Pohdin kuolemaa pikkupoikana niin tosissani, että lähipiirini huolestui. Jostakin syystä pelkäsin äidin kuolemaa, mikä veti vakavaksi. Jouduin keittiön pöydän ääressä kuuntelemaan vakuutteluja, että kukaan ei ole kuolemassa. Erityisen vakavaksi tilanne meni, kun sanoin voivani itsekin kuolla. Muistan vieläkin vanhempieni vakuuttelun, että kuolemisella on järjestys. Rauhoituin.
Seuraavan kerran kuolema-ajatus tavoitti minut rippileirillä. Meillä oli poikkeuksellisen hyvä tiimi, jota veti seurakunnan lehtori. Pohdimme kuolemaa suunnasta jos toisesta, ja minulle jäi asia päälle. Olin varma, että kuolen pian. Muistan pohtineeni hautajaisissani laulettavia virsiä, joista oli ilo kaukana. Tästä minut pelasti rakastuminen tulisesti. Kun sotki iltayön pimeydessä surkealla polkupyörällä tyttöpartiolaisten retkeä katsomaan, ei kuolema ollut ensimmäisenä mielessä. Ei edes toisena.
Kuolemalta en nuorena voinut välttyä muutenkaan, koska kilttinä kuoropoikana lauloin kaikissa mahdollisissa sukumme hautajaisissa, halusin tai en. ”Juhahan laulaa nyt meille jotakin kaunista.”
Nyt mietin jälleen kuolemaa. Korona on pitänyt kuolemaa ajatuksissani pandemian alusta asti. Mitenkähän tässä käy? Koskahan minä tai läheiseni sairastuvat? Minua ei keväällä 2020 lohduttanut yhtään tieto, että Suomessakin oli jäähalleja varattu ruumiiden säilytykseen.
Korona on arkipäiväämme vieläkin, vaikka uskottelimme itsellemme, että rokottaen tauti voitetaan. Ei voiteta, koska jostakin käsittämättömästä syystä kaikki eivät halua rokotetta ottaa. Mietin, tappaako rokottamattomalta saatu virus minut jossakin vaiheessa. Liikkuvatko jotkut keskuudessamme viikatteet olallaan?
Itävalta on suljettu, Saksa menossa kiinni ja muuallakin ovat käytössä ankarat rajoitustoimet. Suomessa selviäisi vielä koronapassilla moneen paikkaan, mutta tästäkin pitää kitistä. Kuinka monen pitää kuolla tai sairastua vakavasti, ennen kuin järki voittaa? En ymmärrä.
Minusta rokotteen ja koronapassin vastustaminen on itsekkyyttä.
Saksan terveysministerin lausahdus vetää vakavaksi. ”Talven jälkeen kaikki ovat joko rokotettuja, toipuneita tai kuolleet.” Näinhän se taitaa mennä, mutta luulisi meillä ihmisillä oleva halu mennä elämä edellä. Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvoston pääsihteeri Maija Miettinen pohti hiljan Helsingin Sanomissa, että ”valitettavasti näyttää siltä, että ennemmin tai myöhemmin koronavirus saavuttaa meidät kaikki”. Tästä huolimatta uskon rokotuksien ainakin helpottavan tilannetta.
Kun olin vuoden vanha, Suomessa otettiin käyttöön poliorokote. Äitini kertoi jonottaneensa rokotetta kanssani, mutta tuskastui jonon hitauteen. Meidän vierellämme oli nainen pienen poikansa kanssa, joka sanoi äidilleni: Älkää rouva lähtekö. Meillä on kotona polion sairastanut poika, jolla ei ole mitään tulevaisuutta. Näin ei saa käydä näille lapsillemme.
Sain rokotteen ja tässä sitä ollaan. Juice Leskinen riimitteli, että ”ei elämästä selviä hengissä”. Juice on oikeassa, mutta turhia kuolemia kannattaa minusta aina välttää. Odotan malttamattomana kolmatta koronarokotusta, ja aion ottaa vielä influenssarokotteenkin.
Hyvät lukijani. Tämä on tällä erää viimeinen kirjoitukseni tällä palstalla. On aika päästää nuoremmat ääneen. Kiitos palautteesta. Se lämmittää kovin. Ja näin adventin aikana saa jo toivottaa hyvää joulua.
Juha Kosonen
Kirjoittaja on päätoimittaja emeritus.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
Kommentointi on suljettu.