Valkeakoskelaiset surevat yhä Löövin perheen muuttoa Toijalaan

Ihmiset tekevät kotipaikan

 

Pekka Löövin sormet löysivät pianosta ensimmäisenä Mikko Alatalon kappaleen Viivy vielä hetki. Löövit ovat viipyneet Toijalassa kymmenen vuotta, vaikka alku oudossa kaupungissa oli Erika-äidin mukaan rankkaa aikaa. Eero-poika olisi halunnut 1-vuotiaana muuttaa Valkeakoskelle tai Amerikkaan, mutta vuonna 2005 syntyneen Ellin kanssa vanhemmat kiersivät perhekahviloita jo toiseen kertaan.

Pekka Löövin sormet löysivät pianosta ensimmäisenä Mikko Alatalon kappaleen Viivy vielä hetki. Löövit ovat viipyneet Toijalassa kymmenen vuotta, vaikka alku oudossa kaupungissa oli Erika-äidin mukaan rankkaa aikaa. Eero-poika olisi halunnut 1-vuotiaana muuttaa Valkeakoskelle tai Amerikkaan, mutta vuonna 2005 syntyneen Ellin kanssa vanhemmat kiersivät perhekahviloita jo toiseen kertaan.

Erika ja Pekka Löövi alkoivat seurustella 16- ja 15-vuotiaina ollessaan kumpikin Valkeakosken SPR:n nuorisotoiminnassa. Lukion jälkeen nuoripari selvitti, missä yliopistossa voi opiskella sekä kauppatieteitä että musiikinopettajaksi. Jyväskylä kutsui.

Jyväskylästä Erika muutti Helsinkiin vuonna 2000 saatuaan töitä tilintarkastajana. Pekka seurasi perässä 2001.

– Yksi vanha tuttu soitti ja pyysi Töölön yhteiskouluun, vaikka olin sanonut Pekalle, että ei sinua kukaan kotoa töihin soita, Erika nauraa.

Koti löytyi Pihlajamäestä ja elämä maistui.

– Oli mukavaa asua kahdestaan Helsingissä. Oli paljon kavereita ja paljon kulttuurijuttuja. Mutta kaupassa käymiseen meni helposti tunti.

Eero-esikoinen ehti syntyä Helsingissä vuonna 2002, mutta sitten Löövit alkoivat pohtia muuttoa väljemmille vesille. Perheen pienokaista uhkasi myös Stadin slangi tai ainakin pihlajamäkeläinen versio siitä.

– Sanoin Pekalle, että ajattele, Eerokin alkaa puhua tätä murretta, Erika kertoo.

Uutta kotipaikkaa pohdittiin tarkkaan, ja suunnaksi otettiin Pirkanmaa. Kahdessa työpaikkahaussa Pekka jäi kakkossijalle, mutta Toijalassa tärppäsi. Pekka vastasi, että kaipa hän ottaa yhteiskoulun ja lukion viran vastaan.

– Valkeakoskelaiselle musiikinopettajan virka Toijalassa oli tiukka paikka, mutta siitä lähdettiin, että Pekan pitää saada työpaikka. Teimme plus- ja miinuslistan Toijalasta ja mietimme sitäkin, että muuttaisimme Valkeakoskelle, Erika kertoo.

Juuret kasvoivat kymmenessä vuodessa

Eero Löövi olisi kertomansa mukaan halunnut 1-vuotiaana muuttaa Valkeakoskelle tai Amerikkaan. Amerikassa olisi tietysti vaikka mitä, ja Valkeakoskelle vetivät mummot ja papat ja vanhempien sisarukset. Perheen tie vei kuitenkin Toijalaan, eikä Erika muistele alkua lämmöllä.

– Ensimmäinen puoli vuotta oli rankkaa. Istuin Eeron kanssa yksin hiekkalaatikolla, eikä missään leikkikentillä ollut ketään. Pekalla oli töissä heti sellaisia haasteita, mitä vanhassa työpaikassa ei ollut.

