Naistenpäivässä hemmoteltiin naisia

Pirkko Koskinen (vas.) ihmettelee mitä kaikkia uutuustuotteita hiuksiin onkaan olemassa. Tuire Jyrämö esittelemässä.
Pirkko Koskinen (vas.) ihmettelee mitä kaikkia uutuustuotteita hiuksiin onkaan olemassa. Tuire Jyrämö esittelemässä.

Seurusteluravintola Aukustissa Toijalassa vietettiin naistenpäivää lauantaina 5. lokakuuta iloisissa tunnelmissa. Paikallisia yrittäjiä oli esittelemässä tuotteitaan ja palveluitaan runsaslukuiselle yleisölle.

Pukeutumisneuvoja, värikonsultti Maria Valtonen antoi pukeutumisneuvontaa ja kertoi värien merkityksestä pukeutumisessa.

– Vaatteiden värit vaikuttavat myös siihen, miltä kasvojen iho näyttää. Oikeilla vaatevalinnoilla korostetaan omia hyviä puolia ja häivytetään vähemmän täydellisiä kohtia. Vaikka ulkopuolinen ei kiinnittäisi niihin huomiota, tietoisuus niistä on kuitenkin omassa päänupissa. Kokonaisuus kannattaa aina rakentaa omaa tyyliä kunnioittaen, Valtonen toteaa.

Hänellä on tiedossa uusia tuulia, sillä Valtonen jatkaa vaatetusliike Mäkipään pyörittämistä ensi vuoden alusta lähtien. Liikkeestä saa myös pukeutumisneuvontaa, ja sen valikoimiin tulee lisäksi Valtosella myynnissä oleva laaja laukkumallisto.

 Koruja hiuksiin ja iholle

Kampaajilla Teresa Kärjellä ja Tuire Jyrämöllä piti kiirettä, kun he tekivät asiakkaille kampauksia. Myös erilaiset hiustuotteet kiinnostivat monia. Pirkko Koskinen ihmetteli erilaisia hiuskoruja, joita Jyrämö esitteli hänelle.

– On paljon tuotteita, joita en ole edes tiennyt olevan olemassa.

Klipsikiinnitteisillä hiusjatkeilla saa näyttävyyttä vaikka juhlakampaukseen. Timanttirivistöllä saa erityistä juhlavuutta hiuksiin. Timanttinauha kiinnitetään hiuksiin suoristusraudan avulla, ja se lähtee pois seuraavassa pesussa.

Myös pesussa pois lähteviä hiusvärejä on nykyään tarjolla. Ihoaan voi koristella  koruilla, jotka kiinnitetään liimatarralla. Niitä voi käyttää useampaan kertaan.

Perinteisempiä koruja esitteli Marika Suomies. Hän on myynyt koruja tähän asti erilaisissa tapahtumissa mutta on juuri avannut sukunimeään kantavan liikkeen Toijalaan. Suomies sekä suunnittelee koruja itse että ostaa niitä maahantuojilta. Hän tekee koruja myös tilaustöinä asiakkaan toiveiden mukaan.

– Tällä hetkellä muodissa ovat isot ja näyttävät kaulakorut, yrittäjä kertoo korutrendeistä.

 Näyttävyys muotia

Muotinäytöksessä esiteltiin, kuinka tavallisesta arkiasusta saa pienillä muutoksilla juhlavan. Kauppias Sirkka Koivuniemi Toijattaresta kertoo, että syksyn ja talven muodissa ei ole radikaaleja muutoksia aikaisempaan. Uutuutena suositaan väreistä burgundinpunaista.

Näyttävät korut, tunikat, kapealinjaiset housut, runsaat huivit ja yhdistelmäpukeutuminen kuuluvat Koivuniemen mukaan nykymuotiin.

– Nyt pieni ei ole kaunista, vaan vaatteiden pitää olla näyttäviä. Ohuita vaatekerroksia laitetaan päällekkäin, ja siinä on suomalaisilla vähän opeteltavaa, Koivuniemi kuvailee trendejä.

Henna Hyytiäinen oli kosmetologi Susanna Kivelän meikattavana. Hän kertoi tulleensa paikalle saadakseen bilemeikin iltaa varten. Tarkoitus oli tulla Aukustiin uudelleen vielä myöhemmin illalla hauskanpitoon.

 Kynsiin vihreää

Elämänsä ensimmäisen kestolakkauksen sai kynsiinsä Leena Ilmivalta. Hän oli lopputulokseen tyytyväinen etenkin, kun kynnet vielä koristeltiin timanteilla.

Kynnet laittanut Tiina Metsäntähti sanoo, että kestolakkaus säilyy hyvänä noin kahden viikon ajan. Sen saa poistettua liottamalla kynsiä asetonia sisältävällä kynsilakanpoistoaineella.

– Moni haluaa nykyään rakennekynsien sijaan kestolakkauksen. Sen voi tehdä myös varpaankynsiin.

