Oireet tulivat puheeksi sisäilmatyöryhmän kokouksessa

Rasin kellarista löytyi homeista puutavaraa

Akaan kaupungin sisäilmatyöryhmässä on puhuttu Rasin koululla ilmenneistä oireista. Niiden syytä selvitetään.

Akaan kaupungin sisäilmatyöryhmässä on puhuttu Rasin koululla ilmenneistä oireista. Niiden syytä selvitetään.

Rasin koululta löydettiin maanantaina yksi mahdollinen syy sisäilmaoireisiin. Koulun alta löytyi vanha kellari, jossa oli mädäntynyttä ja homeista puutavaraa, muun muassa laatikoita. Kellari sijaitsee kutakuinkin rehtorin huoneen alapuolella. Kellarissa on myös vanha vesipumppu ja vesisäiliö.

Kellarin tyhjennys aloitettiin tiistaina. Kun kaikki orgaaninen aines on saatu pois kellarista, sen lattia ja betoniseinät puhdistetaan. Tämän jälkeen kellari poistetaan kokonaan käytöstä ja mahdollisesti peitetään. Kellari on nyt eristetty muusta rakennuksesta. Koulun henkilökunta on kärsinyt sisäilmaoireista ainakin viime keväästä saakka.

Kellarin puhdistustyöt alkoivat tiistaina ja jatkuivat keskiviikkona.

Kellarin puhdistustyöt alkoivat tiistaina ja jatkuivat keskiviikkona.

Rasin koululta löytyi tänä vuonna myös kosteusvaurio. Vesi valui peltikaton ja edelleen yläpohjan lämpöeristeiden ja levyjen läpi luokkaan. Peltisepät kävivät koululla toissa viikolla, ja viime viikolla yläpohjasta imettiin kostuneet purueristeet pois. Viime viikonlopun aikana katto korjattiin myös sisäpuolelta. Maanantaina kyseisen luokan opetus siirrettiin muihin tiloihin.

Vt. kiinteistöpäällikkö Juha Jalosen mukaan Rasin koulun sisäilmaongelmat tulivat hänen tietoonsa sisäilmatyöryhmän kokouksessa viime torstaina.

Homeista puutavaraa kätkeneeseen kellariin pääsee sekä ulkoa että opettajanhuoneesta.

Homeista puutavaraa kätkeneeseen kellariin pääsee sekä ulkoa että opettajanhuoneesta.

Yksi kommentti

  1. Timo Vepsäläinen

    Parin vuoden sisällä Rasiin oli suunniteltu rakennettavaksi liikuntahalli 1,4 miljoonaa euroa. Tuolla summalla olisi Hirvialholle rakennettua 700 neliötä uutta koulutilaa. Kustannusarvio on puolitettu, mutta pienemmälläkin rahamäärällä saisi uutta luokkatilaa Hirvialholle rasilaisten tarpeisiin riittävästi. Pitäisi pikkasen miettiä niitä tuleviakin kustannuksia ja opetuksen vaikuttavuuttakin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?