Lasten harrastamisen tärkeyteen on perehdytty viime aikoina perusteellisesti, sillä muun muassa monissa kunnissa on tulossa kokeiluja, joissa lapsille tarjotaan harrastuksia koulupäivän yhteydessä.
Olemme luultavasti kaikki yhtä mieltä siitä, kuinka tärkeää erilaisten asioiden harrastaminen on lapsille: se on korvaamatonta uuden oppimisen, ryhmässä toimimisen ja sosiaalisten suhteiden kehittämisen vuoksi. Joskus itse tekeminen ei välttämättä niinkään motivoi lasta, vaan nimenomaan harrastuksessa odottavat tutut ystävät. Oma rakas harrastus antaa lapsille onnistumisen kokemuksia sekä toisaalta kehittää pitkäjänteisyyttä. Harrastaminen myös ehkäisee yhteiskunnasta syrjäytymistä ja tukee parhaimmillaan hyvin positiivisesti lapsen kehitystä.
Olen harrastanut lapsesta asti kaikenlaista: Näpsä-käsityökerhosta tanssiin ja kokkikerhosta salibandyyn. Ne ovat tuoneet vaihtelua arkeeni, ja olen päässyt kehittämään erilaisia taitoja monipuolisesti. Edelleen harrastan, tosin nyt pääosin tanssia. Joskus käyn myös pelailemassa padelia Toijalan hienoilla uusilla kentillä tai uteliaasti kokeilemassa uusia lajeja. Lukio-opiskelu päivittäin on kuormittavaa tietotyötä, jonka koen vaativan vastapainoksi aikaa minulle mieleisen tekemisen parissa.
Minulle parhaiten toimivat nimenomaan harrastukset, joissa saan kehittää fyysistä kuntoani: treenaavathan jo aivoni usein jopa yli kymmenen tuntia päivässä opintojen parissa!
Teen joskus opintojeni ohella lastenhoitotyötä, ja olenkin tehnyt sitä monissa erilaisissa perheissä. Joskus olen pistänyt merkille, että perheen lapsilla kyllä on monia harrastuksia, mutta entäpä vanhempien harrastukset? Tarve kuulua ryhmään ei katoa minnekään, ja uuden oppiminen sekä itsensä kehittäminen tuo vaihtelua ja palauttaa arjen rasituksesta. Harrastuksen ei tarvitse olla mitään suurta ja maailmaa mullistavaa, mutta mielekästä sen toki pitäisi olla.
Joskus sanotaan, että harrastuksen ei tarvitse olla mitään ohjattua. Se on totta, mutta mielestäni sosiaalisen aspektin säilyttäminen harrastuksessa on silti tärkeää. Harrastus, joka ei ole ohjattua, kuten vaikkapa kirjan lukeminen tai neulominen, vaatii paljon itseohjautuvuutta. Voisiko omasta mielenkiinnon kohteesta saada kuitenkin enemmän irti muiden samanhenkisten kanssa? Olisiko neulominen hauskempaa porukalla, jolloin samalla voisi vaihtaa kuulumiset? Entäpä vanha kunnon lukupiiri, jossa voisi keskustella luetuista teoksista ja samalla juoda teet ystävien kanssa?
Olen huolissani koronatilanteen mukanaan tuomasta erityksestä. Suomalaiset kun tuntuvat jo valmiiksi viihtyvän mielellään omissa oloissaan, eivätkä juuri koe tarvitsevansa kontaktia muiden kanssa. On kuitenkin tosi, että kukaan ei pärjää yksinään. Nyt kun epidemiologisesti rokotusten myötä tilanne alkaa mennä parempaan päin, voi yhtäkkiä ollakin vaikeaa lähteä pois kotoa. Tässä tilanteessa, jossa suomalaiset tuntuvat olevan polarisoituneita asiassa kuin asiassa, oikean keskustelun sekä sosiaalisten suhteiden tärkeä merkitys korostuu entisestään. Kasvokkain juttelemalla saadaan aikaan syvempää ja sopuisampaa keskustelua.
Harrastaminen tuo iloa elämään ja on sijoitus omaan hyvinvointiin. Mikä voisi olla sinun harrastuksesi?
Miisa Korvenaho
Kirjoittaja on opiskelija Toijalasta.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
