“Jouko on oikea Pelle Peloton, innostunut ja innovatiivinen”, kirjoitti Opettaja-lehti 30.4.2009 Viialan Keskustan koulun opettajasta Jouko Haatajasta. Marraskuun 15. päivä 2013 menetimme Joken, koulumme Pelle Pelottoman, äkilliseen sairaskohtaukseen.
“Tästä maksetaan vielä palkkaakin”, huikkasi hiihtoladulla Jokke kymmenisen vuotta sitten. Kevättalven auringon kanssa kilpaa hymyilevä Jokke oli elementissään: rakentamassa pujottelurataa ja hyppyriä yhdessä oppilaidensa kanssa. Ensimmäisiä opettajan sijaisuuksiani tehdessäni seurasin ihmeissään ja ihaillen entisen opettajani toimia.
Jokke oli lämmin, turvallinen ja rakastettu opettaja, jonka kanssa lapsen oli hyvä olla. Välituntisin Joken kainalossa oli aina oppilaita jonoksi asti. Tärkeintä opettajan työssä Jokelle oli juuri aito läsnäolo lasten arjessa. Jokke oli myös vaativa ja tiukka opettaja, jonka luokassa tuli noudattaa hyviä käytöstapoja ja ottaa muut huomioon: ruokaillessa tuli käyttää haarukkaa ja veistä, ja kiroaminen ei saanut kuulua sanavarastoon.
“Jos me ei heitä auteta, ei välttämättä kukaan muukaan”, tuumi Jokke nuorelle opettajaksi opiskelevalle sijaiselle. Oppilaat, joilla on vaikeuksia selvitä arjesta, olivat Jokelle erityisen tärkeitä. Heidän kasvuaan ja oppimistaan Jokke tuki mitä monipuolisimmin keinoin ja välinein, työtuntien ja työtehtävän vaatimusten lisäksi. Jokke ei syyttänyt lasta eikä vanhempia ongelmista, vaan keskittyi löytämään uusia toimintamalleja ja keinoja selvitä koulusta ja elämästä. Jouko oli tuki ja turva niin oppilaille kuin myös kodeille.
“Kaikki käy”, Jokella oli tapana todeta. Työnteko Joken kanssa oli helppoa, sillä työkavereitaan kohtaan Jokke oli avulias, ystävällinen ja iloinen. Jokke asetti aina lapset ja työkaverinsa omien etujensa edelle. Kokouksissa Jokke oli aktiivinen ja usein myös kriittinen, mutta ei koskaan oman etunsa ajaja, vaan oppilaiden puolia pitävä opettaja. “Täytyy muistaa miettiä tätä lasten kannalta”, ohjeisti Jouko usein meitä nuorempia kollegoitaan.
Joukon aloittaessa työuraansa Viialassa vuonna 1978 kutsu kävi erääseen kotiin ennen lukuvuoden alkua. Vanhemmat halusivat tavata uuden ja nuoren opettajan, jolle heillä oli aivan erityisiä ohjeita lapsensa opettamiseen. Oppilaalle tuli vanhempien mukaan tarjota ylimääräistä ja kiinnostavaa opiskeltavaa oppikirjojen lisäksi. Jokke noudatti heidän toivettaan koko työuransa läpi. Hän toi päivittäin luokkaan itse tekemiään tai hankkimiaan materiaaleja, joilla erilaiset oppijat saivat pelata, kokeilla ja tutkia yhdessä. Yli 30 vuotta myöhemmin hän tiivisti meille näkemyksensä: “Mitä enemmän oppilaiden vuoksi tekee, sitä enemmän oppilaat antavat takaisin”. Ja sen kyllä huomasi.
Keskustan koulun käytävillä kaikui viidellä vuosikymmenellä Joukon iloinen laulu ja vihellys. Vaikka nuo äänet ovat nyt käytäviltä vaienneet, soivat ne yhä satojen ihmisten sydämissä.
Joukoa ilolla, lämmöllä ja syvällä kunnioituksella muistaen,
Keskustan koulun oppilaiden ja henkilökunnan puolesta,
Vili Hämäläinen
