Uusi vuosi käynnistyi Savikoskella musiikin merkeissä

Petri Rantee ja Taru Koponen ovat Savikoski Caravanin uusia yrittäjiä.
Petri Rantee ja Taru Koponen ovat Savikoski Caravanin uusia yrittäjiä.

Vuosi vaihtui Savikoski Caravan -alueella iloisissa ja musiikintäyteisissä merkeissä. Lumijärven rannalla sijaitsevan alueen ravintolassa musisoi ja laittoi tanssijalat vipattamaan duona esiintynyt Tinon bändi.

Marjaana Tamminen Tampereelta tulee Savikoskelle lähes joka viikonloppu. Hänellä on ollut alueella vaunupaikka jo vuodesta 1992 lähtien. Tamminen toivoo tästä vuodesta edellistä parempaa, mutta uuden vuoden lupauksia hän ei harrasta.

Valkeakoskelainen Tuula Nikkilä sekä Helsingissä asuva Karita Häkkinen ovat ystävyksiä, jotka ovat tavanneet Savikoski Caravanilla. Kummallakin on siellä vaunupaikka.

– Toivomme, että työttömille löytyisi paremmin töitä. Pääministeri saa meiltä miinusta asioiden hoitamisesta, naiset lähettävät terveisensä eduskuntaan.

Paikallisväriä edustaa Kylmäkoskella asuva Anita Ruuskanen. Hän sanoo asioidensa olevan hyvin ja toivoo, että tilanne jatkuu samanlaisena myös tulevina vuosina. Myös hän on Savikosken vakikävijä asuntovaunuineen.

Artisti Tino on hänkin tuttu näky esiintyjänä Savikoskella. Tampereella asuva mies kehuu paikkaa mukavaksi tulla musisoimaan mutta harmittelee, että alue on tuntematon monille.

Tino aloitti keikkailun voitettuaan Iskelmämestari-laulukilpailun vuonna 1999. Hän soittaa bändeineen ikivihreitä iskelmiä, 1950–60-luvun rockia sekä kansainvälisiä klassikoita. Savikoskella listalla oli muun muassa Elviksen ja Beatlesin musiikkia.

Uutuutena vuokravaunuja ja -mökkejä

Savikoski Caravanilla aloittivat elokuussa uusina yrittäjinä Petri Rantee ja Taru Koponen. Heidän myötään alueella puhaltaa jo uusia tuulia. Rakenteilla on kolme vuokramökkiä, jotka valmistuvat kevään aikana. Savikoskella on myös kaksi vuokravaunua, joissa voi majoittua vaikka vain yhden yön ajan.

– Monilla on tuttuja, joilla on vaunu täällä. On toivottu, että myös vaunuttomat voisivat majoittua täällä muutenkin kuin teltassa. Vastaamme kysyntään näillä järjestelyillä, Rantee kertoo vuokravaunuja esitellessään.

Yrittäjäpariskunta tekee yhteistyötä Kylmäkosken Veikkojen kanssa. Veikkojen ladut lähtevät ihan likeltä, eikä frisbeegolfradallekaan ole kuin kahden kilometrin matka.

Rantee ja Koponen ovat pitkän linjan karavaanareita itsekin ja pitäneet vaunua Savikoskella. Tilaisuus ryhtyä pitämään paikkaa houkutti.

Vipinää talvellakin

Kumpaisellakin on silti myös oma päivätyö. Petri Rantee asuu edelleen Klaukkalassa, sillä hän käy töissä Helsingissä. Puoliso muutti Savikoskelle caravanalueelle ja pyörittää sieltä käsin omaa siivousyritystään.

Kumpikin myöntää, että uusien töiden myötä ei ole tullut vapaa-ajan ongelmia. Tampereelta maaseudun rauhaan muuttanut Koponen sanoo, että on vaatinut hiukan opettelua asua niin maalla.

Alueella on noin 170 sähköistettyä vaunupaikkaa. Tapahtumia on ympäri vuoden. Rantasauna Lumijärven rannalla lämpiää kesäisin joka päivä ja talvisin viikonloppuisin. Myös pub on avoinna talvikauden viikonloppuina.

Savikoski Caravan ei siis hiljene talvellakaan. Monen vaunun ikkunoihin ja ovenpieliin on ripustettu jouluvaloja. Vuoden vaihtumisen kruunasi puoliltaöin järjestetty ilotulitus.

 

1 uusi vuosi 8
Raketteja paukuteltiin ensin lapsia ajatellen yhdeksältä illalla ja sitten vuoden vaihtuessa puoliltaöin.
1 uusi vuosi 7
Raketteja paukuteltiin ensin lapsia ajatellen yhdeksältä illalla ja sitten vuoden vaihtuessa puoliltaöin.
1 uusi vuosi 6
Raketteja paukuteltiin ensin lapsia ajatellen yhdeksältä illalla ja sitten vuoden vaihtuessa puoliltaöin.
1 uusi vuosi 5
Vaunuja voi vuokrata vaikka vain yhdeksi yöksi.
1 uusi vuosi 4
Tinon (vas.) bändi esiintyi duona. Mukana oli tällä kertaa Sepe Perttu.
1 uusi vuosi 2
Petri Ranteella ja Taru Koposella riitti touhua uutena vuotena.
1uusi vuosi 3
Karita Häkkinen (vas.) ja Tuula Nikkilä ystävystyivät Savikoskella.