisia, jotka tähän asti ovat olleet enimmäkseen hiljaa. Ilmiötä on selitetty ahdistuksen ja epävarmuuden luomalla tarpeella heimoutua, puolustautua ja etsiä selityksiä. Rajoitukset ja pelko saavat monet käpertymään, ja toiset reagoivat nousemalla kapinoimaan uhkaa vastaan tai jopa kieltämällä koko vastustajan olemassaolon.
Epävarmuus ja pelko luovat kasvualustan myös populismille, ja vapaustaistelijan viitan saa nyt hartioilleen myös totuudesta lipsumalla, usein jopa juuri sen ansiosta.
Koronapandemia todennäköisesti aikanaan laantuu ja tilanne jollakin tavoin normalisoituu. Kuitenkin sen jättäminä jälkinä voi olla kansakunnan kahtiajako sekä keskustelukulttuurin rapautuminen entisestään. Disinformaatio normalisoituu liian monelle, ja oma julkaisukynnys madaltuu olemattomaksi.
Lähdekriittisyys heikkenee entisestään, kun sen juuri tässä ajassa pitäisi kasvaa. Pekka Sauri kirjoitti hiljattain kolumnissaan Maaseudun tulevaisuudessa (26.1.), että ”jokainen on oman mediansa päätoimittaja”. Se on hyvä ja painava määritelmä, sillä päätoimittajalla on suuri valta, mutta myös vastuu. Valta siihen mitä julkaistaan, mutta vastuu siitä, että se on totuudellista, hyvien tapojen mukaista ja viime kädessä laillista.
Perinteiset mediat ovat käyttäneet tätä valtaa ja vastuuta pitkään. Vasta tällä vuosituhannella on hiljalleen auennut mahdollisuus kaikille luoda mediansa ja julkaisunsa kaikkien nähtäville. Seurauksena on ennen näkemätöntä osallisuutta ja oppimisen mahdollisuuksia, mutta myös monia oikeudenkäyntejä, jossa vastakkain on kuvitelma rajattomasta sananvapaudesta sekä Suomen laki.
Meillä on vielä paljon oppimista vapauden ja vastuun väistämättömästä yhteydestä, niin nettikirjoittelussa kuin kulkutautien kukistamisessa.
Olli Ristimäki
Kirjoittaja on viestinnän ammattilainen ja perheenisä.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
Kommentointi on suljettu.