Kisu istuu ja katselee ikkunasta ulos. Hiljaisuus ympäröi sitä, sillä kaikki muut nukkuvat vielä. Lumihiutaleet leijailevat hiljalleen jostakin kaukaa ylhäältä pilvistä kohti maata. Maa on muuttunut yön aikana täysin valkeaksi. Lumisade alkoi eilen illalla. Tytöt eivät meinanneet huomata ollenkaan, että sataa lunta. He olivat ihan hassun näköisiä, kun he tulivat sirkuksesta. Heillä oli punaiset posket ja he olivat hiukan pyörällä päästään. He nauraa kikattelivat ja juttelivat jostain Carmelitasta ja pelleistä. Ensin hiukan huolestuin heistä, kun he eivät huomanneet lunta satavan. Sitten ymmärsin, että heillä oli ollut niin jännittävä päivä ja se vei voiton kaikesta – lumestakin. Vasta sitten, kun hyppäsin Hennin syliin, he havahtuivat. Siitä alkoikin sitten aikamoinen kiljuminen ja tanssiminen.
”Lunta, lunta – taivaalta sataa lunta, tämä ei ole unta”, tytöt lauloivat ja tanssivat innoissaan. Tyttöjen mielestä joulu on suurin piirtein heti, kun sataa lunta. He aloittavat höpsöttää joululahjoista ja kuusesta ja kynttilöistä. Mutta toisaalta, niinhän se on, että lumesta tulee mieleen joulu.
”Missähän Hiirulainen on? Nukkuukohan se vielä?”, miettii Kisu ja lähtee etsimään sitä.
Kisu kurkistaa ensin äidin ja isän huoneeseen, mutta siellä ei Hiirulaista näy. Äiti ja isä nukkuvat vielä levollisina. Onneksi on sunnuntaiaamu eikä heidän kummankaan tarvitse lähteä töihin tänään eikä tarvitse herätä herätyskellon ääneen. Tosin, kun tytöt heräävät, niin siinä on herätyskelloa kaikille, miettii Kisu hymyillen leveästi. Kisu kipittää äänettömästi rappuset yläkertaan ja menee suoraan tyttöjen huoneeseen.
”Arvasin oikein, että täältähän minä sinut löydän!”, sanoo Kisu Hiirulaiselle, joka kömpii Hetin kainalosta unisena ja pörröisenä.
”Oli niin mukava nukahtaa Hetin kailanoon. Näin unta ovarista ja tontuista. Tiesitkö Kisu, että tontut voivat olla näpiläkyviä?”, höpisee Hiirulainen.
”Hihii Ystäväni, sinulla on nyt kyllä senat sakaisin. Mutta taisin ymmärtää, mitä sanoit. Nukahdit siis Hetin kainaloon ja näit unta oravista ja tontuista. Minulle oli kyllä uusi tieto, että tontut voivat olla läpinäkyviä. Miten ne sen tekevät?”, toteaa Kisu Hiirulaiselle, joka ravistelee päätään herätäkseen kokonaan.
”En minä vaan tiedä, mutta niin siinä unessa tapahtui. Täytyy varmaan kysyä meidän ystävältämme Saunatontulta, kun seuraavan kerran näemme hänet.”
Kisu kertoo Hiirulaiselle miettineensä äsken, että olisi kiva lähteä hiukan kävelylle tuonne lumivalkeaan metsään. Molemmat ovat samaa mieltä, joten kaksikko hiipii hiljaa ulos lumisateeseen.
Hiirulainen kulkee Kisun perässä ja hämmästelee, kuinka isot tassunjäljet Kisusta jääkään ja siltä itseltään aivan pienet jäljet. Lumi haittaa hiukan Hiirulaisen kulkua, mutta Kisu tekee parhaansa ja koittaa astella niin, että hänen pienen ystävänsä olisi mahdollisimman helppo kulkea lumessa eteenpäin.
”Miksi tuossa tolpassa lukee hellevaara? Ei kai lumi katoa mihinkään? Juurihan talvi vasta alkoi”, sanoo Hiirulainen huolestuneena.
”Mitä ihmettä? Mikä hellevaara?”, ihmettelee Kisu.
”Ai tuo vai… sinulla on taas sanat hiukan sekaisin tai siis kirjaimet. Siinä lukee hengenvaara. Tuossa tolpassa on ylhäällä johtoja ilman suojakuorta ja ne ovat hengenvaarallisia”, tietää Kisu kertoa Hiiruiselle, joka on hämmentynyt ja haluaa jatkaa jo matkaa.
Jonkun matkan päässä 2 kaunista, valkoista ja uljasta joutsenta kulkee rinnakkain ja juttelee lähtemisestään.
”Talvi alkaa jo olla, joten kyllä meidän pitää lähteä etelämmäksi Itämerelle”, sanoo toinen.
”Niin, kyllä se niin taitaa olla. Parempi on lähteä ajoissa. Tullaan sitten takaisin maaliskuussa”, toteaa toinen joutsenista. Samassa ne huomaavat saavansa vieraita.
