Opettaja yritti turhaan pakottaa Jukka Rasilan oikeakätiseksi

Nahkalinnan päiväkodin pihalla järjestetty Vasurien iltapäiväohjelma houkutteli paikalle monenikäisiä katsojia.

Nahkalinnan päiväkodin pihalla järjestetty Vasurien iltapäiväohjelma houkutteli paikalle monenikäisiä katsojia.

Aidalla roikkuvat pojat seuraavat silmä kovana Keskuskatua ajavia autoja. Vuoden Vasenkätiseksi valittu näyttelijä Jukka ”Jugi” Rasila on Nahkalinnan päiväkodilla odotettu vieras myös penkeille ja vilteille levittäytyneen yleisön määrästä päätellen.

Akaan elävän musiikin yhdistyksen ojentaman kiertopalkinnon Viialassa lauantai-iltapäivänä vastaanottanut Jukka Rasila kiittelee palkinnon olevan uransa toinen henkilökohtainen palkinto, vaikka monenlaisia pystejä plakkarissa jo onkin.

Toimittaja Arto Nybergin haastattelussa Jukka Rasila kertoi, miten kohtalo oli kirjoittaa asian vuonna 1976 ihan toisin. Ensimmäisen luokan opettaja kun yritti pakottaa pojan oikeakätiseksi.

–   Tunnollisena poikana yritin ottaa kynän oikeaan käteen ja suhrasin ja suhrasin pari viikkoa, kunnes itkin asiaa kotona. Isäpuoli lähti kuin ammuttuna seuraavana aamuna koululle ja punaiseksi muuttunut Helga tuli ulos opettajien huoneesta ja sen jälkeen sain kirjoittaa vasemmalla.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Rasila löi Martinin Ilves-puukolla vasemman kätensä sormien jänteet poikki, joten Rasialla on kokemusta väärällä kädellä toimimisesta.

–En ymmärrä, miten oikeakätiset oikein pärjäävät. Kun jouduin toimimaan oikeakätisesti, laitoin voileipää voidellessani ensin essun päälle ja sitten voitelin leipää, Rasila nauratti.

Rasila laskeskeli tehneensä erilaisia dubbaustöitä viimeisten 15 vuoden aikana noin 5,5 kuukautta putkeen. Rasilan ääni on saanut palvella jo vuosien ajan Suomen virallisena Aku Ankkana.  ”Liian selvän” Aku Ankan ääni syntyy poskessa, ja äänen harjoittelu alkoi jo Rasilan ollessa viidennellä luokalla. Aku Ankan ääni muuttui kuitenkin liian selväksi miehen kitarisaleikkauksen jälkeen, mutta sitkeäksi luonteeksi itseään kuvaileva Rasila ei antanut tuolloinkaan periksi.

–        Treenasin kolmen kuukauden ajan vähintään kaksi tuntia päivässä, Rasila sanoo ja tervehtii Aku Ankan äänellä: Hyvää päivää Viiala.

Jarista ja Karista tulee sanomista

Seuraavaksi Rasilan Jugi Style -ohjelmasta jalostetut Rasilan ja Kari Hietalahden näyttelemät hahmot nähdään aivan toisenlaisella areenalla, kun Petteri Summasen ohjaamat Jari ja Kari alkavat pyöriä sunnuntaiaamuisin Pikku Kakkosessa. Rasila arvelee ohjelman nostattavan kriittistäkin keskustelua.

–   Ohjelmasta tulee varmasti sanomista, sillä esitämme siinä keski-ikäisiä kehitysvammaisia, mutta olemme tehneet 10-osaista sarjaa lämmöllä ja sydämellä.34vasurit_triodo

Tiistaina 45 vuotta täyttänyt Rasila valloitti viialalaisyleisönsä Arto Nybergin haastattelussa, ja sai kirjoitella vierailunsa päätteeksi kosolti nimikirjoituksia.

Tiistaina 45 vuotta täyttänyt Rasila valloitti viialalaisyleisönsä Arto Nybergin haastattelussa, ja sai kirjoitella vierailunsa päätteeksi kosolti nimikirjoituksia.

34vasurit_jukka rasila ja arto nyberg

 

 

 

 

 

 

 

 

Egotripin Mikki Kauste lunasti yleisön odotukset.

Egotripin Mikki Kauste lunasti yleisön odotukset.

Vasurit rikkoi yleisöennätyksensä

Tällaisena iltana vois vaikka itseensä rakastua

Tyhjää paperia kirjoitan ja kerron sinulle sen mitä tarkoitan. Etten lauseita valmiiksi saa, kun on niin paljon sanottavaa. (K. Chydenius.)

