Viirin majalla tapasivat Matti Landström (vas.), Arvo Mikkonen, Esa Maaniitty, Timo Sinersalo, Risto Ankio, Timo Koskela, Risto Laitinen, Kauko Heikkilä ja Kalervo Rekola. Takana Virin majan nykyiset omistajat Heikki ja Pirkko Oinas. — Virin majalla tapasivat Matti Landström (edessä vas.), Arvo Mikkonen, Esa Maaniitty, Timo Sinersalo, Risto Ankio, Timo Koskela, Risto Laitinen, Kauko Heikkilä ja Kalervo Rekola. Takana Virin majan nykyiset omistajat Heikki ja Pirkko Oinas (takana vas.).

Joukko Viialan Virin 1960-luvun urheilijoita kokoontui lauantaina entiselle Virin majalle tapaamaan toisiaan ja muistelemaan menneitä. Mukana olivat seiväshyppääjät Risto Ankio, Timo Koskela, Risto Laitinen ja Timo Sinersalo, korkeushyppääjä Kauko Heikkilä, seiväs- ja korkeushyppääjä Matti Landström, suunnistaja, hiihtäjä ja hiihtosuunnistaja Arvo Mikkonen sekä Virin entiset puheenjohtajat Esa Maaniitty ja kunniapuheenjohtaja Kalervo Rekola. Virin majalla tapaamista isännöivät mökin nykyiset omistajat Pirkko ja Heikki Oinas. Virin majan jälkeen vieraiden päivä jatkui Mantereen tilalla Lempäälässä.

Esikuvat innostivat seiväshyppyyn

1960-luku oli seiväshypyn kulta-aikaa Viialan Virissä. Risto Ankion mukaan Erkki Katajan seiväshopea vuoden 1948 Lontoon olympialaisissa, hyvän pohjalle seiväshypylle antaneet Antti Varhon voimisteluopit ja ennen kaikkea seiväshyppääjä Eeles Landströmin esimerkki innostivat lajin pariin.

Ensin urheiltiin omalla kotipihalla ja omatekoisin välinein. Risto Ankiolla ja naapurinpojalla Matti Landströmillä oli kotitalojensa vieressä ”kentura”, jossa harjoiteltiin muutakin kuin seiväshppyä. Siellä myös Matin serkku, Toijalassa tuolloin asunut Eeles Landström kävi valmentamassa poikia. Risto Laitinen puolestaan muistaa, että ensimmäisinä seipäinä toimivat pyykkiseipäät ja taipuisat ongenvavat.

Ankio antoi kisapassin Grönille

Timo Koskela kertoo aloittaneensa urheiluharrastuksen Risto Ankion kotipihalta, jossa pojat harjoittelivat telinevoimistelua.

Nykyisin Espoossa asuva Ankio pitää merkittävimpänä saavutuksenaan Suomi-Ruotsi-maaottelussa 1961 hyppäämäänsä Suomen ennätystä 458, joka jäi viimeiseksi terässeipäällä hypätyksi ennätykseksi. Tokion olympialaisissa vuonna 1964 Ankio sijoittui 12:nneksi.

Tokion-kisojen aikaan Ankio opiskeli Yhdysvalloissa. Stipendiaatille myönnettiin kisamatkaa varten lomaa vain vajaa viikko. Yliopistoon oli palattava heti, kun oma laji oli ohi. Kisoja oli seuraamassa myös Eeles Landström seurueineen, johon kuului muun muassa laulaja Eino Grön. Kun seurue vieraili olympiakylässä, ehdotti Landström Ankiolle, että tämä antaisi kisapassinsa Grönille. Ankion kisapassilla Grön pääsi katsomaan kisoja ilmaiseksi.

– Eikka on kertonut, ettei hänellä ollut mitään vaikeuksia kisapassin kanssa. Eeles perusteli asiaa sillä, että japanilaiset eivät erota valkoisia miehiä toisistaan, vaikka emme me niin samannäköisiä ollakaan, Ankio kertoo.

Ankio, Grön ja Landström kokoontuvat edelleen joka kesä yhteen muistelemaan menneitä.

Ron Morris vieraili Viialassa

Yksi merkkitapaus Virin seiväshypyn historiassa on amerikkalaisen olympiahopeamitalistin Ron Morrisin vierailu Viialassa kesällä 1963. Morrisin perhe vietti kesän Ankioiden vieraana ja asui Nahkakulmassa. Virin majalla Morris sai leirikasteen, jossa seiväshyppääjän oli ryömittävä urheiluhousuissa läpi havutunnelin.

Risto Laitinen tutustui Morrisiin, kun tämä harjoitteli Ankion kanssa Viialan kentällä. Morrisin perhe kyläili myös Laitisten kotona ja mökillä ja tapasi Riston kanttori-isän Kauko Laitisen ja äidin Maire Laitisen.

Timo Koskela ja Risto Laitinen katselivat valoa vasten Koskelan kuvaamia kaitafilmejä.

– Vanhemmat eivät puhuneet englantia, mutta isä soitti hänelle pianoa ja lauloi äidin kanssa ja äiti tarjosi kahvia. Ron muistaa sen vieläkin, Risto Laitinen kertoo.

Ankio ja Laitinen pitävät yhä yhteyttä 81-vuotiaaseen Ron Morrisiin, joka työskentelee edelleen perheen urheiluvälinekaupassa.

Risto Laitisen oman urheilu-uran kohokohta oli 16-vuotiaana vuonna 1964, kun hän voitti poikien Suomen mestaruuden seipäässä ja vastaanotti parhaan urheilijan palkinnon presidentti Urho Kekkoselta.

