Sotaveteraani ja sotainvalidi Vilho Rajala nukkui pois 91-vuotiaana 5. marraskuuta Torkonkartanossa. Rajala syntyi 6.4.1924 Janakkalassa.
Kun Vilho oli vielä nuori, hän muutti perheensä mukana Kylmäkosken Savikoskelle. Hän aloitti rengin työt eri taloissa, työ kuin työ kelpasi hänelle. Hänellä oli kaksi sisarusta, jotka olivat hänelle rakkaita. Sittemmin hänen oma perheensä asui eri puolella Toijalaa.
Vilho oli mukana jatkosodassa, jossa hän haavoittui, kun luoti lävisti olkavarren. Hänelle ei luvattu elinaikaa kuin muutama päivä, mutta silti hän selvisi ja jäi eloon. Toivuttuaan Vilho sai komennuksen takaisin rintamalle, sillä siellä oli miehistä kova pula.
Rajujen taistelujen jälkeen tuli vihdoin rauha ja miehet pääsivät koteihinsa. Vilho Rajala aloitti elämäänsä vaimonsa Lyylin kanssa. Perheeseen syntyi kolme poikaa. Työ oli taas vahvasti kuvassa mukana. Vilho työskenteli muun muassa Valtion rautateillä, Toijalan kaupungilla ja Toja Oy:llä.
Vilho oli kova penkkiurheilija. Hän seurasi urheilua televisiosta hyvin paljon, ja hiihtolajit oli hänelle kovin mieluisia. Olihan hän nuorena itsekin urheillut jonkin verran. Nuorena hän oli myös innokas kalamies.
Myös veteraaniasiat olivat Vilholle tärkeitä, olihan hän sekä sotaveteraani ja sotainvalidi. Hän kuuluikin molempiin järjestöihin ja oli toiminnassa mukana.
Vilho Rajala oli koko elämänsä ajan turvallinen, rehti ja ehdottoman tasapuolinen ihminen. Hän oli myös hyvä ja rehti työkaveri. Rajalat olivat isäni ja äitini hyviä ystäviä. Monta kerta lapsena olimme koko perhe kylässä Rajaloilla. Ne olivat ihania hetkiä – niin turvallisia ja riemuisia. Aikuisena kävin siellä usein oman perheenikin kanssa, ja tilanne oli taas sama. Niistä hetkistä jäi monille rakas muisto, minulle, omalle perheelleni, sisaruksilleni, sukulaisille ja ystäville.
Minulle Vilho oli kansallissankari. Nyt hän on poissa. Niin kuin muistotilaisuudessa pitämässäni puheessa sanoin, hän on nyt turvassa Jumalan kainalossa. Myöskin sanoin, etten voi muuta kuin kiittää ja kumartaa syvään hänen muistolleen, kiitos Ville.
Jouko Salo
Kirjoittaja on vainajan perheystävä.