Mutta jos lauantai-iltaa Viialan Seurahuoneella pitäisi kuvata yhdellä substantiivilla, se olisi hiki. Tai ehkä sana lämpö kuvastaisi ennemminkin noin muutaman ihmisen talkoovoimin pystyyn nousseen tapahtuman henkeä.

Vuodesta 2002 lähtien järjestetty ja muusikko Harri Marstion ideasta syntynyt Vasenkätisten Vestivaali nousi jälleen Akaan vuoden suurimmaksi kulttuuritapahtumaksi ja löi samalla historiansa yleisöennätyksen. Tapahtuman vetovastuussa vuodesta 2007 lähtien ollut Akaan elävän musiikin yhdistys kirjasi kävijämääräksi 685 ihmistä.

Aina matkalla jonnekin

Illan pääesiintyjäksi buukattu Egotrippi nosti illan odotukset korkealle, etenkin kun illan avannut Sir Elwood Duo asetti korkealle heti kärkeen huikealla läsnäolollaan ja herkillä tulkinnoillaan. Miia Kaihlavirta-Häikiö ja Antti Häikiö Viialasta laittoivat keikan aikana tanssiksi ja Tampereelta Viialaan ensi kertaa junalla matkustaneet Emmi Kielo ja Eeva Peltoluoma olivat keikan aikana ja sen jälkeen yhtä hymyä. He tosin luulivat lähteneensä ulkoilmatapahtumaan, jonka vaatimuksena olisi vasenkätisyys.

– Minä olen vasuri, joten mietin jo valmiiksi puheen, jossa muilutan Eevan sisään avecina. Keikkapaikkana tämä oli hyvä, ääni kuului tosi hyvin ja tulemme tänne Viialaan kyllä toistekin, kun tämä on niin hauska paikka, Emmi Kielo kiitteli.

Hei älä koskaan ikinä muutu

Jouko Niskanen (vas.), Sami Hyötyläinen, Mari Vuorinen (oik. ed), Anne Colliander ja Elina Hyötyläinen totesivat Vasenkätisten Vestivaalin olevan Akaan ykköstapahtuma. Annen tytär Mari Vuorinen saapui ensi kertaa Turusta kuuntelemaan Sir Elwood Duoa ja Egotrippiä.

Jouko Niskanen (vas.), Sami Hyötyläinen, Mari Vuorinen (oik. ed), Anne Colliander ja Elina Hyötyläinen totesivat Vasenkätisten Vestivaalin olevan Akaan ykköstapahtuma. Annen tytär Mari Vuorinen saapui ensi kertaa Turusta kuuntelemaan Sir Elwood Duoa ja Egotrippiä.

Serkukset Terhi Lumme (vas.), Jaana Kari, Johanna Ådahl, Emmi Safar ja Tanja Paananen (ed.) ovat Jaanaa lukuun ottamatta kaikki kotoisin Viialasta. Egotrippiä kuuntelemaan saapuneet kauniit naiset järjestivät serkustapaamisen Viialaan vasiten Vasuripäivälle.

Serkukset Terhi Lumme (vas.), Jaana Kari, Johanna Ådahl, Emmi Safar ja Tanja Paananen (ed.) ovat Jaanaa lukuun ottamatta kaikki kotoisin Viialasta. Egotrippiä kuuntelemaan saapuneet kauniit naiset järjestivät serkustapaamisen Viialaan vasiten Vasuripäivälle.

Nopea juttukierros illan edetessä yhä enemmän saunaa muistuttavassa salissa ja viilennystä tarjonneilla terasseilla osoitti, että Vasureille saavuttiin joko kuulemaan suosikkiesiintyjän keikkaa, tapaamaan entisen kotikylän tuttuja tai yksinkertaisesti siitä syystä, että Vestivaali on Akaan vuoden ykköstapahtuma, kuten moni tapahtumassa vuosittain viihtyvä akaalainen tunnusti. Samaa mieltä oli myös Turussa asuvan tyttärensä Mari Vuorisen Viialaan houkutellut Anne Colliander. Samassa seurueessa iltaa viettäneille Sami ja Elina Hyötyläiselle Seurahuoneen saliin liittyy erityisen romanttisia muistoja.

–  Meidät vihittiin täällä vuosi sitten elokuussa, pariskunta paljasti terassilla Sir Elwood Duon keikkaa odotellessaan.

