Olin taannoin tilaisuudessa, jossa oli puhumassa myös eräs Suomen johtava tulevaisuustutkija. Pääosin hänen ajatuksensa olivat melkoisen korkealentoisia ja niissä korostui valtaisa tietotekniikan hyödyntäminen tulevaisuudessa. Hän oli täysin vakuuttunut mm. siitä, että 2020-luvun alkupuolella myös Suomessa on niin henkilö- kuin tavaraliikenteessä käytössä robottiautoja, jotka vievät ihmisiä ja tavaroita paikasta A paikkaan B, pelkästään sillä, että ihminen antaa robotille suullisen käskyn. Hän myös ennusti, että rahtiliikenne tulee siirtymään robottiautoilla tehtäväksi ja että liikennöinti tapahtuu pääosin yöaikaan. Saa siinä olla henkilöautoilija tarkkana, kun ajelee kymmenien robottiautojen seassa. Mutta taisi mies tietää, mistä puhuu, koska viime viikolla oli lehdessä juttu, että Suomessa kiirehditään robottiautot mahdollistavaa lainsäädäntöä.
Kyseinen tulevaisuustutkija totesi, että 2020-luvulla suomalaisten eliniän odote nousee 100 vuoteen. Vertailun vuoksi hän toi esiin sen, että kun 1960-luvulla luotiin nykyinen eläkejärjestelmämme ja päädyttiin 63 vuoden eläkeikään, perustui tuolloinen vakuutusmatematiikka suomalaisten 57 vuoden eliniän odotteeseen. Eli lähtökohta oli, että vain harva työntekijä tulisi saavuttamaan tuon 63 vuoden eläkeiän tai ei ainakaan kovin pitkään nauttisi eläkkeestään.
Suurena uhkana suomalaiselle yhteiskunnalle tämä kyseinen tutkija näki työttömyyden ja ennen kaikkea periytyvän työttömyyden. Vanhemmat joiden vanhemmat jo ovat olleet työttöminä siirtävät työttömyyden ja siihen sopeutumisen väistämättä myös omille lapsilleen. Koska perheestä kukaan ei aamulla lähde töihin, pidetään sitä aivan normaalina, eivätkä lapset osaa itselleen muunlaista elämää edes kuvitella. Kuulemma jo nyt on pääkaupunkiseudulla kerrostaloalueita, joista kukaan ei aamulla lähde töihin. Eikä siis parempaa tulevaisuutta haaveilla tai suunnitella palkkatyön kautta. Huolestuttavaa oli myös kuulla, että tutkimusten mukaan jo tällä hetkellä noin 50 prosenttia perheistä on sellaisia, että niillä ei ole mitään traditioita.
Työelämän pelisäännöt ja käytännöt tulee 2020-luvulla myös muuttumaan, kun työmarkkinoille tulee entistä enemmän nuoria, joilla on aivan erilainen suhtautuminen ja käyttäytymiskoodisto työssäkäyntiin kuin tämän päivän työikäisillä. Eikä tulevaisuudessa enää tehdä vuosikymmenien pituisia työuria yhdellä työnantajalla, vaan työurat koostuvat useista lyhyistä työsuhteista.
Solidaarisuus tarkoittaa yhteisvastuullisuutta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja myötämielisyyttä kanssaihmisiä kohtaan. Ja solidaarisuusaate nähdään hyvinvointivaltion perustana. Mutta kuka vielä muistaa tuollaisen käsitteen kuin solidaarisuus tai miettii, että mitä se käytännössä tarkoittaa. Ainakin kun seuraa maailman menoa, niin tuntuu, ettei enää juuri kukaan. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ihmisten välinen solidaarisuus on huomattavasti vähentynyt. Erityisesti vielä työpaikkansa säilyttäneiden solidaarisuus työttömiä tai työttömyysuhan alla olevia kohtaan näyttää vähentyneen kovaa vauhtia. Ainakin julkishallinnossa. Työssäkäyvät pitävät kynsin hampain kiinni kaikista saavutetuista eduista ja osin tämän seurauksena myös Valtiotyönantaja on alkanut irtisanomaan henkilöstöään. En esimerkiksi ymmärrä, miksi ollaan niin ehdottomia siinä, että kielletään ihmisiä vapaaehtoisesti vaihtamasta lomarahojaan vapaaksi, milloin lomarahojen vaihto olisi mahdollista toteuttaa.
Valtiovarainministeriön korkea virkamies totesi taannoin, että julkistalouden tilanne on ollut paha jo useita vuosia, mutta että se vain pahenee ainakin seuraavat kymmenen vuotta.
Harri Rämö
