Kipakka narskahdus kuuluu, kun hiihtäjien sauvat iskeytyvät lumeen. Henni ja Hetti ovat lähteneet papan kanssa hiihtoretkelle. He olivat jo eilen illalla päättäneet lähteä retkelle. Äiti teki heille jokaiselle leivät evääksi ja pakkasi myös palat makkaraa jokaiselle. Juomaksi hän laittoi mehupullon ja termospulloon lämmintä kaakaota. Reput selässään hiihtäjät etenevät hiljakseen pienessä pakkassäässä. Reitti on heille tuttu, sillä he ovat käyneet hiihtämässä samaisen lenkin jo aiemminkin. Pappa pysähtyy hetkeksi sanoakseen tytöille:
”Minä voin hiihdellä jo reippaammin edeltä taukopaikallemme ja viritellä nuotion valmiiksi, niin pääsemme sitten heti paistamaan makkarat, kun te tulette sinne.”
Tytöille se sopii mainiosti, sillä he osaavat kyllä perille yksinkin ja he haluavat jututtaa matkanvarrella heidän ystäviään. Pappa lähtee hiihtämään rivakammin, ja kohta häntä ei näy enää. Papasta kuuluu vain ääni, sillä hän on alkanut lauleskella mennessään. Metsässä raikaa papan komea ääni, kun hän laulaa Ratiritirallaa. Tyttöjä hymyilyttää, koska pappa on heidän mielestään hassu mutta silti niin ihana.
Henni ja Hetti hiihtelevät hiljakseen, kunnes saapuvat Ison kuusen mutkaan. Ei ole vaikeata arvata, mistä mutka on saanut nimensä, sillä mutkassa seisoo mahtavankokoinen kuusi. Tytöt katselevat ihaillen puuta sen kohotessa valtavana ja korkeana kohti taivasta. Kuusen ympärysmitta on monta metriä. Viime kesänä Henni ja Hetti ystävineen koettivat yhdessä saada kätensä kuusen ympärille, mutta heidän kätensä eivät riittäneet. Yhtäkkiä heidän yläpuoleltaan lentää jokin ja se huutaa heille: ”Kraa! Mihinkäs te olette matkalla?”
Henni näkee jonkin mustan lentelevän kuusen yläpuolella. Hetken päästä hän jo erottaakin korpin kiertelevän ja kaartelevan alas heidän luokseen. Korppi istahtaa kivelle ja aukaisee suunsa:
”Niin, mihinkäs te tyttöset olette menossa?”
”Me olemme menossa nuotiopaikalle. Mihinkäs sinä olet menossa Musti Korppinen?”, kysyy Henni.
”Kraakuti kraak! Mihinkäs minä, tässä minä vain kaartelen ja kiertelen huvikseni ja lämpimikseni. Minulla on vapaapäivä ja nautiskelen lentämisen tuomasta vapaudesta”, vastaa Musti Korppinen ja jatkaa.
”Mutta voisin kyllä lähteä kanssanne nuotiopaikalle. Onko teillä evästä mukana? Ainakin Hennin repussa on jotain enemmänkin, kun se noin pullistelee. Mitä hyvää sinä kannat repussasi?”
”Ei minun repussani ole eväitä”, sanoo Henni, mutta Musti Korppinen ei usko asiaa ja jatkaa asian väittämistä:
”Anna kun minä edes kurkistan, mitä herkkuja siellä on.” Mutta lähestyessään reppua Musti perääntyykin yhtäkkiä ja huutaa:
”Kraakuti kraak! Mitä sinä siellä teet?”
”Minäkin olen retkellä. Minä en ole kenenkään evästä eikä minua voi syödä. Mutta jos eväitä kaipaat, niin ne ovat papan repussa”, vastaa Kisu, jonka pää on juuri tullut esiin Hennin repusta.
”Selvä juttu, minäpä lennähdänkin jo edeltä nuotiopaikalle papan seuraksi.” Ja niin Musti Korppinen on lehahtanut lentoon ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään.
Tytöt jatkavat matkaansa. Latu vie heidät lammen rantaan ja sielläpä onkin heidän hyvä ystävänsä Kerkko
Ketun poika Terrakotta. Terrakotta on pilkillä lammella ja hyräilee itsekseen. Hetti kiiruhtaa vauhdilla hänen luokseen ja kysyy hengästyneenä:
”Joko olet kala saanut paljon kettuja?”
”Häh? Mitä kettuja? Minähän olen itse kettu ja olen pilkillä siinä toivossa, että saisin kaloja enkä kettuja”, puuskahtaa Terrakotta. Hetti punastuu ja vastaa hänelle anteeksi pyydellen:
”Anteeksi, en tarkoittanut mitään pahaa. Koetin vain olla nopea ja kysyin sitten ihan hölmöjä.”
Henni on myös ehtinyt Hetin ja Terrakotan luokse ja tiedustelee ketulta heti:
”Oletkos saanut paljon kaloja, Terrakotta?”
