Vuosi vaihtuu taas, ja se sai minut ajattelemaan ajan kulumista. Aihe on mielenkiintoinen, sillä aika on jokaiselle erilainen ja yksilöllekin vaihteleva. Toiselle marraskuu tuntui sujahtavan ohi vilauksessa samaan aikaan, kun toinen koki viikkojen vierivän raskaina kuin vuodet.
Kuinka paljon päivittäin käytössä olevasta ajasta kuluu meiltä hukkaan? Otetaan pari kevyttä arjen esimerkkiä. Ostan koirallemme kaupasta kanaa, koirien kuivaruokaa ja raejuustoa. Liotan kuivat pavut pehmeiksi ja lisään annokseen muut ainekset. Tarjoilen ruoan kauniista astiasta ja toivotan hyvää ruokahalua.
Käytän hurtan ruokavalmisteluihin joka päivä kohtuuttoman paljon aikaa siihen nähden, että samalle otukselle kelpaa yhtä hyvin kasa kakkaa ojan pohjalta. Meneekö lemmikin hoitamiseen käytetty aika sitten hukkaan? Ei mene. Puhelimella roikkuminen tulkitaan – ainakin omasta mielestäni – usein hukkaan heitetyksi ajaksi. Jos nuoren sosiaalinen verkosto on pandemian vuoksi siirtynyt pääasiassa verkkoon, meneekö puhelimella roikuttu aika hukkaan? Ei se mene. Mutta kyllä iltakymmeneltä pitää jo käyttää aikaa muuhunkin kuin kavereiden kanssa seurusteluun.
Sanonnan mukaan odottavan aika on pitkä. Kokemukseni mukaan tämä pitää paikkansa hyvin kirjaimellisesti silloin, kun odottaa vauvaa. Vierustovereiden jälkeläiset tuntuvat putkahtavan maailmaan huomattavasti vähemmällä vaivalla ja lyhyemmässä ajassa.
Odottaa voi toki muutakin kuin perheenlisäystä. Paljon odotetaan busseja ja junia, ja nykyään Pirkanmaallakin saadaan odottaa ratikkaa. Odotus voi olla suurta tai pientä. Joku odottaa uuden talon valmistumista ja toinen playstationin vitosversiota. Kummallekin isoja juttuja, ja ajan kulun soisi joutuvan. Ajan kulumiseen voi liittyä myös monenlaisia tunteita. Samaan aikaan, kun jossain odotetaan toiveikkaana tietoa uudesta työpaikasta, toisaalla vilkuillaan hermostuneesti puhelinta lääkärin soittoa odotellessa.
Ajan kulumisen huomaa siinä, minkälaisissa tapahtumissa sitä kuluttaa. Aikaisemmin elämässä tuli kutsuja hääjuhliin ja ristiäisiin. Sitten tuli vaihe, jossa juhlittiin kolme- ja nelikymppisiä. Oltiin nuaria ja nättejä. Tässä vaiheessa elämää ollaan enää nättejä ja siirrytty juhlalukemissa puoleen vuosisataan. Iän karttuminen tuntuu samaan aikaan kovin onnelliselta ja toisaalta hieman haikealta. Mielelläni vietän niin monia syntymäpäiväjuhlia kuin niitä minulle suodaan. Myös toisenlaisia kutsuja on nimittäin tullut. Aika voi myös päättyä.
Aika siis kuluu ja vuodet vaihtuvat, halusimme tai emme. Läheiseni murehti muistipoliklinikalla lääkäriä odotellessamme sitä, kuinka vanhuus nyt näin äkkiä tuli, eikä ole enää mitään odotettavaa. Hetken kurkkua selviteltyäni sanoin, että ehkä aina ei tarvitse olla jotain odotettavaa. Onhan meillä arjessa tärkeitä juttuja, kuten nyt tämäkin jutteluhetki. Läheisen silmiin kihahti kyynel ja hän tiivisti asian sanomalla ”Se on totta, ja tämän parempaa hetkeä ei ole”.
Arkinen aika ei mene hukkaan, vaan jokainen hetki on kallis ja arvokas. Se pitää vain huomata. Tässä ja nyt, aika on siis hetken meidän puolellamme. Muistorikkaita hetkiä uudelle vuodelle!
Tanja Salminen
Kirjoittaja on junantuoma akaalainen perheenäiti
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
