Vuoden alusta voimaan tullut EU-asetus määritteli droneoperaattorin ja kauko-ohjaajan vastuut – Dronen lennättäminen on lailla säänneltyä ilmailua

Dronet ovat tuoneet uusia mahdollisuuksia myös paikallislehden tekemiseen. Lukijalle havainnolliset ilmakuvat ovat nyt helposti saatavilla. Akaan Seudun dronella otetussa kuvassa Toijalan tori. Kuva: Jarno Keskinen.

Yli 500 gramman painoisen dronen lennättäminen vaatii nyt kauko-ohjaajan verkkoteoriakokeen suorittamista. Kauko-ohjaajan lisäksi tarvitaan yleensä myös drone-operaattori. Operaattoriksi tulee rekisteröityä, mikäli lennättää muuta kuin kameratonta, alle 250 gramman dronea tai leludirektiivin mukaan leluksi merkittyä dronea.

– Operaattori voi olla joko sama henkilö kuin kauko-ohjaaja, eri henkilö tai oikeushenkilö kuten yritys. Operaattori vastaa operaattorin vastuista, kun taas kauko-ohjaajana toimiva henkilö vastaa kauko-ohjaajan vastuista lennätyksen yhteydessä, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin miehittämättömän ilmailun tiiminvetäjä Patrik Söderström kertoo.

Operaattorin velvollisuus on rekisteröityä, kauko-ohjaajan osoittaa osaamistaan. Kauko-ohjaaja suorittaa todistuksen online-kokeena, jos tavoitteena on avoimen kategorian ohjaajan todistus. Avoimen kategorian todistus riittää, kun lennätetään näköyhteydessä alle 25 kilon painoisia droneja korkeintaan 120 metrin korkeudessa. Jos nämä raja-arvot ylittyvät, siirrytään avoimesta kategoriasta ensin erityiseen kategoriaan ja jos senkään raja-arvot eivät riitä, on viimeisenä sertifioitu kategoria. Sertifioidun kategorian toimintaa Suomessa ei vielä ole, eikä juuri muuallakaan.

– Sertifioitu kategoria on tulevaisuutta. Siihen kuuluvat esimerkiksi robottitakseilla ihmisiä lennättävät toimijat tai vaarallisia aineita dronella kuljettavat. Erityiseen kategoriaan kuuluvia toimijoita sen sijaan jo on, siihen kuuluvat esimerkiksi näköyhteyden ulkopuolella tavaroita kuljettavat ja kartoituslentoja suorittavat toimijat, Söderström avaa luokkien eroja.

Poliisi voi kysellä todistusta

Vuoden alusta voimaan astuneiden määräysten valvontavastuu on Traficomilla. Se tekee valvontaa ilmoitusten perusteella sekä tukeutuu kenttävalvonnassa yhteistyöhön poliisin kanssa.

– Poliisi varmasti käyttää tapauskohtaista harkintaa, mutta se on mahdollisuuksien rajoissa, Söderström vahvistaa.

Kauko-ohjaajan todistus on voimassa viisi vuotta suorittamisen jälkeen. Sitä, pitääkö sen jälkeen suorittaa lupa uudelleen samalla tavalla kuin lupaa ensi kertaa suoritettaessa ei ole vielä päätetty.

– Asetus jättää mahdollisuuden luvan ylläpitotoimiin. Sen tulkinta on vielä kesken, mitä tuo ylläpitotoiminta voisi tarkoittaa. Onneksi ensimmäiset todistusten uusinnat ovat edessä viiden vuoden kuluttua, Söderström toteaa.

Jopa vahvuus työmarkkinoilla

Voisiko suoritetusta kauko-ohjaajan todistuksesta muodostua jopa ajokorttiin verrattavissa oleva vahvuus työmarkkinoilla? Asetus vaatii luvan suorittamista, eikä sitä vielä monella ole.

– Se on ihan hyvä kysymys, miksei. Todistus on henkilökohtainen ja kun sen suorittaa, sitä voi hyödyntää usean operaattorin alaisuudessa. Avoimen kategorian todistuksella ei kuitenkaan vielä voi tehdä töitä kuin avoimen kategorian puitteissa, Söderström muistuttaa.

Muissa kategorioissa toimiminen eli käytännössä esimerkiksi yli 25 kilon dronen lennättäminen, näköyhteyden ulkopuolella toimiminen tai yli 120 metrissä lentäminen on luvanvaraista.

– Eri luokkiin voi tutustua netissä osoitteessa droneinfo.fi. Siellä ne on esitelty kattavasti, Söderström vinkkaa.

Viranomainen ei ole helisemässä

Vaikka avoimen kategorian lupia suoritetaan nyt paljon, Traficomin resurssit riittävät. Tämä on turvattu muun muassa rakentamalla verkkoon mahdollisimman helppokäyttöiset sähköiset palvelut, joilla luvan saa suoritettua. Verkosta löytyvät muun muassa itseopiskelumateriaalit.

– Halutessaan dronepilotti voi suorittaa myös valvotut lisäkokeet, jotka suorittamalla saa luvan lennättää vähän painavampaa dronea ja vähän lähempänä ihmisiä. Valvottujen lisäteoriakokeiden järjestämiseen maantieteellisesti kattavasti tarvitaan apua ulkopuolisilta palveluntuottajilta, joiden kanssa Traficom aikoo tehdä sopimuksia kokeiden järjestämisestä, Söderström kertoo.