Luonnon ilmeitä syntyi trampalla

Hulda Kulhia kertoo keksineensä lauluja neljävuotiaasta asti.
Hulda Kulhia kertoo keksineensä lauluja neljävuotiaasta asti.

Kymmenvuotias Hulda Kulhia Viialasta nauttii musiikista ja tanssista. Kun on tylsää, hän laittaa huoneessaan radion päälle ja alkaa tanssia.

– Musiikin kuuntelemisesta tulee tosi hyvä fiilis, vaikka se ei olisi omaa. Myös tanssi on tosi tärkeä, mutta laulu ehkä vielä tärkeämpää, Hulda toteaa.

Radiosta hän kuuntelee lähinnä amerikkalaisia artisteja.

– Onhan se Robinkin aika kiva, mutta Isac Elliotista en niin välitä, koska hän laulaa nuotin vierestä, Hulda sanoo.

Haaveesta tuli totta

Hulda laskee tehneensä kymmenkunta omaa kappaletta, jotka hän on äänittänyt kännykällä. Niistä Luonnon ilmeitä on nähtävissä myös Youtubessa. Musiikkivideo syntyi, kun Ylen Galaxi-ohjelma toteutti Huldan haaveen ja vei hänet tamperelaiselle studiolle, jossa Hulda sai äänittää oman laulunsa yhdessä ammattimuusikoiden kanssa. Galaxin Huldan haave ja Luonnon ilmeitä -videot ovat keränneet Youtubessa yhteensä yli 6000 katselukertaa.

Studiokeikka tuli Huldalle yllätyksenä. Hulda ja Huldan ystävä Ilona Lahtinen haettiin Galaxin kuvauksiin limusiinilla Keskustan koululta kesken huhtikuisen koulupäivän.

– Minulla ei ollut asiasta hajuakaan, mutta opettaja tiesi yllätyksestä. Meillä oli juuri alkamassa musiikinkoe, Hulda muistelee kuvauspäivää.

Hulda on keksinyt ja laulanut omia lauluja pienestä pitäen. Musiikillista taustaa löytyy myös molemmilta vanhemmilta. Äiti Nina on musiikkipedagogi ja viulisti ja isä Ali musisoi paitsi kirkkoherran työssään myös Markus ja pikkuoravat -yhtyeen basistina. Isän mukaan tytär oppi puhumaan ja laulamaan samaan aikaan.

– Päiväkodin ruokapöydässä Huldalle piti jo sanoa, että nyt ei voi laulaa, kun pitää syödä, isä Ali Kulhia kertoo.

Sadetta hallitsevat keijut

Hulda Kulhia on itsekin tyytyväinen Luonnon ilmeitä -lauluun, jonka hän on sekä säveltänyt että sanoittanut.
Hulda Kulhia on itsekin tyytyväinen Luonnon ilmeitä -lauluun, jonka hän on sekä säveltänyt että sanoittanut.

Hulda kertoo keksivänsä monta uutta laulua päivässä. Aiheet kumpuavat usein luonnosta, kuten Luonnon ilmeitäkin.

– Hyräilin sitä yhtenä päivänä trampalla ja ajattelin, että tästä voisi tulla sellainen, josta tykkään. Kirjoitin sanat paperille ja harjoittelin sitä puhelimen kanssa niin kauan, että siitä tuli hyvä. Laulu tuli mieleen siitä, kun leikimme joskus kaverien kanssa, että olemme keijuja, jotka pystyvät hallitsemaan sadetta, Hulda kuvailee laulun syntyä.

Galaxi-ohjelmaa varten Luonnon ilmeitä -lauluun tarvittiin myös nuotit, jotka kirjoitti paperille kanttori Heikki AliLöytty.

Bassoa, balettia ja judoa

Hulda kertoo saaneensa paljon positiivista palautetta kappaleesta, joka oli liikuttanut studiomuusikoitakin. Kun Hulda kävi Funparkin sisähuvipuistossa, musiikkivideon perusteella Huldan tunnistanut nainen tuli kiittelemään tätä koskettavasta esityksestä.

– Kommentit ovat olleet ihania, en ole törmännyt yhteenkään vihakommenttiin.

Hulda suunnittelee nyt luovansa oman Youtube-kanavan, jossa hän voisi julkaista tekemiään lauluja ja videoita. Hän harjoittelee myös sähköbasson soittoa isänsä opetuksessa.

– Ehkä alan soittaa bassoa, kun teen uusia lauluja, Hulda miettii.

Hulda arvelee, että voisi tulevaisuudessa tehdä musiikkia sivutoimisesti, mutta päätoiminen laulaminen ei hänen mukaansa välttämättä elätä. Huldaa kiinnostaa tällä hetkellä myös eläinlääkärin ammatti.

Musiikin ohella Huldan harrastuksiin kuuluu baletti ja judo, jossa Huldalla on keltainen vyö kolmella natsalla.

Hulda Kulhia opettelee bassonsoittoa isänsä opastuksella.
Hulda Kulhia opettelee bassonsoittoa isänsä opastuksella.

 

Luonnon ilmeitä

(san. & säv. Hulda Kulhia)

Kun sade ropisee, niin enkelit riitelee.

Jos sua pelottaa, laita silmät kii ja sano mielessäs:

Ne on vaan luonnon ilmeitä, ei tarvitse pelätä.

Ne menee kohta pois.

Ne on vaan luonnon ilmeitä, älä pelkää,

luonto ei voi sua häivyttää.

Kun tuuli voimistuu, se puhaltaa pelon pois.

Jos sua pelottaa, laita silmät kii ja sano mielessäs:

Ne on vaan luonnon ilmeitä, ei tarvitse pelätä.

Ne menee kohta pois.

Ne on vaan luonnon ilmeitä, älä pelkää,

luonto ei voi sua häivyttää.

Ne on vaan luonnon ilmeitä, ei tarvitse pelätä.

Ne menee kohta pois.