”Tervetuloa ystävät! Teitä ei ole näkynytkään täällä pitkään aikaan. Ehditte vielä tapaamaan meitä ennen kuin muutamme etelämmäksi Itämerelle”
”Joko te lähdette?”, kyselee Kisu.
”Kyllä, nyt on aikamme lähteä. Näemme sitten keväällä”, huudahtavat joutsenet noustessaan lentoon aloittaen matkansa kohti etelää. Kisu ja Hiirulainen heiluttavat heille niin kauan kuin he väkevät hiedät.
Haikeina ystävykset katselevat ympärilleen ja yhtä aikaa he molemmat huomaavat kauniin kuusen. Kuusi ei ole lainkaan tavallinen tai ei ainakaan tavallisen värinen. Se on kuin joulukuusi, mutta väriltään lämpimän keltainen. Kisu ja Hiirulainen lähestyvät kuusta ja huomaavat puun juurella kirjeen, jossa lukee heidän nimensä.
”Tämä on joutsenilta”, sanoo Kisu ”Tässä lukee: Hei Ystävät! Ajattelimme antaa teille lahjan. Koska te ette pääse mukaamme, niin ajattelimme jättää teille tämän meidän lämpimän kuusemme. Se on hunajakuusi ja se lämmittää teitä aina, kun talvi tuntuu teistä liian kylmältä. Se on täynnä auringonvaloa ja lämpöä ja se tuoksuu aivan hunajalta. Tämä on Hunajalan puu ja se on teidän. Pitäkää siitä hyvää huolta. Nähdään keväällä! Terveisin Ystävänne Joutsenet”
Hiirulainen kiiruhtaa kuusen luo ja alkaa haistella sitä.
”Uskomatonta, mutta totta! Tämä kuusi tuoksuu ihanan makealta hunajalta. ja sen oksat tuntuvat pehmeiltä ja lämpimiltä. Aivan kuin aurinko paistaisi sen oksista”, ihastelee Hiirulainen.
Tämä on upein lahja, minkä koskaan olen saanut! Tuntuuko sinustakin siltä?”, Kisu kysyy Hiirulaiselta eikä sen tarvitse edes miettiä vaan heti se vastaa: ”Kyllä! Mitään näin hienoa en ole minäkään koskaan saanut.”
Kotiin päästyään Kisu ja Hiirulainen juoksevat suoraan tyttöjen luo kertomaan, mitä olivat juuri nähneet ja saaneet.
”Joutsenet ovat lähteneet Itämerelle. Ehdimme juuri nähdä heidät ennen heidän lähtöään. He jättivät meille kirjeen kauniin kuusen juureen”, kertoo Kisu ja Hiirulainen jatkaa kertomalla, mitä kirjeessä oli.
”Se kuusi oli todella kaunis. Oletteko te kuulleet Hunajalan puusta?”, tiedustelee Hiirulainen tytöiltä.
Molemmat tytöt myöntävät kuulleensa siitä, mutta he eivät olleet tienneet niitä kasvavan lähimetsässäkin. He olivat aina luulleet, että Hunajalan puita kasvaa vain syvällä metsässä. Joka vuosi tuolta syvältä metsästä on haettu yksi valtavan kokoinen Hunajalan puu torille joulukuuseksi. Hunajalan väki on kerääntynyt iltaisin sen ympärille nauttimaan sen valosta ja lämmöstä. Ja tietenkin kaikki ovat iloinneet sen kauneudesta. Tytötkin haluavat nähdä tuon kauniin kuusen. Tosin Hetti miettii vakavana jotakin pureskellen pehmolelunsa nenää.
”Ei kai torin joulukuusi ole tänä vuonna ihan pieni? Sen pitää olla valtava, että me kaikki mahdumme sen ympärille.”
”Ei varmasti. Joulukuusi haetaan sieltä syvältä metsästä. Onhan se tämän kylän kohokohtia, kun iso kuusi tuodaan torille”, selventää Kisu.
Äidin ääni kuuluu pehmeänä alakerrasta, kun hän laulelee joululauluja. On tainnut äitikin saada jo joulukipinän. Kohta alkaa se vilinä ja vilske, kun jouluvalmistelut aloitetaan. Joka vuosi ne aloitetaan aiemmin ja aiemmin. Äidin mukaan säästyy pahalta stressiltä, kun aloittaa valmistelut jo ajoissa. Henni kaipasi äidiltä selvennystä aiemmin sanalle stressi ja hän valaisi Henniä sanomalla:
”Stressi on sitä, kun minulla on paljon tekemistä ja aivan liian vähän aikaa. Tuntuu kuin en millään ehtisi tehdä kaikkea.”
Henni tokaisi tähän tomerana: ”Ei käy mieleen… Ei äidillä saa olla stressiä. Meidän kaikkien on autettava häntä.”
Henni muisti tuon keskustelun ja sanoi kaikille: ”Nyt mennään kaikki aloittamaan äidin kanssa jouluvalmistelut!”
