– Minä en maalaa siksi, että toiset katsoisivat töitäni ja sanoisivat niistä jotakin. Ne ovat minua varten.
Marjukka Suonion eläkevuosien keskeisimmät aikaansaannokset, kymmenkunta maalausta, ovat tänä kesänä esillä Kylmäkosken kirkon tiloissa. Ne ovat nähtävillä, mutta Suonion mielestä ne voisivat yhtä hyvin olla vain hänellä kotona. Hänelle pensselin käyttämisessä on kyse aikaan saamisesta ja onnistumisen ilosta.
– Kun maalaan, lähden vain kokeilemaan, ja jos siitä tulee jotain, niin se syntyy sitten aika helposti. En minä koe itseäni taiteilijaksi, enkä osaa maalata esimerkiksi henkilökuvia. Maalaan mieluiten omasta mielestäni, maisemia ja sen sellaista, Suonio kertoo.
Oman aikaansaannoksen esille tuominen ja kehuminen ei ole vaatimattomuuteen koulittua ikäpolvea edustavalle Suoniolle helppoa. Se tuottaa kuitenkin eläkeläisen hiljaiseloa viettävälle ilahtumisen ja yllättymisen hetkiä: ”Kas, teinkö minä tosiaan tuon. Minä pystyin siihen.”
Toijalan marttojen puheenjohtajana aiemmin kahdentoista vuoden ajan toiminut ja viime vuosina seniorimarttojen kokoontumisia järjestänyt Suonio on koulutukseltaan hammashoitaja. Karjalan Kesälahdella pappilassa nuoruutensa viettänyt nainen valmistui aikoinaan Turusta. Muutettuaan puolisoineen Akaaseen ja saatuaan lapsia hän siirtyi työelämästä kotiin, sillä tarjolla ei ollut osa-aikaisia hammashoitajan paikkoja. Lapsille piti olla aikaa.
Maalaamisen Suonio aloitti vasta tultuaan eläkeikään. Kansalaisopiston kuvaamataitoryhmä kokoontui joka viikko. Myöhemmin Suonio on vuokrannut muutaman muun harrastajan kanssa yhteistä maalaustilaa, johon he ovat säännöllisesti kokoontuneet maalaamaan Akaassa asuvan kuvataiteilijan Mari Järventausta-Lindertzin opastuksella.
– Hän on rohkaiseva ja antaa meille hyviä vinkkejä. Tarkoituksenamme on ollut tavallisesti maalata yhdessä kerran kuussa.
Suonio pitää onnistuneimpana työnään viimeisintä maalaustaan, jossa on punertava metsämaisema. Sen maalaamisesta on kulunut reilusti yli vuosi aikaa.
Lapsuudesta tuttu kutsumus
Kun Suonion aviomies sairastui muutama vuosi sitten syöpään, maailma ja maalaaminen pysähtyivät. Sairauden tuoma vaikea aika ei ole päättynyt vieläkään, ja huoli sairaudesta on vaihtunut pois menneen puolison kaipaukseen. Suonion mies Pentti nukkui pois viime vuoden kesäkuussa. Harrastuksen pariin palaaminen ei ole tuntunut Suoniosta hyvältä.
– En varmastikaan jatka maalaamista vielä vähään aikaan, se on tuntunut niin vaikealta. Tarvitsen aikaa tulla uudelleen sinuiksi itseni kanssa. Olen sanonut itselleni, ettei minun tarvitse nyt jaksaa, mutta haluaisin maalata vielä joskus.
Suonio palasi hetki sitten Kesälahdelta perheen kesäkodista, missä pariskunta on viettänyt vuosien varrella lukuisia kesiä. Pentin ja Marjukan yhteinen perinne olivat vuosittain kesäkodissa järjestetyt laulujuhlat. Seurakunnan toimintaan nivoutuvassa kokoontumisessa lauletaan yhdessä, kuunnellaan esityksiä ja keskustellaan. Monet ystävät ja sukulaiset olivat Suonion apuna, kun hän viime kuussa järjesti kokoontumisen ensimmäistä kertaa yksin.
– Kyllä minä tätä jatkan, vaikka onhan se aika raskasta. Mutta juhlat olivat mukavat, ja ihmiset siellä ovat aivan ihania. Järjestän mielelläni musiikkipitoisia juhlia, sillä en oikein välitä puhejuhlista.
Ihmisten kokoaminen yhteen on ollut Suoniolle aina tärkeää. Hän tottui jo lapsuudessa siihen, että kotiin kutsuttiin väkeä, ja isän ja veljen kanssa käytiin usein pitäjällä erilaisissa kokoontumisissa. Suonio ja hänen miehensä ovat Akaassa asuessaankin pyrkineet parhaansa mukaan järjestämään kotonaan tilaisuuksia, joissa keskustellaan, seurataan esityksiä ja tavataan toisia ihmisiä kotoisassa ympäristössä.
– Olen aina tykännyt kutsua vieraita ja laittaa heille kaikenlaista. Nykyään ei enää juurikaan pidetä tapahtumia kodeissa. Kaikilla on kai niin kova kiire.
Lue myös:
