”Tytöt! Tulkaahan tänne! Minä tarvitsen teidän apuanne keittiössä!” huutelee äiti tytöille.
”Missä te olette?” jatkaa äiti huuteluaan.
”Me ollaan yläkerrassa leikkimässä! Onko ihan pakko tulla heti?”, vastaa Henni.
”Tulkaa nyt vain heti. Te voitte jatkaa leikkiänne sitten myöhemmin”, äiti pyytää.
”No höh, ei ole yhtään kivaa lopettaa vielä leikkiä”, mutisee Hetti, mutta Henni on jo menossa ja sanoo:
”Mennään nyt, kun äiti tarvitsee apua. Jatketaan tätä sitten myöhemmin.” Tytöt tömistelevät alakertaan rappusia. Kisukin on lähtenyt saman tien liikkeelle tyttöjen kanssa, sillä se haluaa tietää, millaista apua äiti tarvitsee.
Alakerrassa äiti odottaa tyttöjä kädessään tyhjä ämpäri.
”Hakekaapas tähän ämpäriin kellarista perunoita. Kerron mitä sitten teette”, äiti kertoo.
Tytöt laittavat saapikkaat jalkaansa ja takit päälleen. Henni ottaa ämpärin ja niin he lähtevät kellariin. Kellari sijaitsee talon takana talon alla. Kisu seuraa tyttöjä miettien ja toivoen, että Kotitonttu on piilossa eikä hänen kotiovensa erotu seinästä. Henni vetää kellarin raskaan oven auki ja laittaa valot päälle. Heitä vastaan tulvahtaa kellarintuoksu. Siinä tuoksuu yhtä aikaa multa, maa ja perunat. Kisu ehtii juuri huomata, että Kotitonttu sai vedettyä ovensa kiinni ennen kuin tytöt astuivat sisään ovesta. Henni avaa seuraavan oven ja vielä yksi ovi on avattava ja sitten he vasta ovat varsinaisessa kellarissa. Hetti alkaa heti poimia laarista perunoita ämpäriin.
”Älä Hetti visko niitä perunoita. Ei meillä mikään hoppu ole”, opastaa Henni Hettiä.
”No ei olekaan, mutta minä en tykkää olla täällä kellarissa. Minua vähän pelottaa”, sanoo Hetti hiljaa.
”Ei täällä ole mitään pelättävää”, toteaa Henni ja ottaa ämpärin, joka on täyttynyt ennätysvauhtia.
”Mennään jo, minusta tuntuu kuin täällä olisi muitakin kuin me ja Kisu”, hoputtaa Hetti.
”Mennään, mennään! Laitetaan vaan ovet kunnolla kiinni ja muistetaan sammuttaa valot”, rauhoittelee Henni Hettiä.
Henni ojentaa äidille täyden perunaämpärin ja kysyy:
”Mitenkä me vielä voidaan auttaa sinua?”
”Nyt te voitte pestä nuo perunat ja sitten kuoritte ne. Teille varmaan maistuisi perunamuusi ja kastike, vai mitä. Minä alan tehdä kastiketta samalla, kun te kuoritte perunoita”, kertoo äiti.
Tytöt pesevät perunat ja istahtavat molemmat keittiöjakkaroille ja alkavat kuoria perunoita. Kisu istahtaa kolmannelle jakkaralle tarkkailemaan tyttöjen touhua.
”Tiedättekö mitä? Te olettekin nyt perunateatterissa! Pappa on joskus sanonut, että mummu laittaa hänetkin välillä perunateatteriin”, naurahtaa Kisu.
”Joo, nämä perunathan juttelee meille. Tuokin yksi meni heti piiloon, kun se ei halunnut tulla vielä kuorituksi ja huuteli minulle, etpäs löydäkään minua!”, hassuttelee Hetti ja on etsivinään piilossa olevaa perunaa.
Isä on juuri saapunut kotiin ja halaa ja suukottaa äitiä. Hän silittää Kisua ja antaa suukot tytöille. Naurahtaen hän sanoo:
”Täällähän on perunateatteri menossa! Saanko minäkin osallistua?”
”Saat, mutta varo, sillä nämä perunat ovat aika vikkeliä ja leikkivät piilosta!”, sanoo Henni onnellisena siitä, että isä on tullut auttamaan heitä. Henni ja Hetti tietävät, että isä on heti leikissä mukana. Hassun hauskan perunateatterin jälkeen menee tovi ja sitten he pääsevät kaikki syömään. Kisulla on tarkkailijan työt ottaneet niin koville, että se on käpertynyt sohvan nurkkaan lepäämään.
Ruoan jälkeen äiti ja isä siivoavat pöydän ja juttelevat samalla päivän tapahtumista. Isä kertoo äidille tuttavastaan.
”Minä en oikein tiedä, onko hän lintu vai kala”, toteaa isä äidille. Tytöt katsahtavat toisiaan hämmästyneinä ja Hetti ehtiikin heti kysymään:
”Isä, miten niin lintu vai kala? Eikös hän ole sinun tuttusi eli ihminen?”
”Kyllä, kyllä! Ihminenhän hän on, mutta en oikein aina tiedä millainen hän pohjimmiltaan on. Silloin tulee käytettyä sellaista sanontaa, että onko ihminen lintu vai kala”, koittaa isä selventää Hetille.
”En nyt ihan ymmärtänyt, mutta ehkä minä sitten joskus ymmärrän”, vastaa Hetti.
Tyttöjen mielestä ruoka maistui erinomaisen hyvältä, varsinkin kun olivat itse saaneet osallistua sen valmistamiseen. He ovat nyt virtaa täynnä, koska juuri söivät vatsansa täyteen maittavaa ruokaa. Tytöt lähtevät juoksujalkaa kohti rappusia ja tömistelevät yläkertaan. Kisu havahtuu ja hölköttelee heidän peräänsä. Kisu kuulee takaansa pienten askeleiden ääniä ja hengästynyt ääni huudahtaa hänelle:
”Odota minua, minäkin tulen mukaan!” Kisu kääntyy katsomaan taakseen ja sieltähän kipittää hänen hyvä ystävänsä Hiirulainen. Kisu odottaa häntä ja niin he menevät yhtä matkaa tyttöjen luo. Tytöt eivät olekaan leikkimässä, vaan he istuvat lattialla ja tutkivat vanhalta näyttävää kirjaa. Kisu istuutuu Hennin viereen ja Hiirulainen kiipeää Hetin olkapäälle katsomaan, mitä tytöt kirjassa näkevät. Se ei olekaan tavallinen kirja, vaan se on valokuva-albumi. Valokuvissa on Hennin ja Hetin äidistä kuvia lapsena. Äiti näyttää aivan Henniltä noissa kuvissa. Kisukin ihmettelee tuota, että he ovat niin samannäköisiä. Hetti se vasta hämillään onkin katsoessaan välillä kuvaa ja välillä Henniä.
”Miten kummassa sinä olet tuossa papan kanssa, mutta kuitenkaan et ole?”
”Tuon tytön täytyy olla äiti. Pappahan on aina sanonut, että minä muistutan äitiä. Ja nyt minäkin huomaan sen”, toteaa Henni myös hämmentyneenä.
Kisu ja Hiirulainen ovat katselee toista valokuva-albumia, jossa on aivan uusia kuvia. Pappa on varmaan juuri ottanut tuon kuvan, jota Kisu kovasti tutkailee ja ihmettelee. Se ihmettelee sitä siksi, kun se ei heti osaa sanoa, mikä kuvassa on outoa. Valokuvassa ovat tytöt, Kisu, Musti Korppinen ja Terrakotta. Sitten hän katsoo kuvaa tarkemmin ja lähempää ja huomaa sen oudon jutun. Kisu löytää kuvasta vielä yhden hahmon, sillä puun takaa kurkistaa ilves.
”Katsokaa tätä kuvaa! Tuossa on selvästi ilves kurkistamassa puun takaa” sanoo Kisu innoissaan tytöille ja Hiirulaiselle. Henni ja Hetti katsovat myös kuvaa tarkemmin ja huomaavat myös ilveksen.
”Se näyttää aika ujolta ja vähän siltä kuin sitä pelottaisi”, sanoo Henni, johon Hetti kommentoi:
”Minusta se näyttä tosi yksinäiseltä ja surulliselta. Se olisi varmaan halunnut syödä silloin meidän kanssamme kalaa ja makkaraa.” Hiirulainen on samaa mieltä ja haluaa myös sanoa jotain.
”Minun mielestäni se haluaisi leikkiä teidän kanssanne. Sillä ei varmaan ole ketään kaveria. Se ei uskaltanut varmaan tulla esiin sieltä puun takaa. Minä olen varma, että se olisi halunnut tulla teidän luoksenne.”
Hennillä on aivan kyynel silmäkulmassaan sanoessaan:
”Kukaan ei saisi olla noin yksinäinen ja pelokas. Meidän täytyy tehdä asialle jotakin.” Kaikki he ovat asiasta samaa mieltä ja he päättävät auttaa ilvestä.
”Mennään huomenna jälleen tuolle hiihtolenkille ja pysähdytään nuotiopaikalle etsimään uutta ystäväämme. Toivottavasti se haluaa olla meidän ystävämme”, ehdottaa Hetti.
”Sovittu!”, he huudahtavat yhteen ääneen.
Hiihtolenkin varrella kaukana lammen takana kulkee pää painuksissa surullinen Iina Ilves. Se istahtaa nuotiopaikalle ja toivoo, että ne tytöt ja heidän ystävänsä tulisivat jälleen retkelle. Iina Ilves on tehnyt suuren päätöksen. Hän on päättänyt olla rohkea ja reipas ja tulla esiin. Hän aikoo esitellä itsensä ja haluaa tutustua tuohon mukavaan joukkioon lähemmin. Hän on kuullut, että ystävyys on upea asia ja siksi hän haluaa kokea sen itsekin.
Kommentointi on suljettu.