Superlon korvasi purukasan

Virin seiväshyppääjien harjoittelumahdollisuudet paranivat vuonna 1963, kun Keskuskoulun juhlasaliin rakennettiin seiväshyppypaikka. Siitä kerrottiin myös televisiouutisissa. Kuvauksissa Virin urheilijat hyppäsivät suomalaisvalmisteisilla lasikuituseipäillä, jotka eivät olleet yhtä vahvoja kuin kalliimmat, ulkomaiset seipäät.

– Kun Sinersalon Timo hyppäsi, lasikuituseiväs pamahti poikki ja puolen metrin pätkä seivästä lensi katsomon reunaan. Onneksi se ei osunut katsojiin, Risto Laitinen kertoo.

Viiala oli edelläkävijä myös superlonin käyttöönotossa purukasan korvaajana.

– Ankion Riston ansiosta saimme superlonkasan Viialaan. Stadionilla taisi olla ensimmäinen ja toinen Viialassa. Superlon oli irtopaloina, jotka muistuttivat pesusieniä. Kun tuli oikein hyvä tuulenpuuska, superlonit lensivät pitkin poikin, Laitinen muistelee.

Laitisen mukaan urheilu oli koko Viialaa yhdistävä tekijä. Seiväsmiesten harjoituksia kentällä saattoi olla seuraamassa jopa 200 katsojaa.

– Urheilu yhdisti. Me urheilijat olimme kaikki samaa joukkoa eikä siinä ollut mitään poliittista, vaikka edustimme eri seuroja.

Ennätysmies olikin Timo Koskela

Vuoden liikunnanopettajaksi ennen eläkkeelle jäämistään vuonna 2002 valittu jäänyt Timo Koskela nauraa saaneensa oppilaansa hiljaiseksi kertomalla olevansa maailmanennätysmies. Viialassa järjestettiin vuonna 1962 yleisurheilukilpailut, joissa noin 5000-päinen yleisö odotti seiväsmies Pentti Nikulan hyppäävän uuden maailmanennätyksen.

– Maailmanennätys tuli, mutta sen tekijä ei ollut Nikula vaan Koskela, nuorten maailmanennätyksen 466 tuolloin hypännyt Koskela kertoo.

Koskela sai urheilukipinän Risto Ankion kotipihalla, jossa pojat harjoittelivat telinevoimistelua.

– Risto rakensi sinne rekin, sitten tehtiin nojapuut ja hevonen. Renkaat olivat sisällä. Kun Risto on minua viisi vuotta vanhempi, Risto teki edellä ja minä tulin perässä.

Hyvinkäällä asuva Koskela on edelleen kova kuntoilemaan ja käymään ahkerasti kuntosalilla.

Pikkupojat perustivat ensimmäisen Valtin

Samoin Ankion innoittamana seiväshypyn aloittanut Timo Sinersalo kilpaili myös pituushypyssä ja kymmenottelussa.

– Ikimuistoin urheilukokemus oli, kun melkein tyhjästä hyppäsin 737, nykyisin Salossa asuva Sinersalo kertoo.

Sinersalo oli mukana myös pikkupoikien omassa urheiluseura Valtissa, joka oli eri seura kun nykyinen Viialan Valtti. Silloisen Valtin pojat järjestivät kisoja ja myivät niihin lippuja.

Viialan pururata täyttää 50 vuotta

Matti Landström on hypännyt seivästä ja korkeutta.

Virin majalla tuumataan, että Viialan kovakuntoisimmat miehet ovat Matti Landström, Arvo Mikkonen ja Kauko Heikkilä.

Seuratyöhön osallistunut ja veteraaniurheilussa MM-tasollakin menestynyt Mikkonen kertoo omistavansa mitaleita 30 kilon verran. Mikkonen harmittelee, että Suomessa veteraaniurheilun arvostus on olematonta.

Mikkonen on ollut myös Viialan pururadan puuhamiehenä. Kauko Heikkilän mailla sijaitseva pururata täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Heikkilä ilahtuu, kun kuulee koululaisten olevan liikkeellä.

– Se on hienoin luontoääni, kun koululaiset tulevat pururadalle, Kauko Heikkilä toteaa.

Vuonna 1967 SM-pronssille tuloksella 205 hypännyt Heikkilä nimeää Matti Landströmin omaksi esikuvakseen. Heikkilän mukaan erityisesti seiväshyppääjät ovat olleet tärkeitä koko Viialalle.

– Seiväshyppääjät tekivät pohjan, joka on vaikuttanut Viialassa tähän asti.

Veteraaniurheilussa menestystä saavuttanut Arvo Mikkonen on voittanut mitaleita suunnistuksessa, hiihdossa ja hiihtosuunnistuksessa. Vieressä Esa Maaniitty ja Timo Sinersalo.

Löytyykö 1960-luvun yleisurheilukisoista kaitafilmejä?

Viialan Virin toimesta Viialassa järjestettiin 1960-luvun alkuvuosina (1962–64?) muutamia merkittäviä yleisurheilutapahtumia. Katsojamäärät hipoivat parhaimmillaan lähes viittä tuhatta. Samoin kilpailujen tulokset olivat erinomaisia. Kuvamedian kautta saatu julkisuus oli siihen aikaan vielä melko vaatimatonta.

Edesmenneet viialalaiset opettajat Pentti Perttula ja Antti Kaukinen olivat tuohon aikaan innokkaita kaitafilmikuvaajia. Muistini mukaan he kuvasivat kaitafilmille joissakin näissä kilpailuissa. Olisiko lehden lukijoilla tietoa tai vinkkejä, mistä tai keneltä näitä arvokkaita kaitafilmejä voisi saada lainattavaksi ja edelleen konvertoitavaksi nykytekniikalle?

Risto Laitinen

Risto Laitisen yhteystietoja voi kysellä Akaan Seudusta numerosta 044 755 7211.