Sotapropagandaan kuului molemmin puolin kauhutarinoiden levittäminen. Jos vielä mainitsen heidän aivan viimeiset tekonsa pait jo mainitut 4 isännän murhat, että naapuripitäjän Vesilahden papin naulasivat seinään ja erään 7 henkisen perheen naulasivat käsistään pöytään. Näin todisti Joonas Hyyrynen 24.4.1918. Myöhemmin kerrottiin, että valkoiset olisivat valelleet Kalle Tannerin paloöljyllä ja sytyttäneet palamaan. Raa’asti häntä kohdeltiin mutta ampumalla surmattiin.
Vaikka kauhukertomukset eivät pidäkään paikkaansa, kyllin julmia aikoja elettiin. Valkoisille oli tullut yli 80 000 vankia, joiden pitäminen ei ajan mittaan onnistunut. Nälänhädän, kulkutautien ja sodan runtelemassa maassa tämä johti katastrofiin. Kuulustelujen jälkeen heitä päästettiin vapaiksi tai ammuttiin ja ilman kuulustelujakin näännytettiin nälkään hyödyttömiä syöjiä, kuten heitä kuvattiin saksalaisten komentajalle von det Goltzille. Kesäkuussa hallitus vapautti paljon rivimiehiä vastaamaan teostaan vapaalta jalalta, ja joulukuussa armahdettiin kaikki korkeintaan kuuden vuoden tuomion saaneet. Jäljelle jäi noin 6 000 vankia.
Huhtikuun ja joulukuun välillä oli tapahtunut niin kauhea raakalaistyö, että se piti pimittää täydellisesti ja tekijät jättää tuomitsematta. Valtionhoitaja P.E. Svinhufvud antoi 7.12.1918 armahduspäätöksen: Henkilöt, jotka maan laillista järjestystä vastaan nostetun kapinan kukistamisen tarkoituksessa tai estääkseen kapinan levenemistä taikka palauttaakseen järjestystä ovat teoissaan menneet yli sen, mitä mainittujen tarkoitusten saavuttamiseksi olisi ollut tarpeen, jätettäköön niistä syytteeseen panematta ja rankaisematta. Historioitsijatkin pysyivät niin vaiti, että vasta 1960-luvulla selvisi, että valkoiset olivat surmanneet taistelujen ulkopuolella noin viisi kertaa enemmän punaisia (8 380) kuin punaiset valkoisia (1 650).
Suojeluskunnat aloittivat heti toimintansa ja rankaisuretkensä muun muassa hakemalla punavankeja leireiltä. Jo 2.5.1918 Toijalaan tuli Hämeen lentävä ratsuosasto Hugo Löfgrenin johdolla. Hän oli jo niittänyt mainetta Pispalan komendanttina. Sotilaat haravoivat metsiä laajalta alueelta. Punaisten kuulusteluja varten oli kenttäoikeus ja paikkakuntalaisista koottu tutkintalautakunta asiantuntijana. Suojeluskunnat antoivat myös kirjalliset ehdotuksensa. Kylmäkosken suojeluskunta tuomitsi kuolemaan 30 miestä ja 11 näistä kuolikin eri tavoin. Viialan suojeluskunta esitti, että mitä ankarimman sotalain mukaan tuomittaisiin 78 huligaania – ei siis välttämättä punakaartilaista – ja viisi naista. Näistä 18 miestä ja yksi nainen menettivät henkensä. Toijalan suojeluskunta esitti vain 49 miehen luettelon suurimmista roistoista ehdottamatta mitään ja vain seitsemän kuoli.
Kaikkiaan Toijalan vankilassa ammuttiin 122 henkilöä, joista akaalaisia 66 ja kylmäkoskelaisia 11. Ampumiset tapahtuivat niin lähellä vankilaa eli yhteiskoulua, että vuoroaan odottavat kuulivat laukaukset. Eräs valkoinen sotilas muisteli vielä 1960-luvulla toimintaansa rauhallisesti: Me haravoimme metsiä ja ammuimme punakaartilaisia.
Sarjaa kirjoittaa historioitsija Martti Favorin.
martti.favorin@pp.inet.fi