Aluksi tuntui, että kaikilla on jo kaverit, mutta pikku hiljaa Löövit löysivät MLL:n perhekahvilasta ja muista tapaamispaikoista ne ihmiset, jotka ovat samanlaisia kuin he. Junantuomia.

– Kaikilla oli samanikäiset lapset kuin Eero. Ne kaverit ovat kaikki sieltä perhekahviloista, Pekka sanoo.

Tänä vuonna koko porukalla tuli täyteen kymmenen vuotta toijalalaisuutta ja sittemmin myös akaalaisuutta. Siinä ajassa juuret ovat kasvaneet radan varteen.

– Silloin oli itsellä kauhea tarve löytää kavereita. Nyt tuntuu, että itsellä on jo ne kaverit, joita tarvitsee, Erika miettii.

Virta tuo edelleen Akaaseen myös valkeakoskelaisia, sillä Pekan siskon perhe muuttaa heti vuodenvaihteen jälkeen Toijalan Uuteenkylään. Etenkin Pekalla on edelleen paljon kavereita Valkeakoskella, mutta joillekin henkinen moottoritie on liian leveä tai Vanaja liian syvä.

– Kyllähän me edelleen kuulemme tutuilta ja sukulaisilta, kuinka surullista on, että asumme Toijalassa, Erika kertoo.

Toijalan Mieskuorossa on mahtavia äijiä

Löövit ovat Toijalassa asuneet rivitalossa Hauenkuonon Lahdensuuntiellä, kerrostalossa ydinkeskustan Mustanportintiellä ja vuodesta 2010 omassa talossa Kivimetsässä, Sontulantien ja Hietastentien kulmassa.

Elämänrytmi on edennyt samaan tahtiin kymmenen vuoden takaisten uusien tuttavuuksien kanssa. Löövien tytär Elli syntyi vuonna 2005, helteisenä heinäkuun päivänä, jona Eero muistaa ihmetelleensä, mihin iskä ja äiti lähtivät.

– Ellin kanssa menimme kaikkiin samoihin perhekahviloihin, missä Eerokin oli ollut. Ja yllättäen siellä oli kaikki samat ihmiset, Erika ja Pekka sanovat.

Synnyinjuuriltaan valkeakoskelais-helsinkiläis-toijalalainen Löövin perhe viihtyy Akaassa. Nykyään sekä Erikan että Pekan työpaikat ovat kotikaupungissa, ja lasten koulu ja harrastukset ovat lähellä.

Synnyinjuuriltaan valkeakoskelais-helsinkiläis-toijalalainen Löövin perhe viihtyy Akaassa. Nykyään sekä Erikan että Pekan työpaikat ovat kotikaupungissa, ja lasten koulu ja harrastukset ovat lähellä.

Toijalaan kotiutumisen aikajanalla tärkeitä pisteitä ovat Erikan mukaan se, kun Valkeakosken Sanomat vaihtui Akaan Seutuun ja se, kun kaupassa alkoi törmätä tuttuihin ihmisiin. Yhtäkkiä kauppareissuun meneekin taas yhtä kauan kuin Helsingissä, eikä syynä ole välimatka tai ruuhka.

– Iskä sanoi kerran, että se menee pikakauppaan, ja se jäi jo mennessä ovelle kiinni Janne Raappanan kanssa, Eero kertoo.

Erikan mukaan koko perheen tuttavapiiri laajeni kerralla ja myönteisesti, kun Pekka ryhtyi johtamaan Toijalan Mieskuoroa.

– Se niiden kuoroveljeys on niin hienoa. Mahtavia äijiä. He auttavat aina toisiaan, ja ovat auttaneet meitäkin monessa asiassa.

Mieskuoron kautta löytyi myös linkki, jonka ansiosta Löövit asuvat nykyisellä tontilla nykyisessä talossaan.

