Sini Tirrille ja Tomy Nurmesniemelle SM-pronssimitalit

Toijalan Vauhdin Sini Tirri punaisessa takissa odottamassa 3000 metrin pronssimitalia.

Akaalaiset yleisurheilijat menestyivät erinomaisesti nuorten yleisurheilijoiden SM-kilpailuissa.  Iisalmessa pidettiin 16- ja 17-vuotiaiden Suomen mestaruuskilpailut ja Raaseporissa 14-ja 15-vuotiaiden kilpailut.

Akaaseen tuli kaikkiaan kolme SM-pronssimitalia ja kolme neljättä sijaa.  Parhaiten menestyi Toijalan Vauhdin Sini Tirri, joka juoksi N16-sarjassa itsensä pronssille sekä 3000 metrillä että 1500 metrin juoksussa.  Molemmilla matkoilla hän paransi ennätyksiään.  3000 metrin juoksussa kello pysähtyi aikaan 10.19,63 ja 1500 metrillä aikaan 4.45,70.

Lempäälän Kisan Yleisurheilua edustava Tomy Nurmesniemi Viialasta oli myös lähellä tuplapronssia.  M16-sarjan 400 metrin juoksussa tuli neljäs sija ajalla 53,02 ja pronssimitali pituushypystä tuloksella 6,50.

Kaksi SM-pronssia voittanut Sini Tirri opiskelee Sammon lukion urheilulinjalla.

Lähelle mitalia pääsivät myös M17-sarjan Joni Uolamo ja T14-sarjan Aliisa Keskinen.  Joni paransi kesän parasta seivästulostaan 10 senttiä, mutta tulos 430 riitti vain neljänteen sijaan, sillä rima ylittyi vasta kolmannella yrityksellä.  Pronssimitalisti Lahden Ahkeran Veeti Vesalainen hyppäsi saman tuloksen mutta ylitti kyseisen korkeuden toisella yrityksellä.

Raaseporissa juossut Aliisa Keskinen urakoi kaksi matkaa, 2000 ja 800 metriä.  Lauantaina juostussa 800 metrin juoksussa sijoitus oli seitsemäs ajalla 2.23,48.  Sunnuntain 2000 metrin juoksussa sijoitus parani kolme sijaa. Sijoitus oli siis neljäs ja aika 6.56,09.  Molemmat ajat ovat Aliisan uusia ennätyksiä.  Joni ja Aliisa kilpailivat Toijalan Vauhdin väreissä.

Viialan Valtista SM-kisoihin osallistuivat Kerttu Niinimäki ja Juho Veikkolainen. Kerttu paransi 800 metrin ennätystään yli kolmella sekunnilla ja sijoittui ajallaan 2.24,66 yhdeksänneksi T15-sarjassa. Sama sijoitus oli tuloksena myös 300 metrillä, jossa Kerttu kohenteli ennätyksensä uusille sekuntiluvuille 43,98.

Myös Juho Veikkolainen oli päässyt hyvään SM-kisakuntoon. P15-sarjan 2000 metrillä Juho kellotti ajan 6.37,31 millä lohkaisi aikaisemmasta ennätyksestään yli seitsemän sekuntia.

Kari Uolamo

Aija Mansikka

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?