Identiteettivarkauden varalta voi suojautua

Jos henkilötiedot on varastettu, voi pyytää Postilta vapaamuotoisella hakemuksella muuttosuojausta. Kuva: Posti

Ne olivat firman pikkujoulut. Tampereen kaupunkiseudulla asuvan perheenisän Pertin (nimi muutettu) kaikin puolin muuten hauska illanvietto Tampereella oli saanut vähemmän miellyttävän käänteen, kun hän huomasi loppuillasta ajokorttinsa kadonneen lompsasta. Kaikki muu oli tallella, vain kortti puuttui. Myöhemmin kävi ilmi, ettei Pertti ollut sitä itse kadottanut. Se oli anastettu.

Kotiin päästyään Pertti teki heti seuraavana arkipäivänä varkaudesta rikosilmoituksen poliisille. Korttiaan hän ei sen koommin kuitenkaan enää koskaan nähnyt. Se alkoi elää omaa elämäänsä.

Kului muutama viikko. Pertin järkytykseksi postilaatikkoon alkoi tulla laskuja hänelle tuntemattomista hankinnoista: kodin elektroniikkaa, huonekaluja, kulutusluottoja ja vastaavaa suurten summien edestä. Pertti itse ei ollut ollut asialla, vaan joku toinen henkilö häneksi tekeytyneenä. Pertti oli joutunut identiteettivarkauden uhriksi.

Pertin oltua laskujen vuoksi yhteydessä poliisiin hän sai järkytyksekseen kuulla, etteivät rikolliset olleet ainoastaan ostaneet tavaraa hänen nimissään; kaiken kukkuraksi Pertin kotipaikka oli hänen tietämättään muutettu – Turkuun.

Aikanaan käräjäoikeus tuomitsi kiinni jääneen bulvaanina toimineen ja väärennettyä ajokorttia henkilökorttina käyttäneen ammatti- ja taparikollisen. Hänen kasvokuvansa oli liitetty virolaisessa ”ajokorttitehtaassa” Pertiltä anastettuun vanhanmalliseen kartonkiseen ajokorttiin.

Petetyksi tulleet tavaraa myyneet liikkeet ja rahoituslaitokset hakivat leivättömän pöydän ääressä korvauksia kärsimilleen vahingoille. Pertille ei kärsimyksistään korvauksia riittänyt. Hän ei saanut edes entistä ajokorttiaan takaisin. Perttiä huolestutti kovasti entisen korttinsa jäädessä alamaailmaan pyörimään. Koskahan se putkahtaa taas esiin?

Vanha kartonkinen ajokortti on ollut helppo väärentää kuva vaihtamalla. Kuva: Traficom

 

Oma Luottokielto -turvamerkintä tilataan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Kuva: Suomen Asiakastieto Oy

Pertti otti poliisin kehotuksesta vaarin ja suojasi luottotietonsa mahdollisten tulevien petosten varalta. Netissä tehtävä, Suomen Asiakastieto Oy:n kaksi vuotta kerrallaan voimassa oleva maksullinen luottokielto lisää tietoturvaa ja vähentää riskiä joutua identiteettivarkauden uhriksi esimerkiksi tapauksissa, joissa luottokiellon hakijan henkilötiedoilla yritetään hakea lainaa.

Oma luottokielto -merkintä vähentää tietojen väärinkäytön mahdollisuutta, mutta ei estä sitä täysin.

 

Uhrin kannalta ikäviltä tapauksilta on mahdollista suojautua estämällä osoitteenmuutokset. Pertti teki poliisin ohjeiden mukaan myös toistaiseksi voimassa olevat osoitteenmuutokset estävän muuttosuojauspyynnön postille ja maistraatille.

Rikolliset käyttävät usein osoitteenmuutosmenetelmää tilatakseen tavaroita toisen nimissä. Rikollisella on enemmän aikaa tehdä petoksia, kun ne tehdään osoitteenmuutoksen kohteeksi joutuneen nimissä. Laskut ja palautuspyynnöt lähetetään tällöin väärään osoitteeseen, ja saattaa kestää pitkään ennen kuin uhri ymmärtää, mistä on kyse.

Rikolliset tietävät, että kuka tahansa voi muuttaa toisen henkilön osoitteen, ja käyttävät systeemiä hyväkseen. Osoitteenmuutoskaavakkeessa kysytään henkilötunnusta. Pertin tapauksessa osoitteenmuutoksen tehnyt henkilö oli saanut sen käsiinsä varastetusta ajokortista.