Meppiehdokas Jari Anderssonista EU:ssa keskitytään liikaa lillukanvarsiin

8Jari Andersson 2

Jari Anderssonin mielestä vientiä pitäisi edistää EU-lainsäädännöllä. Taustalla kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman.

EU:n päätöksenteossa on menty Jari Anderssonin mielestä osittain väärille raiteille. Unionin pitäisi keskittyä isoihin asioihin ja jättää pienemmät kansallisesti päätettäviksi.

Sastamalassa asuva Andersson sekä kokoomuksen pirkanmaalaiset kansanedustajat olivat 15. helmikuuta tavattavissa Toijalassa Varmiolan kahvilassa.

– Kokonaishallintaan liittymättömät asiat pitäisi EU:ssa jättää kansallisesti päätettäviksi. Suomessa on valtavasti metsää, mutta joudumme silti maksamaan veroa, jos metsää kaadetaan vaikka asuinalueen tieltä. Myöskään pedoista ei pitäisi säätää EU:n tasolla, sillä me itse tiedämme petotilanteemme parhaiten, Andersson sanoo.

Hänen mielestään EU:n pitäisi säätää vähemmän mutta paremmin. Vientiä pitäisi saada edistettyä niin Suomen kuin koko EU:nkin osalta.

– Vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa tarkoittaisi miljoonia uusia työpaikkoja.

Yhteinen standardointi esimerkiksi elintarvikeasioissa edesauttaisi vientiä. Kun tuotemerkinnöissä on yhtenäiset säännöt, on kaupankäynti eri maiden välillä helpompaa. Yritysten menoja ei pitäisi lisätä laeilla enää yhtään, sillä se on pois tuotekehityksestä.

EU:lla olisi Anderssonin mielestä myös paljon mahdollisuuksia edistää rajaturvallisuutta sekä torjua rikoksia ja ihmiskauppaa. Hän haluaa meppinä olla vaikuttamassa näihin asioihin.

Mielensä pahoittajien luvattu maa

On ollut puhetta siitä, pitäisikö Euroopan unionista muodostaa liittovaltio. Jari Anderssonin mielestä nykyinen järjestelmä on toimiva, eikä hän lähtisi muuttamaan sitä.

Hänen mielestään EU on toiminut oikein kriisivaltioiden kuten Kreikan auttamisen suhteen.

– Jos yksi maa olisi päästetty romahtamaan, olisi tullut dominoefekti. Suomenkin asiat olisivat nyt huonommin.

Julkisuudessa on jo pitkään ollut esillä homoseksuaalien oikeudet.

– Jokaisella pitää olla samat oikeudet esimerkiksi perimisasioissa. Mutta tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyy kirkon määritelmä avioliitosta. Laki pitää säätää niin, että se ei loukkaa kenenkään uskonnollista käsitystä.

Onko olemassa ihmisoikeus olla loukkaantumatta?

Kysymys saa Jari Anderssonin mietteliääksi, ehkä hiukan hämilleenkin.

– Suomi on mielensä pahoittajien luvattu maa. On kasvatuksellinen asia, että ihmiset opetetaan sietämään ja kunnioittamaan muita, vaikka ei itse hyväksyisikään heidän tapaansa elää.

EU:ssa voitaisiin Anderssonin mielestä säätää, että kouluissa opetettaisiin tasapuolisesti kaikkia uskontoja. Teemoina olisivat etiikka ja filosofia sekä maailman eri uskonnot. Tunnustuksellinen opetus jätettäisiin kotien ja kirkon vastuulle.

Taas kantelu rehtorista

Rehtori Jari Andersson on saanut mediassa tittelin kurirehtori. Hän on saanut apulaisoikeusasiamieheltä nuhtelut siitä, että hän laittoi tupakoinnista kiinni jääneet oppilaat jälki-istunnon sijaan tekemään tutkielman tupakoinnin haitoista.

Hän on myös puuttunut koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen, mitä ei olisi saanut tehdä. Koulun toimivalta ei ulotu koulumatkoille.

Tosin tämän vuoden alusta koulu on voinut puuttua myös koulumatkoilla tapahtuvaan kiusaamiseen.

– Tämän vuoden alussa lakiin tuli koulurauhapaketti, joka antaa opettajille entistä laajemmat oikeudet puuttua kiusaamiseen. Kaikki aikaisemmin käyttämäni keinot ovat nyt laissa sallittuja. Lain voimaantulo kieltämättä lämmitti sydäntäni, Andersson myhäilee.

Sylvään koulussa Sastamalassa puututaan koulukiusaamiseen heti. Yleinen palaute kurirehtorin periaatteista on ollut Anderssonin mukaan kiittelevää. Opettajat sekä oppilaat ja näiden vanhemmat arvostavat sitä, että koulussa on työrauha.

Anderssonista on silti jälleen tehty kantelu.

– Kantelijan mielestä meillä puututaan kiusaamiseen liian tehokkaasti. Selvitämme asiat ja kirjaamme tapahtuneen ylös. Kantelija haluaa selvittää, pidämmekö laitonta rekisteriä, kun säilytämme paperit.

8Jari Andersson 1

Jari Anderssonin mielestä vientiä pitäisi edistää EU-lainsäädännöllä. Taustalla kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pauli Kiuru haluaa keskustelua puolustuspolitiikasta

8Jari Andersson 3

Pauli Kiuru on tehnyt eduskunnalle keskustelualoitteen Suomen puolustuspolitiikasta.

Valkeakoskelainen kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru on jättänyt eduskunnalle keskustelualoitteen puolustuspolitiikasta. Puolustusvaliokunnan 17:stä jäsenestä aloitteen on allekirjoittanut 15.

Suomen puolustuspoliittinen ympäristö on Kiurun mukaan muuttunut viimeisen vuoden aikana haasteellisemmaksi ja vaikeammin ennustettavaksi. Ajankohtaiskeskustelu eduskunnassa on hänen mielestään tarpeen.

– Runsas vuosi sitten käydyn Suomen turvallisuutta ja puolustuspolitiikkaa koskevan selonteon jälkeen toimintaympäristössä on tapahtunut niin suuria muutoksia, että keskustelua on jatkettava.

Kiuru mainitsee esimerkkeinä Nato-keskustelun sekä kyberturvallisuuden.

Pauli Kiuru on myös ottanut kantaa aluelennonjohdon siirtämisestä Tampereelta Helsinki-Vantaalle. Nykyisin lennonvarmistusvastuu jakaantuu aluelennonjohdolle ja Helsingin lähestymislennonjohdolle. Ne voivat poikkeustilanteissa siirtää tehtäviä toisilleen välittömästi.

Mikäli Finavian suunnitelmat toteutuvat, johtoyksiköt toimisivat samoissa tiloissa Helsinki-Vantaalla. Tämä on Kiurun mukaan turvallisuusriski.

Siirtoa on perusteltu taloudellisilla syillä.

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?