Sota-ajan laulut soivat taas Metsälinnassa

Toijalan mieskuoron Ahti Järvelä, Antti Tanni ja Pekka Vilpas arvelevat, että sota-ajan laulut koskettavat, koska monen kuulijan isä tai isoisä on ollut sodassa.

Toijalan mieskuoron Ahti Järvelä, Antti Tanni ja Pekka Vilpas arvelevat, että sota-ajan laulut koskettavat, koska monen kuulijan isä tai isoisä on ollut sodassa.

Jo perinteeksi muodostunut Sota-ajan laulujen konsertti Viialan Metsälinnassa järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 1. joulukuuta. Konsertissa esiintyvät Toijalan mieskuoron vahvistettu kvartetti sekä Tammer-Hanurit Tampereelta. Mieskuorolaisia johtaa Ahti Järvelä ja harmonikkakerholaisia Eerik Mäkinen.

Mieskuoron solisteina esiintyvät Pekka Vilpas, Timo Heikkilä, Jouni Ruusuvuori ja Hannu Saarinen. Tammer-Hanurien solistina laulaa Tuula Mäkinen.

Vuodesta 1992 toiminut Tammer-Hanurit on perinteistä vanhaa tanssimusiikkia soittava tamperelainen harmonikkakerho. Soittajia orkesteriin kuuluu toistakymmentä.

Mieskuoron vahvistettu kvartetti on esittänyt sota-ajan säveliä vuodesta 1991 lähtien. Metsälinnassa ne soivat nyt neljättä kertaa. Tänä vuonna ohjelmistoa on uudistettu. Konsertissa kuullaan muun muassa valssit Sinulle veteraani ja Kynttilöiden syttyessä, tangot Tumma on yö ja Muistelo sekä poloneesi Jäähyväiset isänmaalle.

Sota-ajan konsertin vanhaa tuttua ohjelmistoa ovat muun muassa Äänisen aallot, Säkkijärven polkka sekä yhteislauluna laulettava Ilta Skanssissa. Väliajalla Viialan VPK:n naiset huolehtivat kahvituksesta, joka sisältyy lipun hintaan.

Kappaleet koskettavat edelleen

Sota-ajan laulujen konsertti Metsälinnassa on kerta toisensa jälkeen vetänyt tanssilavan täyteen kuulijoita. Toijalan mieskuoron Ahti Järvelä, Pekka Vilpas ja Antti Tanni kertovat, että tänäkin vuonna konserttia on jo kyselty. Miehet arvelevat, että kappaleet koskettavat, koska monen kuulijan isät ja vaarit ovat olleet sodassa.

– Mukana on ollut myös sotaveteraaneja. Paljon on myös sitä ikäluokkaa, joka on näitä kappaleita tanssinut ja haluaa muistella menneitä.

Vuonna 1940 syntyneet Ahti Järvelä ja Pekka Vilpas muistavat itse jatkosodan ajan.

– Meillä oli vanha iso pirtti, johon miehet kokoontuivat, Ahti Järvelä kertoo.

Pekka Vilpas kertoo, kuinka kaivon tekeminen jäi kesken, kun isä lähti sotaan.

– Isä teki kaivoa, kun joku tuli sanomaan, että nyt pitäisi lähteä. Kaivo jäi kesken, ja äiti sai kantaa veden 400 metrin päästä lähteestä. Keskeneräinen kaivo peitettiin, etteivät lapset pudonneet sinne.

Kun Vilpas viime kesänä oli matkalla Laatokan ympäri, olivat monet paikat hänelle isän kertomista sotamuistoista tuttuja.

– Halusin mennä katsomaan, missä isä on ollut.

Kolmikosta Antti Tanni on syntynyt sodan jälkeen 1947, mutta taistelupaikat ovat hänellekin tuttuja sodassa olleen isänsä puheista.

– Isä puhui aina Aunuksen ajoista.

Metsälinnassa mieskuorolaiset esiintyvät tuttuun tapaan sotilaspuvuissa, jotka on varta vasten teetetty sota-ajan lauluja varten.  Konsertti Metsälinnassa alkaa sunnuntaina 1. joulukuuta kello 15.

81sotaajanlaulut1 81sotaajanlaulut2 81sotaajanlaulut3 81sotaajanlaulut5

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?