Metsäntähti kertoi rakennekynsien eroista.

– Akryylikynnet ovat geelikynsiä kovemmat ja sopivat esimerkiksi tehdastyöläisille. Geelit taas ovat joustavammat. Värikkäitä kynsiä suositaan tällä hetkellä ranskalaisen manikyyrin sijaan. Etenkin vihreitä kynsiä halutaan usein.

Metsäntähti sanoo rakennekynsien rasittavan omia kynsiä vain hiukan, kunhan ne tehdään ammattitaitoisesti.

 Vaivattomat räpsyripset

Kynsien lisäksi myös ripsipidennyksiä tehdään nykyään paljon. Niina Toivo sanoo, että ripsiä saa eri pituisina, paksuisina sekä jyrkemmin tai loivemmin kaartuvina. Ripset kiinnitetään liimalla yksi kerrallaan omiin ripsiin.

Toivo toteaa ripsienpidennysten olevan vaivaton tapa näyttää aina huolitellulta. Ripsien laittaminen kestää noin kaksi tuntia, ja huoltoa tarvitaan 3–6 viikon välein. Oikein laitetut ja valitut pidennykset eivät rasita omia ripsiä, ja niitä voi Toivon mukaan pitää vaikka lopun elämäänsä.

Erikseen ovat vielä show-ripset, jotka ovat erityisen näyttävät. Erilaiset esiintyjät käyttävät niitä, mutta ne rasittavat ripsiä sen verran, että niitä ei kannata pitää jatkuvasti.

Niina Toivo tekee ripsiä kotonaan Tampereella. Hän sanoo ripsipidennysten olevan ennemmin sääntö kuin poikkeus tamperelaisilla nuorilla.

– Ripsien suosio lisääntyy varmasti jatkossakin, kun tekniikat ja aineet kehittyvät, Toivo uskoo.

 Apua kuntoiluun personal trainerilta

Suosittua alkaa olla myös oman personal trainerin eli henkilökohtaisen valmentajan käyttäminen. Trainerit Saara Saunamäki ja Kimmo Kemppi sanovat alan olevan Suomessa vielä kohtalaisen nuori. Monissa muissa maissa lähes jokainen kuntoilee personal trainerin opastuksella eikä yksikseen.

– Kaikki lähtee siitä, että selvitetään asiakkaan tavoitteet. Halutaanko lihaksia, liikkuvuutta, hoikistumista vai mitä. Personal trainerin avusta hyötyvät kaikki, myös erityisryhmät kuten eri tavoin liikuntarajoitteiset, Kemppi kertoo.

Hänellä ja Saunamäellä on heilläkin omat personal trainerit, vaikka omaakin tietoa on. Olennaista on tiedon lisäksi trainerin antama henkinen tsemppaus. Lisäksi kullakin valmentajalla on omat erityisosaamisalueensa.

Monipuolisen päivän päättivät stand up -koomikko Marju-Nella Kivimäki sekä Duo NMT.

 

Saara Saunamäki ja Kimmo Kemppi kertoivat, kuinka Personal trainer voi auttaa treenaamisessa.
Saara Saunamäki ja Kimmo Kemppi kertoivat, kuinka Personal trainer voi auttaa treenaamisessa.

 

Niina Toivo tekee ripsipidennyksiä päätyönsä ohella.
Niina Toivo tekee ripsipidennyksiä päätyönsä ohella.

 

Susanna Kivelä loihti Henna Hyytiäiselle bilemeikin.
Susanna Kivelä loihti Henna Hyytiäiselle bilemeikin.

 

Susanna Ahonen ja Liisa Kurikka esittelivät muotinäytöksessä, kuinka arkiasusta saa pienillä muutoksilla juhlavaatteen.
Susanna Ahonen (vas.)  ja Liisa Kurikka esittelivät muotinäytöksessä, kuinka arkiasusta saa pienillä muutoksilla juhlavaatteen.

 

Leena Ilmivallan kynnet viimeisteltiin timanttikoristeilla.
Leena Ilmivallan kynnet viimeisteltiin timanttikoristeilla.

 

Leena Ilmivalta sai kynsiinsä kestolakkauksen Tiina Metsäntähdeltä.
Leena Ilmivalta sai kynsiinsä kestolakkauksen Tiina Metsäntähdeltä.

 

Teresa Kärki esittelee hiuksiin kiinnitettäviä timanttinauhoja.
Teresa Kärki esittelee hiuksiin kiinnitettäviä timanttinauhoja.

 

Ihokorut kiinnittyvät ihoon tarran avulla.
Ihokorut kiinnittyvät ihoon tarran avulla.

 

Maria Valtosella on myynnissä monenmoisia laukkuja.
Maria Valtosella on myynnissä monenmoisia laukkuja.

 

Marika Suomies sanoo, että isokokoiset kaulakorut ovat nyt suosittuja.
Marika Suomies sanoo, että isokokoiset kaulakorut ovat nyt suosittuja.