Sodan varjosta osaksi kaupunkikulttuuria – Kino on vienyt unelmiin Toijalassa jo 80 vuotta

Kari Pakkala ja Seppo Korjus soittivat ikivihreää elokuvamusiikkia ja kinon valkokankaalla pyörivät klassikkoelokuvien julisteet.

Toijalan Kinossa näytettiin ensimmäinen elokuva Senorita 9. syyskuuta 1939 – 80 vuotta sitten. Elettiin vaarallisia aikoja, mutta teatterin perustaja Erkki Ahonen uskoi asiaansa. Vaikka 23. elokuuta oli Saksan ja Neuvostoliiton välille solmittu hyökkäämättömyyssopimus, joka tänään tunnetaan myös Molotov–Ribbentrop-sopimuksena, Toijalaan avattiin valkoisena hohtava funkkisteatteri.

Toijalan Kinon ensimmäinen mainos Toijalan Sanomissa julkaistiin 3. syyskuuta 1939. Maanantai-iltana kinon juhlanäytäntönä nähtiin Toivo Särkän ohjaama Eteenpäin elämään pääosissa Regina Linnanheimo ja Tauno Palo.

Kuitenkin jo 6. lokakuuta alkoi Suomessa liikekannallepano Ylimääräisten Harjoitusten nimellä.

– Niinpä Erkki Ahonenkin sai kutsun saapua kokoontumispaikkaan Toijalan Pirtille. Elokuvia ehdittiin siis näyttää vajaa kuukausi ennen talvisotaa ja Erkin joutumista Summan lohkolle. Kino meni kiinni ja Erkin perhe muutti Karon tilalle, kertoo Akaa-Seuran puheenjohtaja Leevi Ahonen.

Kinon esitykset alkoivat kuitenkin uudelleen jo talvisodan loppuaiheessa. 24. helmikuuta esitettiin Laivaston siivet ja 2. maaliskuuta Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa.

Talvisota päättyi Moskovan rauhaan 13. maaliskuuta 1940. Alkoi kesään 1941 kestänyt välirauha, jonka aikana teatteri toimi keskeysittä. Vain perjantaisin ei ollut esityksiä.

– Jatkosodan alettua esitykset loppuivat, mutta jo 6. syyskuuta esitettiin ajankohtaan sopiva elokuva Isoviha. Vuonna 1942 Erkki Ahonen vapautui rintamalta ikänsä perusteella ja myös siitä syystä, että perheen neljästä pojasta oli kaatunut jo kaksi, kertoo Leevi Ahonen.

Sodan todellisuutta paloon elokuviin

Jatkosota tiesi joukkojen kuljetuksia rautateillä. Myös saksalaisia sotilasjunia liikkui. Sopivaa junaa odotellessa saattoi poiketa Toijalan Kinoon.

– Silloin näytettiin päivittäin aamusta iltaan mitä tahansa elokuvia. Erkki laittoi joskus Soljamon Väiskin houkuttelemaan sotilaita elokuviin. Kinossa nukuttiin, unelmoitiin ja koitettiin unohtaa ikävä todellisuus.

Propagandafilmejäkin näytettiin, mutta ennen kaikkea tarvittiin unelmia.

– Sumujen silta, Casablanca ja muut traagiset tarinat toimivat edelleen ja nostattavat tunteita. Niissä monissa muissa elokuvissa saattoi uudelleen kokea oman perheensä menetyksiä ja historian mukanaan tuomia vääryyksiä. Draama, historia, propaganda, sota ja rakkaus ovat ylittämättömiä elokuvan aiheita.

Elokuvien lisäksi niiden näyttelijät nousivat alan lehtien kautta kansan suosioon, musiikista puhumattakaan

– Luotiin suuria tunteita. Monet ihmisten mielissä olevat kauniit kappaleet ovat alkujaan elokuvamusiikkia. Suomi-Filmikin pyöritti säveltäjiä ja muusikoita. Toivo Särkkä oli elokuvamoguli. Kulttuuripiirit halveksivat, mutta kansa tykkäsi. Rautavaara tai Helismaa, Esa Pakarinen tai Toivo Kärki.

Akaa tarvitsee kinonsa

Toijalan Kino on yksi Suomen vanhimmista edelleen toimivista elokuvateattereista. Se uhmaa aikaansa. Se on osa akaalaisuutta. Erkki Ahosen jälkeen elokuvateatteria pyörittivät vuodesta 1966 Risto ja Kaija Sieranta, Kaija Sieranta aina 2000-luvulle saakka. Kinon nykyinen vetäjä on Toni Bondén.

– Akaa tarvitsee kinonsa, vaikka sen nimi onkin Toijalan Kino.

