Vilkussa muisteltiin mennyttä Viialaa

Aarne Mäkelä kertoi 1970-luvun poliittisesti latautuneista kouluajoista.

Akaan Kalevalaiset ja Viiala-seura järjestivät Viialan kirjastossa Vilkussa muisteluillan otsikolla Akaan elämää satavuotiaassa Suomessa. Illan aikana muistojaan menneiltä vuosilta kertoivat kyläseppä Antero Keskinen, Viiala Oy:ssä 51 vuotta työskennellyt Eino Mantela ja Hirvialhon koulun eläkkeellä oleva opettaja Aarne Mäkelä.

Muisteluilta oli järjestyksessä kolmas ja tällä erää viimeinen, tosin muisteluiden sarja saattaa saada jatkoa syksyllä. Aikaisemmat kaksi tapahtumaa järjesti Akaan Kalevalaiset.

– Suomen Kirjallisuuden Seura kerää Suomen juhlavuoden kunniaksi ihmisten tarinoita. Tämä tuntui hyvältä idealta toteuttaa täälläkin, sillä mikä on sen kalevalaisempaa kuin tarinat, Akaan Kalevalaisten puheenjohtaja Riitta Mikkonen sanoi ennen tilaisuuden alkua.

Suvussa seppiä kolmessa polvessa

Illan avasi 92-vuotias Antero Keskinen, jonka suvussa on harjoitettu kyläsepän ammattia kolmessa polvessa yhteensä 107 vuotta.

Antero Keskinen kengitti ensimmäisen hevosensa vuonna 1946.

– Tulin Viialaan pikkupoikana, ja isän pajassa painelin ensin palkeita. Sen  jälkeen piti käydä käsiksi töihin, kuten 1930-luvulla oli tapana. Silloin nuoretkin tekivät kaikkia töitä, joita kotona oli, Keskinen kertoi.

Kengitysoppia Keskinen sai armeijan kengityskoulusta Hämeenlinnasta, josta hän sai todistuksen vuonna 1946. Ensimmäisen hevosensa Keskinen kengitti samana vuonna.

Keskisen pääasiallista työtä oli kirveiden, rautakankien ja muiden työkalujen takominen sekä hevosten kengittäminen. Asiakkaina olivat paikalliset maatilat ja hevosajurit, joilla saattoi olla yksi tai kaksi hevosta. Työnkuvaan kuului myös rekien ja rattaiden korjaaminen ja raudoittaminen. Pajansa Keskinen rakensi Viialan Keskuskadulle vuonna 1949.

Aikojen muuttuessa myös sepän työ muuttui. 1950-luvulle tultaessa asiakkaiksi alkoi tulla autojen omistajia, joiden autojen ruostevaurioita seppä Keskinen korjasi. Hevosiakaan ei enää tuotu pajalle kengitettäviksi, sillä ne pelkäsivät autoja.

– Minä sitten kiersin taloilla kengittämässä hevosia, minulla oli 25 taloa, joissa kävin. Niitä paikkoja oli Viialassa, Kylmäkoskella, Vesilahdella ja Lempäälässä. Viimeisen hevoseni kengitin reilu parikymmentä vuotta sitten, Keskinen muisteli.

Eino Mantela muisteli Viiala Oy:n johtajaa Arvi Kilpistä.

Viiala muuttui Kilpisen kaudella

Sähköasentajana ja työsuojeluvaltuutettuna Viiala Oy:ssä toiminut Eino Mantela muisteli omalla vuorollaan Viiala Oy:n johtajaa Arvi Kilpistä. Kilpisen aikakausi alkoi Talvisodan päätyttyä Välirauhan aikaan.

– Kilpinen osti Viiala Oy:n osakkeet ja vuoden 1941 alussa hän osti Porvoon Vaneritehtaan koneet ja siirsi ne Viialaan. Viialassa oli työvoimaa, kuten lasitehtaan porukkaa ja sahan porukkaa, mutta hän toi myös esimerkiksi Keravan tehtaaltaan ja Porvoosta ammattihenkilöitä mukanaan, Mantela kertoi.

Eino Mantelan mukaan Kilpisen kausi kesti vain kuusitoista vuotta. Noiden kuudentoista vuoden aikana Viiala kuitenkin muuttui ja kehittyi paljon.

Yleisö kuunteli kiinnostuneena Aarne Mäkelää.

– Hän korjasi vanhat lasitehtaan ja sahan asunnot, tontitti Oopakan omakotitonteiksi ja myi niitä yhtiön työntekijöille yhden markan hintaan per neliömetri. Lisäksi hän rakennutti Lallinmäen kivitalot. Vuonna 1946 rakennettiin talotehdas. Kilpinen kehitti jotakin jatkuvasti, Mantela totesi.

Kilpinen harjoitti myös yhteiskunnallista toimintaa, ja hän oli muun muassa eräs Viialan kirkon rakentamisen suurimmista tukijoista. Vuonna 1952 Arvi Kilpisen Viiala Oy osallistui Viialan Yhteistalon rakentamiseen yhdessä muun muassa Aaltosen kehkätehtaan, Keskon ja Kansallis-Osake Pankin kanssa.