”Muutama on ylös noussut, mutta aika pieni saalis tällä kertaa”, vastaa kettu hymyillen.
”Olette kuulemma hiihtoretkellä. Musti Korppinen jo kertoi minulle tuossa, kun hetki sitten lenteli ohitseni.
”Minäkin taidan lähteä mukaanne. Paistetaan sitten nuo saamani kalat nuotiolla papan kanssa. Jaetaan kalat kaikkien kesken”, ehdottaa Terrakotta, ja niin he jatkavat kaikki matkaa leiripaikkaa kohti.
Pappa on saanut valkean aikaan, ja nuotio on jo tovin roihunnut iloisesti. Pappa on istuskellut nuotiolla ja nauttinut hiljaisuudesta ja kauniista luonnosta. Tyttöjen ystävä Musti Korppinen lennähti hetki sitten hänen seuraansa ja sekin istahti läheiselle kivelle nauttimaan luonnonrauhasta. Ihme kun korppi jaksaa olla aivan hiljaa – yleensä se on koko ajan höpöttämässä. Aivan kuin puut kumartelisivat heille lumiviitoissaan. Pilvet ovat taivaalla kuin pumpulia ja aurinko kuin keltainen iso pallo. Pappa huomaa yhtäkkiä puiden välissä liikettä ja siristää silmiään nähdäkseen paremmin. No sieltähän ne hänen tyttönsä tulevatkin. He ovat näköjään saaneet myös seuraa. Hauskan näköinen joukkio lähestyy pappaa ja Musti Korppista, ja kun he viimein saapuvat nuotiolle, ovat he kaikki aivan hengästyneitä ja hikipäissään.
”Tasapeli näytti tulevan! Kyllä te tytöt olette kovia hiihtämään”, huudahtaa pappa ja taputtaa käsiään. Musti Korppinenkin läpyttelee siipiään yhteen. Tytöt kiittävät ja kumartavat. Hetti kumartaa niin syvään, että hänen piponsa putoaa maahan. Ja siihen hän unohtaakin sen.
Pappa ja Terrakotta ovat aloittaneet kalojen ja makkaroiden paistamisen. Henni, Hetti, Kisu ja Musti Korppinen odottavat vesi kielellä ruoan retkiherkkujen valmistumista. Onneksi papalla oli mukanaan muutama ylimääräinen lautanen ja muki, joten kaikki pääsevät heti syömään.
”Että voikin maistua kala näin hyvältä!”, naukaisee Kisu maiskutellen kalaansa.
”Ulkona kaikki maistuu paremmalta. Ulkona makuun tulee mukaan myös tunnelma ja tuo ihana savun tuoksu ja tietenkin savun maku”, valistaa pappa kaikkia. Nuotion äärellä kuuluu vain maiskutusta, tulen räiskyntää ja luonnon hiljaisuus.
”Tsiu! Tsiu! Ät-siuh!” aivastelee Hetti ja niiskauttaa nenäänsä kuuluvasti. Pappa huomaa pienen neidon istuvan nuotiolla ilman pipoa ja huolestuu.
”Mihinkäs sinä Hetti olet hukannut piposi? Heti pipo päähän”, pappa sanoo hiukan torumista äänessään.
Hetti katselee ympärilleen ja huomaa piponsa pienen matkan päässä maassa ja kiiruhtaa noutamaan sen. Juuri, kun hän on laittamassa sitä päähänsä, rientää pappa hätiin ja sanoo Hetille:
”Äläpäs laitakaan sitä pipoa päähäsi. Vilustut vaan lisää kylmä pipo päässäsi. Laitetaan sinulle tämä minun kaulahuivini huiviksi sinun päähäsi ja minä otan sen kylmän pipon reppuuni.”
”Tsiu!” jatkaa Hetti aivasteluaan ja niiskutustaan.
”Toivottavasti et nyt kultaseni vilustu. Ei ole yhtään mukavaa olla kipeänä ja maata vain sisällä”, toivoo pappa sydämensä pohjasta.
Leirinuotiolla oleva joukkio ei huomaa lainkaan, että heitä on tarkkailtu jo hetken aikaa. Iina Ilves on seurannut heitä koko hiihtoretken ajan pienen matkan päästä. Iina Ilveksenkin olisi tehnyt mieli paistettua kalaa ja makkaraa, mutta se on niin ujo, ettei ole uskaltautunut tulla esiin. Se katselee, kun pappa sammuttaa nuotion, ja he kaikki keräävät roskat roskapussiin. Kisu, Henni ja Hetti hyvästelevät halaamalla ystävänsä Musti Korppisen ja Terrakotan. Pappa hoputtaa tyttöjä ja Kisua matkaan, sillä heidän on lähdettävä pian ennen kuin alkaa hämärtää. Iina Ilves jää haikeana katselemaan heidän lähtöään ja toivoo, että jonakin päivänä hänellä on niin paljon rohkeutta, että uskaltaa tulla esiin.
Jaana Hänninen
