Akaassa vietetään Punaisen Ristin viikkoa

Punaisen Ristin perustaja Henri Dunant oli kesällä 1859 matkalla nykyisessä Pohjois-Italiassa, kun siellä käytiin Solferinon taistelu. Dunant järjesti yhdessä lähiseutujen asukkaiden kanssa apua taistelussa haavoittuneille sotilaille. Kokemuksistaan Dunant kirjoitti vuonna 1862 kirjan Solferinon muisto, jossa hän ehdotti kahta asiaa. Ensinnäkin hän toivoi, että perustettaisiin vapaaehtoisjärjestö auttamaan sodan uhreja. Toiseksi hän halusi, että haavoittuneiden sotilaiden hoito turvattaisiin kansainvälisin sopimuksin.

Dunant’n ajatukset levisivät nopeasti eri puolille Eurooppaa ja maailmaa. Vuonna 1863 Dunant oli itse perustamassa Genevessä toimikuntaa, josta kehittyi Punaisen Ristin kansainvälinen komitea. Vuonna 1864 solmittiin ensimmäinen Geneven sopimus, joka loi perustan sodan lakeja käsittelevälle humanitaariselle oikeudelle. Punaisen Ristin liike levisi nopeasti moniin maihin, esimerkiksi Suomen Punainen Risti perustettiin jo vuonna 1877.

Tapahtumia Toijalassa ja Viialassa

Punaisen Ristin viikkoa vietetään tänä vuonna 5. – 11.5. Tälle viikolle osuu Kansainvälisen Punaisen Ristin perustajan Henri Dunantin (1828–1910) syntymäpäivä 8.5. Myös Suomen Punaisen Ristin Toijalan ja Viialan osastot järjestävät tapahtumia Punaisen Ristin viikon kunniaksi.

Perjantaina 9.5. Toijalan osasto osallistuu kaupunkilaisten siivoustalkoisiin ja lauantaina 10.5 osasto pitää toimitilan ovia auki kello 10 alkaen jo perinteisen ”toritapahtuman” merkeissä. Lauantaina luvassa on – niin ikään perinteiset – ystävien arpajaiset, tuotemyyntiä ja ensiaputaitoja testaava Osaa auttaa -rastirata. Rata on pääasiassa tarkoitettu kouluikäisille, mutta varttuneemmatkin voivat tulla kokeilemaan taitojaan. Samalla voi tutustua osaston toimitilaan ja toimintaan.

Viialan osasto esittelee SPR:n toimintaa Työväentalolla torstaina 8.5. kello 17.30 alkaen. Kahvitarjoilukin on luvattu järjestää. Terveyspiste on avoinna kello 17.30–18.30. Yleisöllä on mahdollisuus mittauttaa muun muassa verenpaine ja kehonkoostumus. Tiistaina 13.5. on mahdollisuus luovuttaa verta Viialan seurakuntasalissa kello 15–18.

Molemmilla osastoilla on omat nettisivut ja ne löytyvät Punaisen Ristin RedNet -sivujen alta.

 

Tuija Haavisto

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?