– On aina puhuttu patruunoista, Kilpistä ei kai koskaan nimitetty patruunaksi. Hän sai kauppaneuvoksen arvon rakentavasta työstään ja teollisuuden kehittämisestä, Mantela tuumi.

Akaan Kalevalaisten puheenjohtaja Riitta Mikkonen toivotti yleisön tervetulleiksi.

Kouludemokratiaa 1970-luvun malliin

1970-luvun poliittisesti latautuneesta koulusta puhunut Aarne Mäkelä tuli Viialaan Yhteislyseon vanhemmaksi lehtoriksi vuonna 1972. Hänen aineensa olivat historia, yhteiskuntaoppi ja taloustieto. Koulu oli tuolloin valtion koulu. Kun 1970-luvun puolivälissä siirryttiin peruskoulujärjestelmään, siirtyi koulu Viialan kunnalle. Siitä lähtien kyseistä opinahjoa alettiin kutsua Hirvialhon kouluksi, ja se sisälsi Viialan lukion ja yläasteen.

– 1970-luvun alkupuolella sodan käynyt ja ankarat olosuhteet kokenut sukupolvi sai vastaansa kapinallisen nuorison. Teiniliitto halusi uudistaa koululaitosta, jotkut innokkaat hyvinkin paljon, Mäkelä muisteli.

Mäkelän mukaan 1970-luvun alkupuolella kouludemokratiasta puhuttiin paljon. Kaikkiin oppikouluihin oltiin perustamassa kouluneuvostoja, joille innokkaimmat uudistajat halusivat antaa lähes kaiken kouluja koskevan päätäntävallan.

– Kouluneuvostoissa kuuma peruna oli ristiinäänestyskysymys. Valitsevatko oppilaat ja opettajat henkilö ja ääni periaatteella sekä oppilaiden että opettajien edustajat vai valitseeko kumpikin ryhmä omansa? Ristiinäänestäminen olisi tarkoittanut sitä, että monisatapäinen oppilasjoukko olisi päättänyt ketkä opettajien joukosta kuuluisivat kouluneuvostoon, Mäkelä kuvaili.

Antero Keskinen käytti työssään itse tekemiään työkaluja.

Opettajien ammattijärjestö oli sitä mieltä, että oppilaat valitkoot omat edustjansa ja opettajat omansa. Oppilaskunnan kokouksessa tehtiin päätös anotaanko ristiinäänestystä Viialaan. Oppilaat olivat jakautuneet poliittisesti vasemmistoon ja oikeistoon. Vasemmalla olevat olisivat halunneet ristiinäänestystä. Lopulta ristiinäänestystä ei anottu.

Kouluneuvoston päätökset olivat maltillisia; luokkiin hankittiin ikkunaverhoja ja vanhemmiltaan lupalapun saaneille oppilaille päätettiin sallia tupakoiminen koulun alueella. Lisäksi myös tupakointipaikan määrittäminen oli kouluneuvoston tärkeä tehtävä.

Mäkelän mukaan nuorisoradikalismin ajan aktiivit usein kaiholla muistelevat vanhoja aikoja. Paljon hyvää niissä olikin, sillä nuoret olivat yhteiskunnallisesti aktiivisia. Luokkahuoneessa saattoi saada aikaan vilkasta keskustelua ajankohtaisista aiheista. Mäkelä näki kuitenkin aktiivisuuden ja tiedostamisen ohessa synkän varjopuolen.

– Nuorten oli toisinaan mahdotonta erottaa poliittista kiistelyä ja ihmissuhteita toisistaan. Oppilaiden keskinäiset suhteet saattoivat olla huonot politiikan takia. Tuota piirrettä 1970-luvun koulusta en kaipaa lainkaan. Nykynuoret tosin saisivat seurata yhteiskunnallisia asioita aktiivisemmin, Mäkelä summasi.

Seppo Valkama ja Ritva Lintula pitivät Eino Mantelan esitystä kiinnostavana. Seppo Valkama voitti tilaisuudessa arvotun Välke-korun.

Kilpinen kiinnosti toijalalaista

Muisteluita seurannutta Seppo Valkamaa potkaisi onni, sillä hän voitti tilaisuudessa arvotun Kalevala Korun Välke-korun.

– Olen ollut kuuntelemassa kaikissa kolmessa tilaisuudessa. Kaikki aiheet ovat olleet tosi mielenkiintoisia. Tänään kuulluista Mantelan Einon Arvi Kilpistä koskevat muistelut kiinnostivat ehkä eniten, vaikka en ole viialalainen vaan Toijalasta, Valkama tuumi.

Ritva Lintula puolestaan piti Antero Keskisen muistoista, sillä Keskisen kuvailema elämänmeno on hänelle itselleenkin tuttua.

– Lisäksi olen ollut töissä vaneritehtaalla sen jälkeen kun Kilpinen oli sen laittanut alkuun. Tiesin siis Kilpisen historian, joten Eino Mantelankin muistoja oli kiinnostavaa kuunnella, Lintula totesi.

Antero Keskinen

Viialan kyläseppä Antero Keskinen työn touhussa pajallaan vuonna 1951. Kuva: Antero Keskisen arkisto.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.