– Meillä oli kuoron konserttikaronkka, ja harmittelin, kun eräästä talosta tekemämme tarjous ei mennyt läpi. Joku sanoi, että hö, mikset ota Jarilta taloa. Onni oli myös se, että Jari sanoi karonkassa, että hänellä on tällaisia ja tällaisia tontteja. Tämä oli yksi niistä, ja olimme tosi iloisia tästä paikasta, Pekka kertoo.

Globaali työpaikka läheltä kotia

Kun Löövit muuttivat Toijalaan, Erika ei uskonut, että kotikaupungista löytyisi hänelle töitä. Seitsemän vuoden ajan juna veikin päivittäin Tampereelle ja tarjosi omat mahdollisuutensa uusiin tuttavuuksiin.

Viime tammikuusta asti Erika on vastannut Elematicin controllerina emoyhtiön ja yhden tytäryhtiön kirjanpidosta ja tilinpäätöksistä. Viiden minuutin työmatka on luksusta, ja työpaikka globaalin yrityksen akaalaisessa pääkonttorissa on miellyttänyt.

– Jo ensimmäisessä työhaastattelussa Elematicilla tuli semmoinen tunne, että tämähän olisi tosi sopivankokoinen ja mukava firma. Se siellä on yllättänyt, että Elematicilla on niin vähän toijalalaisia töissä. Monet ovat Tampereelta tai Tampereen seudulta.

Erika tuli Elematicille UPM:ltä. Metsäteollisuus on nyt täysin eri tilanteessa kuin vuosituhannen alussa Löövien pohtiessa tulevia työpaikkojaan. Saati sitten 1980-luvulla.

– Paperikoneita on suljettu ja kaikkea keskitetty. Kyllähän Valkeakoskikin on aika erilainen paikka kuin meidän lapsuudessamme, Erika toteaa.

Toijalasta Pekka sanoo miettineensä monesti, että se on jännänkokoinen paikka.

– Helsinkiläisille tämä on landella, ja mekin asumme rauhallisella paikalla, mutta rautatieasemalle on vain 900 metriä. Tämä ei ole maalaispaikkakunta vaan pikkukaupunki, Pekka sanoo edeten pohdintaan akaalaisuudesta.

– Kaikki toijalalaiset tuntevat toisensa, samoin viialalaiset. Kaikki akaalaiset eivät tunne toisiaan, mutta eipä tunne valkeakoskelaisetkaan.

Eikä sillä taida lopulta olla väliä, missä ja minkä kyltin alla asutaan.

– Kyllä tosiasia on, että kotipaikan tekevät ihmiset. En ajattele, että Toijalan ilmastossa on jotakin, Erika sanoo.

Itäinen naapuri ei ole henkisesti kaukana

Akaa esitti marraskuussa valtion pyynnöstä selvitystä kuntaliitoksesta Valkeakosken ja Urjalan kanssa. Löövien perheellä ei ymmärrettävästi ole henkistä etäisyyttä Valkeakosken suuntaan, koska he käyvät siellä joka tapauksessa isovanhempien luona ja harrastuksissa. Eeron mukaan liitos ei tuntuisi missään, mutta hän halusikin Koskiin jo yksivuotiaana.

– Veronmaksajana tuntuu järkevältä, että hallintoa yhdistettäisiin, mutta en tiedä, miten se meidän arkiseen elämäämme vaikuttaisi, Erika sanoo.

Pekka saattaisi Akaan kaupungin työntekijänä saada muuta perhettä isomman siivun liitoksen tuomista muutoksista, mutta hänkin puntaroi asiaa neutraalisti.

– Kun Viiala ja Toijala ja myöhemmin Kylmäkoski yhdistyivät, ajattelin, että se tuntuu maantieteellisesti mahdottomalta. Mutta ei enää. On siinä omat ongelmansa, että urbaanimpi ja kompaktimpi kaupunki liittyisi isompaan alueeseen, mutta minusta Valkeakosken ja Akaan liitto ei kuulosta vieraalta.

