Hannele Nieminen oli kertoja Nirunarun nukketeatteriesityksessä. Pikku-Elsana kurkki ikkunasta Viivi Salminen.
Seuratalo Sampolassa saattoi perjantaina kuvitella eksyneensä viime vuosituhannelle. Jo pihassa tervehti Kaisu Mokkila kansallisasussaan työstäen pellavaa loukolla ja häkilöillä. Sisällä tapasi Jaana Karin rukin ääressä.
Akaan Kalevalaiset järjesti Kalevaisen laskiaisjuhlan, joka oli täynnä perinteitä ja kulttuuria. Yhdistyksen puheenjohtaja Kaisu Mokkila kertoo löytäneensä 1800-luvulta peräisin olevat pellavantyöstölaitteensa vanhan talonsa vintiltä. Pellavan työstäminen oli hänen mukaansa aikoinaan sosiaalinen tapahtuma, jossa tytöt ja pojat vähän kilvoittelivatkin siitä, kuka oli nopein.
Juhlassa nähtiin tamperelaisen nukketeatteri Nirunarun esitys ”Kalevaisen karhunkäpälän kosketus”. Se kertoi Kalevalaisten Naisten liiton perustajasta Elsa Heporaudasta. Vuonna 1996 perustettu Akaan Kalevalaiset kuuluu liittoon. Yhdistys haluaa vaalia suomalaista kansanperinnettä Akaassa.
Valkeakoskelainen Kirsti Hopponen odotti innokkaasti nukketeatteriesitystä. Hän tuli paikalle esiintymässä olleen tyttärensä kutsumana.
– Liityin aikoinaan 13–14-vuotiaana Lempäälän nuorisoseuraan. Siellä tuli tanhuttua, voimisteltua ja näyteltyä, 85 vuoden ikäinen Hopponen muistelee.
Kansanperinteen ekologisuus kiehtoo
Vuorotteluvapaalla oleva Akaan kulttuurikoordinaattori Jaana Kari sanoo kehräävänsä kotonaan villaa. Pellavan kehräämisen mysteerit aiheuttivat hänelle hiukan päänvaivaa. Laskiaissunnuntain suunnitelmana ei ollut mäen laskeminen mutta reipas ulkoilu kuitenkin. Tarkoitus oli lähteä pilkille.
Akaan Kalevalaisten sihteeri Riitta Hognerud-Mikkonen pohtii, että myös uudemman suomalaisuuteen liittyvän kulttuurin vaaliminen on tärkeää ja kiinnostavaa.
Tanssilaululeikkejä veti tilaisuudessa Ari-Pekka Pelkonen.
– Olen käynyt vuoden mittaisen kansanperinteen linjan Päivölän kansanopistossa. Leikit ovat itse kehittämiäni kansanperinteen pohjalta. Minua kiehtoo kansanperinteessä erityisesti ekologiset seikat. Moni asia tehtiin aikaisemmin ekologisemmin kuin nykyään.
Talvikarnevaali
Seurasaarisäätiön pääsihteeri Aila Nieminen kertoi laskiaisperinteistä.
– Laskiainen on ennen kaikkea talvikarnevaali, jolloin on lupa remuta, iloita ja hullutella. Se on osa yleistä ja yhteistä kulttuuriperintöämme, jolle löytyy vastineita eri puolilta maailmaa.
Laskiaistavat mäenlaskuineen ovat satoja vuosia vanhoja perinteitä. Ne kytkevät laskiaisen osaksi suomalaista talvikarnevaalia ja osaksi suomalaista kansanuskoa. Toisin kuin nykyisin ajatellaan, laskiainen ei kuitenkaan ole aina ollut pelkästään iloa tai huvittelua.
Päivään liittyi myös lukuisa joukko ohjeita ja kieltoja, jotka erottivat arjen ja juhlan toisistaan.
Laskiainen päätti nuuttina alkaneet härkäviikot, ja se oli Suomessakin katolisella ajalla kevätpaaston alkamispäivä.
– Se merkitsee sanansa mukaisesti paastoon laskeutumista. Katolinen paasto kesti kaikkiaan 40 päivää, ja sitä noudatettiin 600-luvulta lähtien aina uskonpuhdistukseen asti. Vuotuisessa ajankierrossa laskiaisen ajankohta määräytyi pääsiäisestä eli paastosta pääsyn juhlasta.
Paasto tarkoitti lihapaastoa, joka alkoi laskiaistiistain jälkeisenä tuhkakeskiviikkona. Paaston aikana syötiin kalaa ja leipää. Jotta paaston aika olisi kestetty hyvin, syötiin jo paastoa edeltävinä päivinä runsaasti sekä liha- ja veriruokia että lettuja. Rasvaisia ruokia olivat rokat ja keitot, ja niitä keitettiin siansorkista ja herneistä.
Laskiaispulla tuli Saksasta
Laskiaispullan syöminen alkoi vasta 1700-luvulla. Leivonnaisen alkujuuria voi hakea Saksasta, josta se levisi Tukholmassa eläneen keittokirjailijan välityksellä Suomeen. Pulla omaksuttiin aluksi Helsingin konditorioihin ja lopulta kartanoiden välityksellä tavallisiin koteihin. Laskiaispullaa paistettiin kirjasta saadun reseptin mukaan aluksi mantelinmakuisena ja myöhemmin myös hillotäytteisenä.
Laskiaisruokailuun liittyi paaston lisäksi muitakin ohjeita ja sääntöjä. Pöytä piti jättää korjaamatta,
ettei viljaan tulisi rikkaruohoja tai tyttäret jäisi vanhoiksi piioiksi. Voita tuli syödä runsaasti, jotta hiukset kasvaisivat hienoiksi. Ja jos laskiaisena leipoi, kasvoivat nauriit pellolla hyvin. Kiellot keskittyivät arkisiin työaskareisiin ja muihin talon töihin.
– Laskiaisen asemaa tai sen merkitystä osana juhlakulttuuriamme voi tulkita helposti kovin vähäiseksi. Niin sanottuna välipyhänä se on osin jäänyt nykyisten kirkollisten juhlapyhiemme pääsiäisen, juhannuksen ja joulun varjoon. Toisaalta se on ollut yksi virstanpylväs vuotuisessa ajankierrossamme, yhtä merkityksellinen kuin mikä muu juhla tahansa, Aila Nieminen muistutti.
Ari-Pekka Pelkonen johdatti juhlan osallistujat piirileikkeihin.
Kaisu Mokkila loukon ääressä pellavaa työstämässä.
Kirsti Hopponen tapasi näytellä ja tanhuta nuorena likkana.
Pellavan kehrääminen oli uusi kokemus Jaana Karille.
Aila Nieminen kertoi laskiaisperinteistä.
Viimeisimmät kommentit