Katso ohjeet: Ylivertaista herkkua saa kasvatettua helposti itse − Syksy on talvivalkosipulin istutusaikaa

Talvivalkosipuli on varmasatoinen viljelykasvi, myös tänä vähäsateisena ja kuivana kesänä. Kuva: Erkki Koivisto

Kotitalouteeni ei ole tarvinnut ostaa valkosipulia enää pariinkymmeneen vuoteen. Omavaraisuuden takaava valkosipulinviljelyni sai alkunsa eräänä elokuisena päivänä vuosituhannen vaihteessa, kun kuljulainen naisihminen nosti maasta uutukaista talvivalkosipulisatoa kuivumaan. Sain silloin mukaani kaksi talvivalkosipulia noin niin kuin siemensipuleiksi. En ollut järin vakuuttunut omakohtaisesta onnistumisestani, sillä kokemukset valkosipulin kasvattamiskokeiluista, istuttamisesta ja koulimisesta kylmäkäsittelyineen ei koskaan oikein onnannut. Töitä oli kyllä riittänyt, satoa ei niinkään.

Mutta venäläistä kantaa olevan talvivalkosipulin kasvattaminen on toista maata, helppoa kuin mikä. Joka kynsi tuottaa aina kesän päätteeksi suuren valkosipulin, kunhan vain aina muistaa kynnen maan poveen tökätä ennen maan jäätymistä.

Kun homma on amatöörille näin helppoa, ihmetyttää, miksi juuri valkosipulin kilohinta kaupoissa kaikista muista yleisimmistä vihanneksista ja juureksista poiketen on niin korkea. Ulkomailla sama juttu: joskus valkosipulin kilohinta on jopa kymmenkertainen tavalliseen sipuliin verrattuna.

Olen jakanut siemensipulia ystävilleni ja tutuille. Kaikki ovat onnistuneet viljelyssä. Koskahan maanviljelijämme ottavat valkosipulin asiakseen?

Muutama neliötä kasvimaata tuottaa helposti valkosipulia keskivertotalouden koko vuoden tarpeiksi. Kuva: Erkki Koivisto

Kasvimaaksi riittää muutama neliö, josta sipulinvarret pilkistävät joskus jo lumen läpi keväällä katsomaan maailmaa.

Talvivalkosipulin kynnet istutetaan syksyllä hyvissä ajoin ennen maan jäätymistä, noin lokakuun puolivälistä alkaen. Talvivalkosipulin siementä on nyt jo hyvin saatavissa.

Maa muokataan syvältä ja kuohkeutetaan hyvin. Valkosipuli pitää ravinteista, mutta on huono kamppailemaan rikkaruohoja vastaan.

Jaa sipulit ja poista uloimmat kuorikerrokset. Istuta kynnet 5–7 cm:n syvyyteen kantapuoli alaspäin. Jätä kynsien väliin noin 10 cm ja riviväliksi 35–50 cm.

Kasvukaudella voi lannoittaa (esimerkiksi rakeinen kananlanta, nokkosvesi, kompostoitu hevosenlanta, ruohosilppu, puun tuhka) ja kuivalla kaudella kastella reilusti sekä poistaa rikkaruohoja.

Juhannuksen lähetessä kukin sipuli kasvattaa jäykän kukkavarren. Katkaise kukkavarsi, niin sipulit kasvavat suuriksi. Kukkavarren päähän tulee itusilmu, josta kantaa voi määräajoin uudistaa.

Satoa korjataan elokuulla sen jälkeen, kun lehdet ovat tuleentuneet. Huljuttele multa pois juurista.

Sipulit kuivataan ilmavassa, sateilta suojassa olevassa paikassa. Kuivista sipuleista typistetään varsi noin kolmesenttiseksi ja juuret leikataan pois. Säilytä sipulit verkko- tai paperipussissa mieluiten viileässä.

Jatkojalosta istuttamalla suurikokoisimpien sipulien kynnet uudestaan ja syö pienimmät. Talvivalkosipulille suositellaan neljän vuoden viljelykiertoa.

 

Aioli

2 kananmunankeltuaista

4 valkosipulin kynttä

1 tl suolaa

2½ dl oliiviöljyä

(mustapippuria)

Kaikkien aineiden on oltava samanlämpöisiä, muuten kastike voi juoksettua.

Erottele munista keltuaiset ja sekoita niihin suola ja lisää hienoksi puristetut kynnet joukkoon. Vatkaa hyvin puusurvimella morttelissa. Lisää öljy ensin tipoittain, sitten tasaisena nauhana koko ajan vatkaten, kunnes seos on sakeaa.

Voit myös sekoittaa ainekset sauvasekoittimella.

Aioli on perinteinen Provencen valkosipulimajoneesi. Aioli sopii minkä tahansa ruuan kanssa: lihan, kalan, keitettyjen tai tuoreiden vihannesten sekä keitettyjen kananmunien kanssa. Kokeile lisää!

 

Kokonaisena paahdetun valkosipulin lähtöasetelma näyttää tältä. Valkosipulista leikataan yläosasta hieman kynsien kärkiä pois. Laitetaan öljyä, suolaa ja yrttimaustetta päälle ja kypsennetään kannen alla minuutti täydellä teholla mikroaaltouusissa. Voila! Kuva: Erkki Koivisto

Kokonaisina paahdetut valkosipulit

Leikkaa kokonaisten valkosipulien yläosasta hieman pois. Voitele yläpinnat voilla tai öljyllä, mausta suolalla ja yrttiseoksella, mm. yrttiseos provencalella. Laita valkosipuli pienelle lautaselle ja pieni reiällinen kupu päälle (ylösalaisin käännetty puhdas kukkaruukku käy hyvin). Kypsennä mikroaaltouunissa täydellä teholla noin 1 minuutti.

Jos paahdat useampia kerralla, laita valkosipulit uunipellille.  Paahda valkosipuleita uunissa 40−60 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita ja pehmeitä.

Lämpökäsittely tuhoaa valkosipulille ominaisen hajun ja kitkerän maun aiheuttavia rikkiyhdisteitä. Lopputulos on pähkinäinen herkku.