On kuuma kesäpäivä. Joukkuekaverini isä tulee hakemaan minua kotoa, meillä on tänään jalkapallopeli. Jännittää vähän. Vastassa on joukkue, jonka pelaajat ovat tunnetusti vähän isokokoisempia kuin meidän pelaajat. Olen hieman huolissani omasta pelikunnostani, sillä unohdin syödä pelattuani koko päivän tietokoneella.
Kyyti saapuu. Kaverini isä juttelee meille lapsuutensa leikeistä, esimerkiksi siitä kuinka kävivät purolla kalastamassa ansalankasilmukalla haukia. Nuo asiat menevät vähän ohi, enemmän minua ja kaveriani kiinnostaa, miten päivän tietsikkapeleissä kävi.
Pääsemme perille paikkaan, josta bussi lähtee vieraspelireissulle. Nälkä kurnii, mutta en pysty uhraamaan sille hirveästi ajatuksia, kun tuleva ottelu jännittää ja kouraisee vatsanpohjasta. Vanha bussi nytkähtää liikkeelle, ja niin kuin kuvitella voi, tunnelma on katossa. Kyydissä jutellaan suu vaahdossa joukkueen kesken alakouluikäisten jätkien juttuja. Yksi väittää metsästäneensä ilmakiväärillä sorsan, mutta me emme usko.
Matkalle sattuu myös yksi pysähdys. Pysähdymme huoltoasemalle, ja pääsen ostamaan vähän evästä. Voileivän syöminen hävittää kangastukset näkökentästä, ja olo paranee. Huoltoasemalla paikallinen kylänmies kyselee, että mitäs pojat harrastavat. Me ylpeinä kerromme, mistä tulemme ja keitä olemme menossa voittamaan. Mies vitsailee meille hyvä pilke silmäkulmassa.
On kylmä päivä. Meillä on tänään lentopallo-ottelu. Nykyään muistan jo pelipäivisin syödä. Menen joukkuekaverini kyydissä paikkaan, josta joukkueen bussi lähtee. Kaveri lähettää minulle live-sijainnin, josta voin seurata, milloin kannattaa mennä ulos odottamaan kyytiä. Ärsyttää, kun joutuu koko ajan availemaan kartta-applikaatiota, kun on muut tekemiset sosiaalisessa mediassa kesken. Avaan ja suljen samoja sovelluksia peräjälkeen, kunnes kaveri ottaa minut kyytiin.
Kun pääsemme bussin luo, painelen omalle tutulle paikalleni ja tervehdin joukkuekaverit. Noin viiden minuutin sanailun jälkeen laitan kuulokkeet päähän ja alan tuijottaa puhelintani. Ärsyttää, kun jollakin on jotain asiaa ja joudun keskeyttämään tekemiseni. Tuleva peli käväisee välillä mielessä, mutta ei jännitä ihan niin paljoa kuin joskus jännitti.
Matkalle sattuu myös yksi pysähdys. Me pysähdymme isolle huoltoasemalle. Pidän kuulokkeet päässä ja menen ostamaan kahvin. Näkyy huoltoasemalla olevan joku paikallinen kylänmieskin. Mies tuijottaa älypuhelintaan eikä edes huomaa, että linja-autollinen parimetrisiä urheilijoita käy asioimassa hänen kantapaikassaan.
Pelireissujen välillä on noin kaksikymmentä vuotta, ja paljon on tässä välissä tapahtunut. Ihmisten elämässä ehkä merkittävin muutos on räjähdysmäinen digitaalinen kehitys. Ikäluokalleni älypuhelin on kasvanut käteen pikkuhiljaa. Yhteisöllisyys on muuttunut oman asuinalueen Facebook-yhteisöön, jossa ihmetellään, kenen koira juoksentelee vapaana. Minusta tuntuu, että nämä alustat, joiden pitäisi tuoda ihmisiä toisiaan lähemmäksi, pitävätkin ihmiset yhä etäämmällä toisistaan.
Osaisinpa napata haukia ansalangalla.
Panu Pitkänen
Kirjoittaja on kolmatta vuotta Akaassa asuva ja viidettä kautta Akaa-Volleyssa pelaava lentopalloilija.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
