Lähiruokarengas antaa ruoalle kasvot

20reko
Maria Minkkilä (vas.) ja Tiina Viitanen-Landström ryhtyivät ryhmän ylläpitäjiksi Facebookissa. Oikealla Eeva Ylinen, ja Marian kainalossa on jälkikasvu Venla Minkkilä.

Akaaseen on perustettu lähiruokarengas, jonka toiminta-ajatuksena on tarjota paikallista ruokaa kuluttajille ilman välikäsiä. Ahlmanin koulun säätiön Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeen projektiasiantuntija Eeva Ylinen kertoi renkaasta Viialan kirjastossa Vilkussa pidetyssä tilaisuudessa 6. toukokuuta.

Reko-lähiruokarengas toimii myös esimerkiksi Akaan lähikunnassa Lempäälässä. Tilaisuus ei kerännyt Vilkussa suurta kuulijakuntaa, mutta rengas päätettiin pistää pystyyn samalta seisomalta.

Rengas toimii Facebookissa, ja muutamassa päivässä siihen oli liittynyt jo lähes kaksisataa jäsentä.

Ryhmään kuuluminen ei velvoita mihinkään, mutta kuluttaja sitoutuu siihen, että hän noutaa ja maksaa tilaamansa tuotteet.

Ideana on, että tuottajat tuovat tilatut ruokatarvikkeet sovittuun paikkaan, josta kuluttajat ne noutavat. Akaassa paikaksi on kaavailtu Viialaa, mutta tarkempi paikka ei ole vielä varmistunut.

Ruokatoimitukset ovat keskiviikkoisin. Renkaaseen on jo nyt sitoutunut useita tiloja. Tuottajat määrittelevät itse, kuinka usein ne toimittavat tuotteitaan, ja kausituotteilla toimitustahti voi vaihdella.

– Tällä seudulla on hyvä tarjonta lihatuotteista. Vihannesten ja juuresten suhteen tilanne on vähän huonompi, Ylinen sanoo.

Vihannestiloja kaivattaisiinkiin mukaan toimintaan.

Puhdas lähiruoka kiinnostaa

Eeva Ylisen mukaan on sekä tuottajan että kuluttajan etu, kun ruoka menee suoraan kuluttajalle ilman välikäsiä. Se on kustannustehokasta, ja ruoka saa kuluttajan silmissä kasvot. Hän tietää mitä ostaa.

– Renkaaseen liittyvät tuottajat sitoutuvat siihen, että heidän tilalleen saa mennä tutustumaan kuinka elintarvikkeita tuotetaan. Tämä lisää luottamusta toimintaan, ja monesti jo tieto tästä mahdollisuudesta vakuuttaa ostajan.

Kuluttajat osaavat nykyään arvostaa puhdasta, eettisesti tuotettua lähiruokaa. Renkaassa pyritään suosimaan luomuruoan tuottajia sekä pieniä tiloja.

Sosiaalisessa mediassa toimiminen tekee renkaan byrokratiasta vaivatonta, mutta Eeva Ylinen myöntää, että sillä on myös haittapuolensa.

– Kaikki eivät halua liittyä Facebookiin. Mutta aina voi pyytää jotakuta kaveria tekemään tilauksen puolestaan, Ylinen vinkkaa.

Tuottajat laittavat Facebook-ryhmään tiedon seuraavasta tuotetoimituksesta, ja kukin laittaa viestin alle oman tilauksensa. Ylinen sanoo, että muista kunnista saatu kokemus on osoittanut käytännön toimivaksi.

Lähiruokarengos Rekon löytää Facebookista hakusanoilla Akaan lähiruokarengas Reko.