Sommelo Walesin Llangollenissa

Sommelo-kuoro konsertoi ja kilpaili heinäkuussa Iso-Britanniassa.

Sommelo-kuoro konsertoi ja kilpaili heinäkuussa Iso-Britanniassa.

Toijalan nuorisoseuran sekakuoro Sommelo matkusti sekä konsertoimaan että kilpailemaan Iso-Britanniaan 8.-12.7. Reissun pääkohteena oli Eisteddfod-musiikkifestivaalit Llangollenissa, pienessä luonnonkauniissa walesilaisessa kylässä. Kuoronjohtaja Juha Holma on osallistunut aiemminkin kyseiseen tapahtumaan ja halusi tutustuttaa Sommelo-kuoron tähän tunnelmaltaan ainutlaatuiseen festivaaliin. Kilpailevat kuorot valittiin hakemusten perusteella ja Sommelo pääsi osallistumaan kahteen kilpasarjaan, kansanlaulu- sekä sekakuorosarjoihin. Kilpailuun valmistauduttiin kevään ja alkukesän ajan. Sommelon toukokuinen kevätkonsertti sisälsi muun musiikin ohessa tulevan kilpailuohjelmiston.

Innostunut ja jännittynyt joukko mukaan lukien neljätoista uskollista kuorofania suuntasi aamuyöstä 8. heinäkuuta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää määränpäänään Manchester. Sieltä matkattiin bussilla kohti Liverpoolia ja illan konserttia. Majoittumisen jälkeen pienen ja kotoisan Nordic Churchin suojissa kuorolle tarjottiin maittava keittolounas ja jälkiruokakahvit. Samalla eräs kirkon aktiivi kertoili Liverpoolin historiasta ja omasta työstään opettajana. Konsertti pidettiin samassa, akustiikaltaan erinomaisessa tilassa. Tunnelma oli lämmin ja kosketti sekä esiintyjiä että kuulijoita.

Seuraavana päivänä matkalaiset tutustuivat kukin haluamiinsa kohteisiin Liverpoolissa ja matka jatkui kauniin Chesterin kautta Llangolleniin. Ilmoittautumisen jälkeen järjestävän tahon bussi kuljetti joukon majapaikkaan, joka oli noin 300 tyttöoppilaan sisäoppilaitos. Rakennus muistutti kovasti Harry Potterista tutuksi tullutta velhokoulua Tylypahkaa ja sai kuorolaisten mielikuvituksen lentoon. Koulun rehtori otti majoittujat ystävällisesti vastaan. Rakennuksessa oli suuri juhlasali, joka toimi hyvänä harjoituspaikkana kuorolle. Asuntolassa majoittauduttiin kahden hengen huoneisiin ja maittavat aamupalat tarjoiltiin koulun ruokalassa.

Perjantaina aamulenkin ja aamiaisen jälkeen oli suuntana Llangollen. Festivaalialueella oli paljon erilaisia tapahtumia, musiikkia, klovneja ja hyviä ruoka- sekä juomapaikkoja. Kilpailijoille tarkoitetulla Competitor Clubilla tarjoiltiin pientä purtavaa ja juotavaa. Aurinko helli ja tunnelma oli erityisen mukava ja rento. Sommelo-kuoron kilpailuesiintyminen oli iltapäivällä ja takahuoneessa vuoroa odotellessa oli ilmassa sekä jännitystä että odotusta lavalle pääsystä. Kuoro lauloi innolla ja energialla kaksi kansanlaulua, Viikon viivyin Viipurissa ja Vem kan segla. Lava oli upea, kaksi isoa screeniä näyttivät johtajasta ja kuorolaisista lähikuvaa. Televisiokamerat surrasivat suoraa lähetystä Walesin ja BBC:n televisioihin. Esityksen jälkeen kuoroa haastateltiin televisioon ja kuoronjohtaja Juha Holma sekä kuorolainen Panu Siik kertoilivat tunnelmiaan. Loppupäivä oli vapaata ohjelmaa ja kukin käytti ajan haluamallaan tavalla. Kuoro kokoontui kuulemaan tuomariston palautteen festivaalitelttaan ja oli tyytyväinen saamiinsa 83/100 pisteeseen. Osa kuorolaisista osallistui illan konserttiin. Väsyneinä palasimme takaisin ”Tylypahkaan”.

Lauantaina oli vuorossa sekakuorosarjan kilpailu, joka olikin aamupäivällä. Nyt lavalle astuminen ei enää jännittänyt samalla tavalla. Kuoro esitti kappaleet Kyrie, Tuonne taakse metsämaan, Mermaid song sekä puhekuorona humoristisen Quantitativan. 78 pisteellään kuoro sijoittui kahdeksanneksi. Hyvä Sommelo! Ennen loppukonserttia sommelolaiset tutustuivat muun muassa paikalliseen ruokakulttuuriin, muihin festivaaliosallistujiin ja alueen henkeäsalpaaviin maisemiin sekä kävellen että höyryveturilla. Illan konsertissa nähtiin ja kuultiin huikea yhteenveto kilpailusarjojen parhaista tanssijoista ja laulajista. Päivän päätteeksi matkalaiset viettivät vielä tovin kerraten mieleenpainuneita festivaalihetkiä majapaikan yhteisissä tiloissa.

Sunnuntaiaamun kohokohta oli osallistuminen unkarilaisen kuoron kanssa jumalanpalvelukseen yhdessä Llangollenin kirkoista. Sommelo-kuoro esitti kappaleet Kyrie, Tuonne taake metsämään sekä Iltalaulu. Jumalanpalvelukseen osallistui myös kunnianarvoisia piispoja. Tunnelma kirkossa oli erityisen välitön ja teki kuorolaisiin vaikutuksen. Kotimatka alkoi välittömästi tilaisuuden jälkeen.

Matka Walesiin oli kuorolle suuri elämys. Matkan eteen oli tehty paljon työtä ja festivaali oli kokonaisuudessaan ainutlaatuinen kokemus pienen paikkakunnan kuorolle. Suuri kiitos arvostetulle kuoronjohtajallemme Juha Holmalle sekä matkan järjestelyistä vastanneille kuorolaisille.

Varpu Hyytiäinen

Sanna Maiche

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?