Nuorena tyttönä ihailin kovasti nuortenkirjojen poikatyttöjä. Anni Polvan Tiinalle sattui ja tapahtui, mutta hänelle oli tärkeää olla samanveroinen naapurin Juhan kanssa. Hammasta purren hän teki asioita päihittääkseen Juhan. Joskus teini-ikäisenä pojat sanoivat minullekin, että olen hyvä jätkä ja meinasin haljeta ylpeydestä. Oli ihan mahtavaa, että en ollut poikien mielestä mikään typerä kanamainen tyttö, vaan hyvä tyyppi. Vähän niin kuin pojat.
Todellisuudessa en ollut yhtään poikamainen, tavallinen minä vaan. Olin Dingo-fani, kiinnostunut hiustenlaitosta, meikeistä ja Barbeista. Innoissani kaikesta mikä tyttöjä yleensä kiinnostaa. Pihaporukoissa pelattiin pesistä, mentiin littaa ja rönttöä, mutta oikeasti olin ihan perinteinen porukoissa kikattava tyttö.
Jo 80-luvulla sanottiin, että pojat ovat reiluja ja rehtejä, viihtyvät porukassa ilman sitä draamaa mikä tyttöjen kesken väistämättä syntyy. Itsekin olen hokenut tätä, ja oikeastaan vasta äitiyden myötä olen ymmärtänyt, että eihän se pidä paikkaansa. Varmasti tyttöjen kesken on draamaa, mutta onnistuu se poikienkin kesken. Kyse taitaakin olla siitä, että pojilla ei ole lupa näyttää tunteitaan ja puhua pahasta olostaan. Tytöt saavat itkeä ja loukkaantua, mutta poikien pitää kestää nälvimistä ja suorastaan kiusaamista, koska poikaporukoissa pitää vaan oppia olemaan kovis.
Poikani sanoi joskus olevansa onnellinen siitä, että on syntynyt näin ulkonäkökeskeisenä aikana. Olin kauhistunut, että meillä oli kasvanut tällainen pintaa rakastava lapsi, vaikka olin aina hokenut, että persoona on tärkein ja kaunis luonne heijastuu myös ulkonäköön. Mietittyäni ymmärsin, että kyse ei oikeastaan olekaan siitä, että ulkonäkö on tärkeintä, vaan siitä että poikakin saa olla kiinnostunut asioista, joita on perinteisesti pidetty tyttöjen pinnallisuutena. Ihmisen sisin ei muutu siitä, vaikka haluaakin miettiä mitä laittaa päälleen tai miten tukka on, eikä siitä vaikka ei haluaisikaan.
Prinsessaleikit ovat yhtä tärkeä osa lapsen kehitystä kuin supersankarihahmona taisteleminen. Mopon rassaus ei ole sen fiksumpi harrastus kuin vaikka erilaisten meikkien tekeminen. Poikabändin fanittaminen ei ole sen pinnallisempaa kuin punkbändin, vaan fanittaminen on normaali osa nuoren kehitystä. Tyttöjen heppahöperyys tai keppariharrastus ovat aivan yhtä tärkeitä kiinnostuksen kohteita kuin poikien pelit tai jalkapallo. Toisaalta poikien kiinnostus vaikka ratsastukseen pitäisi olla luonnollista, aivan kuten tyttöjenkin halu pelata poikaporukoissa lätkää tai jalkapalloa. Balettia tanssivan pojan ei pitäisi joutua olemaan rohkea, vaan ihan tavallinen balettia harrastava lapsi tai nuori.
Sukupuolen voi unohtaa, ja antaa kaikkien tehdä rauhassa niitä juttuja mistä kukakin on kiinnostunut. Ja tyttöjen kaikkia tekemisiä pitää arvostaa, sillä ne ovat aivan yhtä tärkeitä kuin mikä tahansa poikienkin juttu.
Todellinen tasa-arvo ei nosta mitään sukupuolta toisen yläpuolelle, vaan vapauttaa meidät kaikki olemaan yksilöitä.
Erika Löövi
Kirjoittaja on tytön ja pojan äiti, feministi sekä KTM
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
