Höstdagarna järjestettiin Toijalassa jo viidettä kertaa

Järjestäjät toivovat mukaan myös akaalaisia

Järjestösihteeri Patricia Högnabba toimi Akaassa vain piilopappina. Sunnuntain ohjelman musiikki oli nuorten valitsemaa, mutta Högnabba totesi laulujen lyriikoiden olevan ajatuksia herättäviä.

Järjestösihteeri Patricia Högnabba toimi Akaassa vain piilopappina. Sunnuntain ohjelman musiikki oli nuorten valitsemaa, mutta Högnabba totesi laulujen lyriikoiden olevan ajatuksia herättäviä.

Suomenruotsalaisten seurakuntanuorten perinteinen tapahtuma, Höstdagarna, järjestettiin Toijalassa pyhäinpäivän viikonloppuna.  Tapahtuman vetovastuu on Förbundet Kristen Skolungdom ry:llä, joka on järjestänyt syyspäiviä jo 66 vuoden ajan. Niistä viiden vuoden ajan päätapahtumapaikkana on ollut Toijalan monitoimihalli ja yhteiskoulu, jonka luokkahuoneisiin majoittui tänä vuonna yli 500 15–18-vuotiasta nuorta. Nuoret edustivat hieman alle 30 suomenruotsalaista seurakuntaa.

– Toijala valikoitui aikanaan tapahtumapaikaksi, koska Akaa sijaitsee keskellä suomenruotsalaisia seurakuntia. Täällä on tosi mahtavat tilat, kun koulu ja halli sijaitseva lähekkäin. Lisäksi hallilla on ollut tosi hyvä palvelu, järjestösihteeri Patricia Högnabba suitsutti.

Akaan kirkossa pidettyjen messujen lisäksi päivien ohjelmaan kuului konsertteja, työpajoja, teatteria, yhteislaulua, puheita sekä sunnuntaina monitoimihallin täysille penkkiriveille esitetty nuorten paikan päällä harjoittelema musikaali Mod/Dom.  Myös Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström osallistui tapahtumaan.

Järjestösihteeri Patricia Högnabba kertoo olevansa ainoa palkattu työntekijä, joten pääosa järjestelyistä hoidettiin talkoovoimin.

– Talkootöissä oli mukana myös muutama paikallinen ruotsin kielen opiskelija, mutta useampiakin akaalaisia olisi kiva toivottaa tervetulleeksi tapahtumaan.

Tapahtumakonkarit saivat tulikasteensa juontajina

Patrick Koski ja Emma Lidman viettivät Akaassa jo neljännen Höstdagarna-viikonloppunsa.

Patrick Koski ja Emma Lidman viettivät Akaassa jo neljännen Höstdagarna-viikonloppunsa.

17-vuotias Emma Lidman ja 21-vuotias Patrick Koski löysivät molemmat tiensä seurakuntanuorten suurtapahtumaan neljä vuotta sitten tyypillistä kautta: Emma lähti mukaan kaverin pyynnöstä, ja Patrickille ensimmäinen osallistumiskerta oli pakollinen vaihe isoskoulutusta. Tänä vuonna kaksikkoa kuitenkin jännitti enemmän kuin koskaan, sillä heidän tehtävänään oli juontaa koko tapahtuma yli 500-päisen yleisön edessä.

Vaikeinta heidän mukaansa oli nostattaa tunnelmaa ja saada yleisö mukaan ja samaan aikaan jakaa täsmällistä tietoa tulevasta ohjelmasta.

– Nyt on mahtava fiilis! Kyllä tänne täytyy ehdottomasti tulla ensi vuonna uudestaan, Emma ja Patrick vakuuttivat ennen sunnuntain päätösmessua Akaan kirkossa.

Toijalassa Patrickin vierailukohteisiin on jo useampana vuonna kuulunut kävely Kivisakastin hautausmaalla.

– Viikonlopun ohjelma on tiivis, mutta kun kirkkokin on vain pienen kävelymatkan päässä, ei voisi olla paremmin.

Toijalan monitoimihalli täyttyi sunnuntaina ääriään myöten suomenruotsalaisista seurakuntanuorista. Ruotsalaisuuden päivän aamu alkoi jumpalla.

Toijalan monitoimihalli täyttyi sunnuntaina ääriään myöten suomenruotsalaisista seurakuntanuorista. Ruotsalaisuuden päivän aamu alkoi jumpalla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?