Yhtä varmasti kuin kengänpohjat tarttuvat Seurahuoneen yläkerran salin tahmaiseen lattiaan, puheet kääntyvät joka vuosi muistelemaan elokuisia öitä Nahkatehtaan suojissa. Lämpimässä ja täyttyvän superkuun valaisemassa yössä kaipuun ulkoilmatapahtumaan ymmärtää, mutta jutut menevät kenties pian jo nostalgian ja mukavien muistojen sarjaan. Samaan tapaan kännyköistä googlataan edellisvuosien esiintyjiä!

Aina joukkoon mahtuu myös ensikertalaisia Akaasta, kuten opintovapaalla oleva kaupungin kulttuurikoordinaattori Jaana Kari.

– Olen itse asiassa täällä Seurahuoneella ensi kertaa, Nahkatehtaan tunnelmaa haikaillut Jaana Kari tunnusti.

Jaana Karin luvalla sanoen kauniit serkut Emmi Safar ja Tanja Paananen sekä sisarukset Terhi Lumme ja Johanna Ådahl ovat Jaanaa lukuun ottamatta kaikki kotoisin Viialasta, joten he järjestivät serkustapaamisen Viialaan vasiten Vasuripäivälle.

–       Oli pakko päästä Egotrippiä katsomaan, Vasurien vakiokävijä Tanja Paananen valotti.

Ennen illan päättänyttä Egotrippiä Seurahuoneen lauteille (sananmuk. toim. huom.) nousivat akaalais-tamperelainen rock-faneja tanssittanut Coversion sekä muut suvereenisti suohon soittanut Heikki Silvennoinen bändeineen.

Itseään hieman odotuttanut Egotrippikin lunasti lupauksensa viimeistään siinä vaiheessa, kun bändin kiistatta hienoin ja aikanaan bändin supersuosioon nostanut Unihiekkaa laulatti vasuriyleisöä parvea myöten.

Yöllä linja-autossa

Ehkä Egotripin yli 20 vuotta jatkunut suosio perustuu siihen, että joskus elämä vaan on kuin suoraan niistä kappaleista. Pitäisi vain osata päättää, sopiiko kotimatkamusiikiksi paremmin Matkustaja vai Tällaisena iltana. Yöllä linja-autossa oli eittämättä yksi väsynyt matkustaja.

Seurahuoneen järjestämän Toijalan kautta Tampereelle kuljettaneen Erkki Joupin linja-auton kyydissä palvelu pelasi enemmän kuin hyvin, vaikka tietoa kuljetuksesta olisi kyytiin nousseiden mielestä saanut olla enemmän ja lipunmyynti olisi toiminut jouhevammin suoraan bussista kuin ruuhkaiselta baaritiskiltä.

–  En ole oikeasti koskaan saanut missään näin hyvää palvelua, että kuljettaja olisi tullut ostamaan lippua baaritiskiltä ja ajanut vielä suoraan kotiovelle, Tampereen Tampellassa kyydistä jäänyt vestivaalin ensikertalainen totesi.

Siis tähän taustalle soimaan, että Tällaisena iltana, on niin hienoa hengissä olla, ikkunat auki, pitkin kolmosta…

34vasurit16SONY DSC34vasurit11 34vasurit634vasurit14
Akaan vuoden suurimmaksi kulttuuritapahtumaksi kasvanut Vasenkätisten Vestivaali houkutteli lauantaina Viialan Seurahuoneelle 685 katsojaa.

Akaan vuoden suurimmaksi kulttuuritapahtumaksi kasvanut Vasenkätisten Vestivaali houkutteli lauantaina Viialan Seurahuoneelle 685 katsojaa.

Tamperelaiset Emmi Kielo (vas.) ja Eeva Peltoluoma nauttivat ensi kertaa Seurahuoneen tunnelmasta. Vasureille he saapuivat junalla Sir Elwood Duon perässä.

Tamperelaiset Emmi Kielo (vas.) ja Eeva Peltoluoma nauttivat ensi kertaa Seurahuoneen tunnelmasta. Vasureille he saapuivat junalla Sir Elwood Duon perässä.

 

 

Antti Häikiö ja Miia-Kaihlavirta-Häiikiö kehuivat Sir Elwood Duon Kymmenen tikkua laudalla tulkintaa koskettavaksi.

Antti Häikiö ja Miia-Kaihlavirta-Häikiö kehuivat Sir Elwood Duon Kymmenen tikkua laudalla tulkintaa koskettavaksi.

Vestivaaleilla myytiin myös akaalaista olutta.

Vestivaaleilla myytiin myös akaalaista olutta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?