Mitä elokuva on? Se on edelleen ainutlaatuinen kokemus. Kun tekniikka on viety huippuunsa, olet itse miltei osa elokuvaa.

– Elokuva on yksilöllinen ja myös kollektiivinen kokemus. Hyvä tarina saa aikaan haltioitumisen. Ilmapiiri ja tunnelma tiivistyvät hyvän elokuvan aikana. Elokuvaa ei se alkuaikoina oikein arvostettu. Se oli lähinnä hupaisaa alakulttuuria. Teatteri oli korkeakulttuuria, elokuva kansankulttuuria. Lippu oli – ja on – sopivan halpa kaikille, pohtii Leevi Ahonen.

Tänään elokuva on arvostettu taidemuoto, osin osa korkeakulttuuriakin. Edelleen vaikutetaan tunteisiin. Alttosaksofonisti Seppo Korjus ja kosketinsoittimissa Kari Pakkala todistuvat Kinon 80-vuotisjuhlissa elokuvamusiikin voiman soittamalla ikivihreitä.

 

Televisio ei koskaan korvaa elokuvateatterin tunnelmaa

Suomen Kotiseutuliiton arkkitehti Lasse Majuri muistuttaa, että elokuvateatterien pyörittäminen on Suomessa aina ollut liiketoimintaa.

– Alkuaikoina oli kiertäviä elokuvateattereita. Lumierenkin veljesten minuutin mittaiset elokuvat tulivat jo 1800-luvun lopussa Suomeen

Liiketoiminta näkyi rakentamisessa. Saleista tehtiin näyttäviä, saleilla myytiin unelmia.

Arkkitehti Lasse Majuri iloitsee, että Kinontalossa on säilytetty niin paljon alkuperäisiä yksityiskohtia.

– Ei tarvittu näyttämöä eikä kulissitornia. Ei tarvita edes luonnonvaloa, joka yleensä arkkitehtuurissa on olennainen osa. Keinovaloin katsoja vietiin aivan toiseen todellisuuteen. Elokuvateatterit oli mahdollista tehdä aivan kaupungin keskustoihin korttelien sisään. Tarvittiin vain näyttävä sisääntulo ja aula, kertoo Majuri.

Arkkitehdeille elokuvateattereiden suunnitteleminen on Lasse Majurin mielestä ollut mieluisaa. On saanut vapauksia tehdä näyttävää.

– Jo Suomen ensimmäisen elokuvateatterin, vuonna 1904 Helsinkiin valmistuneen teatterin suunnitteli kuuluisa arkkitehti Valter Jung. 1920-luvulla suunnittelussa tuulta sai eniten alleen klassismi, Suomessa esimerkiksi Tampereen Kinopalatsi on tästä upea esimerkki.

Teattereissa ei ollut suosittua käyttää vaaleita sävyjä, vaan kultaa, mustaa, tummaa violettia ja vihreää. Loistavaa piti olla ja loistavuus heijastui myös teattereiden nimissä: Adlon, Maxim, Apollo ja Astra, Briston, Luxor ja Gloria.

– Ei ollenkaan vähätteleviä nimiä.

Vuonna 1939 valmistunut Toijalan Kino alkuperäisessä asiuussaan, valkoisena funkkisrakennuksena.

Toijalan Kino oli alun perin tyyliltään funktionalistinen, pelkistetty.

– Käytännöllisyys oli ohjenuora. Tämä sali on kivasti kerroksellinen ja koko teatteri on erittäin hyvin säilynyt. Älkää uusiko täällä mitään, pitäkää vain kunnossa. Ajatelkaas kun tänne kirkonkylän keskustaan on noussut 1939 vitivalkoinen funkkisrakennus – ihan kuin avaruusalus olisi pudonnut, miettii Majuri.

Euroopan rakennusperinnepäivää vietettiin maanantaina Akaassa teemalla: taiteen ja viihteen tilat. 80-vuotipäiväänsä viettänyt Toijalan Kino sopi arkkitehti Lasse Majurin mielestä perinnepäivän viettoon oivallisesti.

– Toijalassa on toimiva elokuvateatteri. Se kyllä kertoo tästä paikkakunnasta jotakin hyvin myönteistä.

Vuonna 1958 Suomessa oli 620 elokuvateatteria ja 2016 enää 145.

– 1950-luvulla elokuvalla meni vielä hyvin. Se oli Suomi-Filmin kulta aikaa, mutta myös Hollywood rantautui voimakkaasti Suomeen. 1960-luvulla uusien teattereiden rakentaminen hiipui. Televisio alkoi nakertamaan elokuva-alaa. Sitten tulivat videot. Mutta eihän elokuvan elämystä televisio koskaan korvaa, miettii Majuri.

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.