Henkisenä asiana kunta menettää Pekan mielestään koko ajan merkitystään. Palvelujen keskittäminen taas on luonnollinen osa kuntaliitoksia.

– Etu kuntien yhdistymisessä tulee siitä, että luovutaan jostain. Ihmisten pitäisi varmaan miettiä, mistä voi luopua. Esimerkiksi kirjastoasiassa on totuttu hyvälle, mutta minä olisin valmis käymään Viialassa.

Akaan lukio on Pekan mielestä hyvä esimerkki onnistuneesta toiminnan keskittämisestä.

– On ollut hienoa, että kursseilla on viialalaisia ja toijalalaisia nuoria, jotka tutustuvat. Se on todellista yhdessä tekemistä. Kyllä Akaan lukiossa on houkuttelevuutta viialalaisillekin. Tämä on fyysisesti ja henkisesti lyhyt matka.

Mieskuoro aloittaa joulun

Löövin perheen joulu alkaa vuosittain siitä, kun mieskuoro saapuu kylään ja laulamaan pari päivää ennen aattoa. Aatonaattona perhe käy haudoilla ja vie kummilapsille lahjat, ja aattona Kivimäkeen kokoontuu kolmatta kertaa sukulaisia viettämään yhteistä joulua.

Pekan tervalepästä määrämittaisena tekemän pöydän ääreen mahtuu isompikin porukka Erikan laittamalle jouluaterialle.

– Rouva tykkää laittaa ruokaa, ja herra siivoaa, vaikka ei niin tykkääkään, Löövit kuvailevat työnjakoa.

Joulusaunassa tietysti käydään, ja muutakin ohjelmaa saattaa aattoiltana olla.

– En tiedä tuleeko pukki tänä vuonna. Riippuu kuinka kilttejä lapset ovat olleet, Pekka puntaroi.86Löövit3

Synnyinjuuriltaan valkeakoskelais-helsinkiläis-toijalalainen Löövin perhe viihtyy Akaassa. Nykyään sekä Erikan että Pekan työpaikat ovat kotikaupungissa, ja lasten koulu ja harrastukset ovat lähellä.

Pojasta polvi paranee

Eero ja Elli Löövi käyvät Arvo Ylpön koulua, jossa opettajat ovat heidän mukaansa musiikki-ihmisiä ja muutenkin kivoja. Eerolla on kuitenkin olosuhteisiin liittyviä toiveita.

– Se on epäreilua, että Pappilan koululle kaupunki tarjoaa maustepöydän. Eikä meillä ole pihallakaan kuin soraa ja asfalttia.

Elli soittaa vapaa-aikanaan pianoa ja viulua ja Eero kitaraa. Eerolla on kavereiden kanssa bändikin, punkahtava Palovaroitin, joka soittaa vain Eeron tekemiä biisejä. Niitä syntyy noin yksi vuodessa, mutta tulevaisuudessa poika aikoo tehdä sen, mitä isä ei tehnyt.

– Iskä ei tahtonut rokkitähdeksi, mutta mä olen suunnitellut, että meidän bändille tehdään paitoja, missä on etupuolella nimi ja takana kiertuepaikkakunnat. Bändin nimi pitäisi kyllä vaihtaa. Stone Men and One Girl olisi aika hyvä. Tai Pätsimiehet ja yksi tyttö, Eero pohtii Kivimäki- ja Pätsiniemi-johdannaisia.

Äiti kuitenkin kehottaa etenemään demokratian tietä.

– Se on kyllä noloa, jos pojat lukee lehdestä, että sä mietit uutta nimeä.

Bändin rinnalla Eero on tehnyt myös soolouraa, jolla voi itse päättää kaikesta.

– Minulta tilattiin koulun pikkujouluihin biisi. Muuten en olisi tehnyt sitä, Eero kertoo viimeaikojen keikkakuulumisia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?