Tehoton Toijalan Pallo hävisi Padolle

Toijalan Pallo -49:n kolmen ottelun voittoputki katkesi huonon esityksen myötä viime keskiviikkona. Tervakosken Pato oli kahdesta huonosti pelanneesta joukkueesta onnekkaampi 1–2 (0–0)-numeroin.

Keskiviikon jalkapallopeli oli nelosdivisioonan pohjamutaa. Sekavaa potkiskelua, harhasyöttöjä ja varsin paljon sääntöjen vastaisia otteita. Päätuomari Jari Lappalainenkaan ei ollut terävimmillään. Mies jakoi kahdeksan varoitusta pelin aikana, mutta enempäänkin oli aihetta.

Isokokoinen Padon joukkue ei hienostellut. Otteet olivat kulmikkaita, ja pelityyli aika rikkovaa. Samaan hengenvetoon voi todeta, ettei tyylipisteillä Topakaan juhlinut. Yhtä lailla kotijoukkue olisi voinut ottelun kääntää itselleen. Vähintään tasapeliin oli saumat, kun punapaidoille tuomittiin rankkari. Jesse Järvi ampui kohti alanurkkaa, mutta vedon torjui Padon veskari Teemu Leppänen. Leppänen aavisti kyllä hyvin, mutta Järven vedossa ei ollut voimaa riittävästi.

Kolmen voiton putki meni poikki, eli Toijalan Pallo -49 palasi jälleen perusasioiden äärelle. Ilonaiheita oli kahden paluumuuttajan ilmestyminen kokoonpanoon. Toni Niskala on tosin esiintynyt kakkosjoukkueen kokoonpanossa kevään aikana, mutta urheilullisen ja maalintekoon laadukkaasti pystyvän Mikko Alahäivälän tulo on aito paluu juurilleen. Kaksikko on vahvasti joukkueen tulevien pelien kivijalkoja.

Ottelun maalit: 54. min. 0–1 Vesa Vuolteenaho. 62. 1–1 Jesse Järvi. 84. 1–2 Jan-Erik Isosomppi. 89. Jesse Järvi, erp. Varoitukset: Toijalan Pallo: Ville Ojala, Jirka Järvi v+v= ulosajo, Jesse Järvi, Joonas Pietikäinen. Pato: Kari-Matti Hyvönen, Tony Kummola, Dani Pullinen.

Palkitut: Toijalan Pallo: Jesse Järvi. Pato: V. Vuolteenaho. Raati: Janne Hevonoja, Timo Koskinen.

Tähdet Topan parhaille jakoi Janne Hevonoja: 3 T. Niskala, 2 Jukka-Pekka Jyrämö, Ville Myllylä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?